keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Asuntokauppoja


Olen muutaman kerran myynyt asuntoni itse. Ekalla kerralla ajauduin lähes epätoivoon niiden katsojien kanssa, jotka ehdottelivat mitä ehdottelivat. Muuan mustalaiskirjai-lija poikansa kanssa oli mm. sitä mieltä, että hän lyö rahat heti pöytään ja "voithan sie tyttö jäädä asumaan tuohon kulma-huoneeseen, kunnes asunnon löydät". Kiitos kauniista tarjouksesta, mutta juu-ei. Nyt naurattaa, mutta silloin, kun budjetti oli tarkka ja piti välittäjässäkin säästää ei naurattanut niin makeasti:

Järjestimme näyttöjä työpäivän jälkeen, siivosimme hulluna edellisiltana ja kun astuimme sisään, valmiina ottamaan potentiaaliset ostajat vastaan, oli koira, silloin puolivuotias, pahimmassa hanpaiden vaihtoiässään syönyt eteisen seinistä maalit nurkista. Lattia oli joka päivä valkoisessa maalihiutaleessa. Iltaisin paikkamaalattiin.

Ja sitten oli se kummallinen suomalainen säveltäjä Manhattanilta, joka ei edes itse päässyt katsomaan, vaan lähetti kaverinsa kuvaamaan asuntoa. Tämän ottamien noin kahdensadan kuvan (oli vain 3h+k!)perusteella hän päätti, että asunto oli hälle hyvä. Mutta kun hinnasta alettiin puhumaan tarkemmin, hän ryhtyi haukkumaan ja mollaamaan kotiamme ja etsi jos jonkinlaista hintaa alentavaa seikkaa.

Tuo tinkaus-mollaus projekti kesti ja kesti. Vihdoin hän sanoi varaavansa äidilleen laivalippuja Ruotsi-Suomi, että mamma tulisi tekemään päätöksen ja mahdolliset kaupat. Kun sitten ilmoitimme, että nyt menee vähän vaikeaksi, emme ole valmiita tulemaan noin paljoa vastaan ja meillä täälä toinen parempi tarjous vireillä, hän syytti meitä kiristyksestä (?!) ja vaati, että maksaisimme hänen äitinsä laivaliput. Hohhoijaa. Kasva aikuiseksi, sanoin hänelle, sinulla on ollut aikaa viikkoja tehdä kaupat, jos asunto olisi ollut mieluisesi, miltä se ei kuulostanut.

Onkohan minulla tuo sähköpostikirjeenvaihto tallessa jossain... Voisin nauraa sen läpi nyt lähes kymmenen vuoden perspektiivin jälkeen. Mutta kuten sanottu, silloin ei naurattanut. Oli tullut ero ja juuri rempattu koti piti myydä ja kaikenmaailman pöljät kävivät tallustelemassa kodissani ja koira söi seiniä minkä ehti.

Mutta älkää luulko, että pelästyin ja asunnonmyynti-innostukseni tähän sammui! Seuraavasta myymästäni asunnosta, pikku yksiöstäni, sain enenmän kuin pyysin.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Hukkuminen ei näytä hukkumiselta


Äitini syöksyi kerran uimarannalla kiskomaan lasta pinnalle. Seitsemän vuotiaat tytöt keskenään rannalla. Uimavahdit pelaamassa korttia pukukopissa. Hän ei saanut mitalia, hän sai hämmästyneen kommentin lähellä olevalta aikuiselta. Sen toisen aikuisen mielestä mitään ei ollut tekeillä.

Sanoisin, että mielummin yksi sukellus liikaa, kuin liian vähän.

* * *

Suomessa hukkuu noin 330 ihmistä joka vuosi. Mikä surullisinta, hukkuneista lapsista puolet hukkuu vajaan 25 metrin päässä vanhemmistaan tai muista aikuisista. Kymmenessä prosentissa noista tapauksista aikuinen katselee hukkumista tietämättään.

Miltä se sitten oikeasti näyttää?
Mihin kiinnittää huomiota, kun lapset leikkivät vedessä?

Tämä artikkeli on kiertänyt paljon. Mutta ei vielä tarpeeksi.
Laitan artikkelin vielä kerran tänne -nyt kun se tuli vastaan suomennettuna.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Lastenhuone paperilla



Paperilla edistyy ja ihan kohta päästää hommiin! Eli suunnitelmat on valmiit, niitä sentään olen voinut edistää minäkin. Vessa tuli siihen pisteeseen, että sirkkelöinti tulevassa lastenhuoneessa (mh 2) loppui ja saatiin se huone eilen tyhjäksi tavarasta.





Marssijärjestys tämä:

Katto Tipahdelleet panelit paikalleen. Kattomaalilla kerran kauttaaltaan.

Lattia Hiotaan. (Se on rasittavaa! Onneksi Miehellä jo kokemusta) Pitkään väriä pohdittuamme päädyimme siihen, että paras jatkaa valkoista, jota nyt jo työtilassa ja vessan vastamaalatussa lautalattiassa. Minun ehdotukseni vanhasta roosasta ei mennyt Mieheltä läpi. Aloin miettiä, että kun meidän makkari vieressä on jo turkoosi, niin ehkä valkoinen toisi rauhaa ja yhtenäisyyttä muuhun yläkertaan. Hankitaan sitten jokin kiva pehmoinen matto tytön huoneeseen väriä tuomaan.

Seinät Taitettu valkoinen (sävy 036X) ja pienesti korostetapetia johonkin nurkkaan. Voisi mennä jokin sen tapainen kun Ritva Kronlund: Kirsikkapuu tai Kukot. Talon ainoa paikka johon suunniteltu tapettia.

Huonekalut: Hoitopöytä, vaatesenkki ja muutama työtasoa lähentelevä leveä ikkunalauta kunnostetaanvanhoista 50-luvun keittiökalusteista. Seinille hyllyjä ja koukkuja. Aluksi vuokrataan kaksi pyörillä kulkevaa kevyttä ensisänkyä, joita on helppo liikutella kodissa huoneesta toiseen. Tytön huoneeseen jää aikuiselle sänky, tulevaisuuden hankalia öitä ennakoiden. (Vaikka eihän meidän tyttö valvota...)

Näistä jokaisesta lisää kerrallaan tulevina viikkoina. Ihanaa kun homma etenee!

* * *

Ai niin, Juhannuskin oli! Ja mukava jussi olikin. Tässä kylänmiehet valmistautuu sammuttamaan kokkoa: Tuossa letkassa ei minusta ollut mitään järkeä, yhdellä hassulla ämpärillä! Nopeammin ja helpommin olis mennyt jos jokainen olis käynyt kerran rannassa täyttämässä ämpärin. Me naiset pääteltiin, että tän täytyi olla jokin "malebondin"-juttu.




torstai 23. kesäkuuta 2011

Liioittelevaa





Maljakko on puoli metriä korkea, kukat yltävät yli metriin. Keltaisesta en ole koskaan pitänyt, tuollaisena kirkkaana ja raakana se on minulle liikaa. Minusta ei ole löytynyt säveliä tuolle sävylle. Mutta päivänliljan kohdalla teen poikkeuksen. Se tuoksu on suloinen.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Tapahtui päivystyksessä



Tästä on reilun viikonverran. Olin jo rutiinilla siinä piuhoissa, sydänkäyrä piirtyi oikealla. Tällä kertaa en yksin. Mies istui työmatkasta väsyneenä siinä vasemmalla keinustuolissa ja näytti siltä, että nukahtaa millä hetkellä hyvänsä. Ottipa kuitenkin jalkani syliinsä ja ryhtyi hieromaan. Ai kun tuntui mukavalle.

Akilesjänteen vieressä kuopassa sormiaan kuljettaen kysyi, että mikä tässä on. Vastaan ensin kuin vyöhyketerapeutti, että "kohtu", ja lisään, että "älä stimuloi sitä". "Eikun mikä nystyrä sulla täälä on?" Sanon, etten tunne mitään, "ota sukka pois, ja katso".

Hän taipuu kohti jalkaa ja tihrustaa. Punkki! Nyt minäki jo taivutan vatsani yli. Tahdon punkkipihdit! Ja heti. Hetken hälistyämme päätämme painaa punaista nappia, josta kutsutaan hoitaja. Lievää hätävarjelun liioittelua sanoisin. Jokin hälyytysääni piippaa kunnes hoitaja tulee. Nyt vieruspedilläkin jo reagoidaan.

"Niin, ei tässä mitään hätää ole, sitä me vaan, kun tuo mies ryhtyi antamaan vyöhyketerapiaa ja löytyi nilkasta tämä punkki, että saisiko pihtejä, on vähän inha olo" hihitän puistatusten vallassa. Naapuripedillä nainen on kolme senttiä auki, tuskissaan, mutta tilannetaju kodallaan. He hihittävät kanssamme verhon takana. Lieneekö muuten jotain raskauteen liittyvää, en ole koskaan nauranut niin usein hervottomasti ja vedet silmissä kuin raskausaikana. Saatan kirjaa lukiessakin nauraa niin, että minuun sattuu ja joudun kiemurtelemaan parempaan asentoon naurun ravistellessa kehoani.

Pihtilähetys juuttui jonnekin, sitä ei koskaan tullut ja kotiin päästyämme väänsin punkin koiran punkkipihdeissä pois. Vähän puhdistusainetta päälle. Noin.

Mokoma koira sanoisin, sehän ne punkit meille kuljettelee. On pieni ihme, että vaikka nyhdän niitä luppakorvasta useita viikossa, tämä oli vasta toinen kymmenen vuoden aikana minulla.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Unikkoaika - Viides kesä


Unikon ryppyisen paperiset perhosen siivet työntyvät karvaisen kilven alta. Tänä viidentenä kesänä poimin ensikertaa maljakkoon. Kun sitä ei tuuli ja sade piiskaa, se aukaisee lehtensä aivan ammolleen vaakatasoon ja jaksaa sinnitellä niin jo neljättä päivää.



"Päivänvarjolla" on läpimittaa 18 cm!






PS. Olen ihastunut tänään lisäämääni hakukenttään. Se toimii! Läydän nyt itsekin blogistani arkemme virstanpylväät helpommin! Suosittelen.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Kultaiset ensiaskeleet




Aamulla uskomattoman ihana yllätys postinhakureissulla. Siivooja, joka on käynyt minua kahdesti auttelemassa, oli jättänyt postilaatikkoon pussukan. Ei ollut voinut vastustaa Barcelonan matkalla löytämiään kultaisia paljettitossuja. Hän oli ostanut ne pikku tytöllemme! Tossut ovat hurmaavat. Ele vielä hurmaavampi. Näen ne sieluni silmin kummitätini ostaman valkean mekon kanssa.

Olen liikuttunut.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Odotusta


Ehkä muistatte vielä mosaiikkirapun, jota tein aikanaan. Se jäi piiitkäksi aikaa odottelemaan, että meillä saumataan jotain muutakin, minkä vuoksi laastia sekoitetaan kerralla vähän enemmän. Ihme kyllä palasten liima kesti, koko tuon saumattoman jakson! Silloin huhtikuussa kun saumasimme vessan kaakeleita, sain tämän rapunkin viimeisteltyä. Loppujen rappujen betonissakin on vasta pohjamaali.

* * *

En oikein saa supistuksilta nukutuksi. Koko vatsanseutu on arka ja heräilen alavatsan jomotukseen. Jokainen kyljenkääntö on ponnistus. En tiennyt, että tälläistäkin on! Kahden viikon sisällä olen soittanut useita kertoja öiseen aikaan Kätilöopiston päivystykseen ja näiden valvottujen öiden jälkeen on  käyty kolmasti synnytyspäivystyksessa  tarkistamassa kohdunsuuta, joka vähän raottaa.

Lapsella on aina ollut kaikki hyvin ja painoarvio nyt 30 raskausviikolla on 1700 grammaa. Olen levossa kotosalla, mutta toistaiseksi vielä saa liikuskella ja olla jalkeilla tuntemusten mukaan, eikä koko päivää vuoteessa tarvitse maata.

Toivon, että menisi tämäkin ohi, mikä lie kipu sitten minua valvottaakin. Sen olen oppinut, että raskaana vaiva seuraa toista ja sitten vaan katoaa. Ei tarvitse ajatella, että tälläistä tämä nyt sitten on loppuviikot. Kokemus pienen ihmiset kasvualustan antamisesta on sellainen, että kun kipu/vaiva sitten on ohi se unohtuu. Kai luonto näin huijaa naista ryhtymään tähän toistekin ;)

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Vieras(ta)



Heräsin viileään tyhjään taloon. Se tuntuu ihan absurdilta verraten viikonlopun vilskeeseen, hautovaan helteeseen ja väenpaljouteen. Se muistuttaa siitä, miten nopeasti asiat voivat muuttua niin hyvään kuin huonoonkin, ja nyt en puhu vain säästä.

Puhun varomattomasta kommentista, murskaavasta diagnoosista tai kulman takaa kaahaavasta autosta. Tai vastaavasti onnenkantamoisesta, palasten loksahtamisesta paikalleen, oivalluksesta, tai silmät aukaisevasta sattumasta. Mitään dramaattista ei ole sattunut, kunhan siis vain puhun.



* * *

Pikkuveli aveceineen tulee illalla. Hän on ollut vuoden verran Saksassa ja nyt kokemusten lisäksi on tuomisena espanjatar, tyttö, jolle etsitään au-pairpaikkaa Tampereenseudulta tai hyvien yhteyksien päästä sieltä. Vinkit otetaan vastaan. Ottaisimme hänet itse, mutta varsinaista tarvetta olisi vasta puolen toista vuoden päästä, eikä meillä ole aikaa nyt pykätä väliseiniä ja järjestää ylimääräistä huonetta.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Illalla -yksityiskohtia


Suomi kohtaa Sveitsin -onko asetelma reilu?

Adidas tai ei, palautumiselle on varattava oma aikansa...

Ai jotain sienipiirakkaa? Mun lautaselle valikoitui nämä.

Pusuja kaikille!


Saimme uskomattoman juhlasään, joka helli meitä pitkälle iltaan ja vain hyttyset saivat meitä lisäämään vaatetta ja muistuttivat kuolevaisuudestamme!

Joku vanhemmasta vierasväestä, ihmetteli laidasta laitaan notkuvaa herkkupöytää. Sen kaikki viinit, juustot, raparperi-, paprika-, kinkku- ja kaalipiiraat, suolaiset ja makeat tuomiset, raikkaat hedelmät, marjat, salaatit ja herkut oli kukin huolella valinnut tai valmistanut, graavannut tai leiponut. Valikoima oli uskomaton, kun ottaa huomioon, että kutsussa luki vain epämääräisesti "tuothan yhteiseen pöytään jotain pientä mieluistasi purtavaa"!

Ilta oli yltäkylläinen, kiitos mielikuvitusrikkaiden vieraiden, juoksevien lasten, tavalla tai toisella teemaa totettaneiden kolmea sukupolvea edustavien fanittajien.

Ja kuten joka vuosi, toivoi isäntäpari voivansa olla
kaikkialla, kaikkien kanssa, yhtä aikaa.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Juhlan odotusta

 





Odotan lauantain juhlia ja katkoa pitkiin hiljaisiin päiviini.
Mies on luvannut tehdä kaikki järjestelyt, etten rasittuisi*. Kun nyyttäriperiaatteella mennään, ja ystävien kesken ollaan, ei mihinkään uuvuttaviin valmisteluihin ole tarvetta. Juhlat on pystyssä tuossa tuokiossa kunhan pakkanen vaan on täynnänsä jäätä isännän pyöräyttämään sangriaan, pöydällä on kimppu kukkia, valkoinen liina ja kertikset hoitavat astiapuolen. Lopultahan on niin, että ihanat vieraamme tekevät juhlan.

* Minä hiljaiselossani keskityn keksintöihin: eilen keksin, että saunan voi pestä taivuttamalla puutarhaletkun saunan ikkunasta sisään ja posottaa paineella saunan ja pesuhuoneen hetkessä ja vaivatta puhtaaksi! Voi kuinka tyytyväinen olin keksintööni...ideat poikivat joutilaisuudessa.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Unohdus



Luulen, että minulla on jokseenkin realistinen
käsitys muistikapasitettini rajallisuudesta.
Silti, kerta toisensa jälkeen, laiskottaa juuri silloin, kun pitäisi etsiä vedenpitävä tussi ja kirjoittaa pakasterasian kanteen, että "kanapadan jämä" tai "koiralle". Kerta toisensa jälkeen kuvittelen, että tällä kertaa muistan, mitä olen pakastanut. Tai tunnistan. Mutta höpsis, eihän sellaisesta jäisestä paakusta ota selvää! Eikä se miltään tuoksukaan.

Ja toinen harha, luulen, että vielä syksyllä muistan, mikä kohta kukkapenkkiä oli kärsinyt tulppaanikadosta ja mihin siis ennen talven tuloa uudet sipulit kätken. Tai, että vielä seuraavana suvena muistan edelliskesänä istuttamani kasvin nimen, saati hoito-ohjeen. Olen säästänyt noita etikettejä ja kukkasipulipakkausten kuoria puutarhakirjojen väliin, vaan eipä löydy!





Uusi unikko kukkii ekaa kertaa nyt kolmantena vuonna kylvöstä, enkä kuolemaksenikaan muista minkä värisenä kukat aukeavat.


PS. Enenemissä määrin teknisiä ongelmia täälä bloggerissa: välillä en ole päässyt kommentoimia muita blogeja. Ja omat pikamuokkaus nappini ovat kadonneet!

torstai 2. kesäkuuta 2011

Resepti kouraan -lääkärille hyvä mieli?





Luin Uusimustan artikkelin antibiooteista. Riemuitsen siitä, että vähitellen Herran Pelko on vähentynyt maassamme sen verran, että lääkäreiden toimiakin aletaan kyseenalaistaa. Tavallinen tallaajakin uskaltaa jättää reseptit hakematta tehokkaista "vain otettu lääke auttaa" -kampanjoista huolimatta.

Mikä meitä sitten lääkäriin ajaa, vaikka usein jo etukäteen tietää, että mitään apua sieltä ei vaikkapa juuri flunssaan saa? Monen on varmaan mentävä työnantajan puolesta melkein samantien kun poissaolo rapsahtaa. Mahtaa olla melkoinen lasku sekin vuosittain, puhumattakaan siitä, että se kuumeinen ihminen lähtee sinne lääkäriasemalle (levittämään pöpöjään) sen sijaan, että lepäisi kotona.

Jos olisin säästänyt kaikki lääkärien turhaan määräämät reseptit, minulla taitaisi olla kokonainen mappi täynnä käyttämättömiä reseptejä, joita en ole edes harkinnut hakevani sattikka syönyt. Mukana on maallikonkin silmin suorastaan haitallisia määräyksiä. Esimerkiksi erään lääkärin limakalvolle määräämä voide, jonka tuoteseloteesta luin onneksi jo apteekissa (niinkuin aina luen) että "huuhdeltava runsaalla vedellä, jos voidetta joutuu limakalvolle"!

Mutta takaisin niihin antibiootteihin, onnellisuuspillereihin ja hormoneihin, jotka päätyvät ihmisten suihin...pissaan...vesistöön...kalaan...sinuun ja minuun. Tuntuu, että päivittäiseltä annokselta ei voi enää välttyä!

Usein myös tuntuu, että lähden lääkäristä resepti kourassa vain varmuuden vuoksi, rauhoittaakseni lääkärin tai täyttääkseni jonkin velvollisuuden. Niinkun ketä kohtaan?

Minusta on tullut vähemmän kiltti: Olen usein kysynyt lääkäriltä kiusallisia kysymyksiä, kuten miksi hän määrää virustartuntaan antibioottia? (On tullut pitkiä hiljaisia hetkiä.)

Olkaa tuhmia tekin! Voi esim. kysyä joka kerta, montako päivää voi seurata tilannetta, ennenkuin alkaa harkita antibiootin syömistä tai sen syöttämistä lapselleen. Huomauttaa lääkärille, jos tämä määrää lääkityksen kysymättä, mitä lääkityksiä sinulla jo kenties on, tutkimatta niiden rinnakkaisvaikutuksia.

Voi myös ihmetellä ääneen, riittääkö tuntemattoman ihmisen kymmenen minutin pika-analyysi siihen, että lohdullista olkapäätä kaipaava ihminen lähtee masennuslääkeresepti kourassa takaisin yksiöönsä. Ja turhauttavaahan se on, mutta myös voi kysyä kerta toisensa jälkeen muista vaihtoehdoista, kun lääkäri tahtoo hoitaa ehkäisynne Sinulle sopimattomalla tavalla. On se nyt meinaan kumma, että esim. pessaari täytyy tilata Ruotsista, ja mikä hassuinta, eihän sitä voi tilata ellei tiedä kokoaan. No missäs sovitat?

Eikös se olisi kokonaisuudelle parempi, että jokainen meistä olisi tarkkana ja kriittisenä siellä lääkärissä? Ehkä jäisi vain tulevaisuuden kaupunkilegendaksi, että ennen vanhaan, 2000-luvun alussa, kalat alkoivat muuttaa sukupuoltaan, maitoa laimennettiin lääkekertymiä peitellen ja niin miehet kuin naisetkin saivat osansa mm. masennuslääkkeistä ja naishormoneista ihan vaan juomalla vesijohtovettä tai syömällä lihaa...

Toissa vuoden satoa. Jokseenkin puhdasta luulisin. Mikäli edellinen tontinhaltija ei ole pahasti myrkyttänyt maaperää...
Kuvat: Sari Tammikari

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

En ole tahtonut tunnustaa...









...että arjen tahti on liian kova. Että kauppakassit olisi jo pitänyt jättää jonkun muun kannettavaksi ja aamumetrossa olisi pitänyt pyytää päästä istumaan jne. Kun supistelu alkaa jo aamusta, on se illalla jo aikamoista ja valvottaa yöllä. Sitten ollaankin jo ylikierroksilla, kun aamulla taas pitäisi jaksaa sama rumba. Tarvittiin öinen synnytyspäivystysreissu, että otin vastaan jo kauan aikaa sitten tarjotun sairasloman. No nyt olen nostanut kädet pystyyn ja jäänyt lepäämään, kunnes kohtu rauhoittuu.

Se on vaikeaa, sillä mieli on virkeä ja tarmoa täynnä, kroppakin kaipaisi kevyttä liikettä. Vain kohtu ja jumiutunut lonkka heittelevät kapuloita rattaisiin. Oikein pitää pinnnistää, ettei kyykisty poimimaan rikkaruohoa, että huomaa, että mieskin voi ne pihvit paistaa nyt kun on muutaman viikon kotona vaikka vasta iltamyöhällä tuleekin.

Mennään viikolla 28. Tytön olisi hyvä malttaa vielä melkein kolme kuukautta. Ymmärrän häntä, kukapa ei tahtoisi tulla maailmaan keskelle kauneinta kesää!

Helteestä kiitos! On helpompi istua aloillaan ja ommella vaikka köllöttelypeittoa, kun kuumuus vetää vähän veteläksi olon. Tämä syntyy vanhoista sammarihousuista ja sisustuskankaiden näytepaloista. Epätyypilliset värit minulle. Enkä ole kirjonut mitään sitten alaluokkien vohvelikankaiden.





Saimme kutsut lähetetyksi vuotuisiin kesäjuhliimme. Ihan liian viime tipassa, mutta kuitenkin.

Spekuloimme, mikä mahtaa olla kukassa tuohon aikaan. Nämä ovat viidennet teemabileet. Ennen on juhlittu vasta elokuussa, mutta meillä taitaa olla silloin vähän muuta mielessä.