Ensimmäinen työviikko oli paniikinomainen, ei tosin sillä tavoin kun kuvittelin, vaikka kyllä ihmeteltävää riitti sielläkin. Työhönpaluuta edeltävä ilta meni ensiavussa kun Tyttö loukkaantui tehdessään tuttavuutta koiraan kyläreissulla.
Kaikki kävi niin nopeasti, että emme vieläkään tiedä koirako puri palan lapsen kulmien välistä, vai löikö lapsi otsansa kun kaatui vasten tuolinjalkaa koiran ärähdystä pelästyessään.Siitä nostettaessa oli päässä kolikon kokoinen reikä.
Kun saimme verenvuodon lakkaamaan lapsi jo heilutteli koiralle sairaalaan lähtiessä.
Nukke ja lastenvaunut lastenklinikalla pelastivat paljon. Niillä vedettiin kohta jo rallia pitkin käytäviä reikä päässä, niin että stoppuutella piti. Pupulaulua laulettiin kun haavaa tutkittiin. Tyttö oli niin urhea!
Parin hiljaisen kotipäivän jälkeen sukanlaittotreenikin jatkui ja arki tasaantui. Siinä välissä minä me vähemmän urheat vietimme unettomia öitä miettien mitä tuleman pitää.
Uneton yö voi olla huomennakin edessä.
Aamulla menemme Tytön kanssa ihonsiirtoon.
Toivottavasti kaikki menee hyvin ja toipuminen lähtee käyntiin.
