perjantai 28. tammikuuta 2011

Rapunen -valmiina nipistelemään



Rapunen lymyili koko syksyn osat leväällään käsityölaatikon pohjalla. Pari viikkoa sitten se sai junamatkalla koivet kiinni ja nyt vielä silmänpompulatkin. Rapu on ilahtuneena matkannut ympäri taloa ja silmitellyt uutta kotiaan.






Kuvassa käytiin ulkosalla, sisällä oli niin pimeää.

torstai 27. tammikuuta 2011

Rapunen hahmottuu





Virkkasin vartalon vähän pehmoisemmasta paksummasta langasta, kuin pikkuruiset putkilojalat. Vanua täytteeksi. Silmät tiukasti etutanaan.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Pehmoja



Kala ja mustekala ovat saaneet seuraa. Joko arvaatte?

tiistai 25. tammikuuta 2011

Pöpö vatsassa









Lähdin huonovointisena töistä aikaiseen ja metroasemalla koitin osuttaa rytmini bussin kanssa yksiin piipahtamalla kauppaan (luumupilttiä ja luonnonjogurttia) pysäkillä palelemisen sijaan. Kun sitten bussi tulee tajuan, että kausikortti on toisen takin taskussa. Kaivan pikkurahaa takin pohjalta, kunnes tajuan, että nekin on siellä toisen takin taskussa. Myllään käsilaukkuani. Kuski taitaa nähdä (tilanteeseen nähden kohtuuttoman) epätoivoni. Kävelemistä ei loppujen lopuksi ole kuin kolme pysäkin väliä. Mutta nyt se on kolme pysäkin väliä liikaa.

"Tuu sisään sieltä" kuski huutelee. Minä siihen, ettei nyt olekaan kausikortti mukana, eikä käteistä löydy. Tulen arasti sisään, isken laukun siihen etuikkunalaudalle ja kaivan vimmatusti. "Mee ny vaan" se sanoo. Kiitän. Helsingin joukkoliikenne on viimeinen taho jolta olen odottanut inhimillisyyttä. Yhtäkkiä kyyneleet nousee silmiin. Ystävällisyys on joskus se viimeinen niitti.

***

Minusta on aina tuntunut, että kun syntymäpäivästäni on selvitty alkaa talven selkä taittua. Koti on viikonlopun jäljiltä täynnä kukkia ja luvassa kirkkaita keväthankia. Toivon, etten laittanut pöpöä laajaan levikkiin, kun tapasin niin paljon perhettä, ystäviä ja pikkuihmisiä loppuviikosta.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Etelä-afrikka -ja toisaalla


Kurkistelemassa...






...salaisiin puutarhoihin.
























Tahdon jo tähän päivään, Sillä paljon on tapahtunut matkankin jälkeen. Mutta ensin vielä viimeinen postaus Etelä-Afrikasta. Sillä tottahan täytyy sanoa, että kyllä näitä lukaaleja ihasteltiin, kun kävelyllä käytiin. Oli varmasti puutarhurit, näin paljon viherpeukaloita ei voi yhdelle alueelle siunaantua. Nämä eninmäkseen Stellenboshin viinialueelta, jossa onni näytti jakaantuneen ihmisille vähän tasaisemmin, kuin monessa muussa paikkaa.

torstai 20. tammikuuta 2011

Etelä-Afrikka -kierrätys


Sanomalehdistä...






...metallinpaloista...




...pullonkorkeista...







...kattopelleistä, juomatölkeistä, säilykepurkeista, muovipulloista, kanistereista. Kaikki tämä kaunis ja kekseliäs.

Milloinkas ihminen olisi innokkaampi kierrättäjä, kuin pakon edessä.


PS. Osui silmiini global.finland.fi artikkeli intiasta, joka sivuaa samaa asiaa. Pohdin, että ei ole varman hengitystiet suojattu näillä poloilla, kun puhdistavat maalikanistereita ja sulattavat muoveja...

torstai 13. tammikuuta 2011

Etelä Afrikka -Toisaalla



Nainen asuu talossa. Yhdessä niistä 500:sta pienestä siirtolapuutarhamökin kokoisesta kivitalosta, jotka kaupunki alunperin rakensi maapläntille. Tuon kylän ympärille ja väliin kyhäytyi nopeasti hökkelikylä. Pläntti oli pieni, ja kun joka päivä saapui lisää ihmisiä, monista Afrikan maista, ja jopa kiinasta, olivat talot pian toistensa niskassa. Nytkin oli nähtävissä, kuinka taloja vain tuuppautui ja tipahteli rinteeltä.

Kun ajattelen elämänuskoa, tulee ennenkaikkea mieleen tämä Town Ship. Puhtaiden yritteliäiden ihmisten kylä ja mies joka meitä kuljetti pienen kierroksen sen laitamaa. Oli vaikea seistä kuivin silmin, kun kuuli hänen sanoistaan välittyvän helpotuksen, kun hän kertoi, miten kiitollisia ihmiset ovat saadessaan asua juuri tässä Town Shipissä. "Ihmiset ovat puhtaita, Koulu on lähellä, meillä on juomavesi, vessat ja suihku, pesula...ihmisiä saapuu kaikkialta ja kaikki kansallisuudet asuvat sovussa" (Ehkä moni oli kokenut lyhyen elämänsä aikana jo paljon kurjempiakin oloja.)

Ja huumorin, kun hän rottien ohi vilistäessä huikkasi, "Food for the Chinese!"





Kylä oli ilmeisen rauhallinen, se oli pakko uskoa, kun kurkistimme yhteen hökkeliin (siitä oli tietenkin maksettu ja se kuului kierrokseen) ja herätimme naisen lapsineen päiväunilta -ovi auki. Naisen työ oli siivota vessat. Ne kolme, joita käytti 300 ihmistä. Voitte kuvitella millaista on lähteä aamulla töihin, jos sinulla on töitä, ja jonottaa vessavuoroa tuossa ahtaassa kujassa, säällä kuin säällä.

Täälä asui noin 3500 ihmistä, mikäli kukaan pysyi kärryillä, mutta siinä isossa slummissa, jonka ohi ajoimme, asui taksinkuljettajan mukaan 1.5 miljoonaa ihmistä. Hökkeliä silmänkantamattomiin. Ja uskallan epäillä, että siellä ei turisteja kävelytetty.



Maisema on kaikille tasavertaisen kaunis.


Kierrätyspiste (taustalla) oli yritteliäisyyden huipentuma.
(Ja kenties myös elämän siedettävyyden elinehto.)

maanantai 10. tammikuuta 2011

Etelä-Afrikka -Sydän






Paikallinen nainen kantoi yhtä selässään, froteepyyhkeessä, niinkuin näytti olevan yleistä, toista käsissään ja jos en erehdy, niin kolmatta kohdussaan.





Viimeisenä neljästä Kapkaupunki -päivästä kiersimme puolen päivän kuumuudessa jalan kaupungin autovuokraamoita, kunnes huvittuneen ja säälinsekaiset kasvot saivat meidät ymmärtämään, että sesonki oli huipussaan ja me kertakaikkisen myöhässä saadaksemme autoa.

Autottomina reissulaisina otimme varoituksitta huolimatta käyttöön julkiseen liikenteen, kuitenkaan tuntematta hetkenkään turvattomuutta. Juna vei meitä tunninverran eurolla suuntaan ja toiseen, valkoisia ei juuri näkynyt. Olin etukäteen aika ennakkoluuloinen lähtemään lomalle maahan, joka yhä toipuu apartheidin ajan moninaisista seuraamuksista. 3,5 miljoonan asukkaan kaupongissa yli 1,5 miljoonaa ihmistä elää hökkelikylissä ja tekee halvan ja likaisen työn mahdollistaen muutaman kymmenen prosentin eliitin luksuselämän.

Odotin valkoisen miehen taakan painavan selässä raskaana tuossa epäreilussa yhteiskunnassa. Odotin köyhän väestön katkeruutta ja vihamielisyyttäkin. En nähnyt siitä häivääkään.Kapkaupungin vilpittömyys ja ihmisten sydämellisyys yllättivät minut täysin. Usko tulevaan oli ilmeinen. Mutta Johannesburgissa asiat ovat kuuleman mukaan toisin. Siellä ahdistus on silminnähtävää, muuri ja piikkilanka erottaa kaksi maailmaa. Mustan ja valkoisen.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Etelä-afrikka




Nämä kesyt majavan kokoiset häijyn näkyiset pullerot asuttivat pöytävuorta.


Mies katsoo Kapkaupunkiin Pöytävuorelta.









Ensimmäinen kertani Afrikan mantereella ja seitsemisen sataa kuvaa. Tässä luonto-otanta 20 kilometrin säteeltä. Vuoret hallitsevat maisemaa lähes kaikkialla, mutta niiden juurella voikin sitten olla melkein mitä vaan. Ahmimme vähän liikaa ensinmäisinä päivinä. Kolme kohdetta kymmenessä päivässä; Kapkaupungin keskusta, Kalk Bay ja Stellenboshin viinialue sai meidät vähän hengästyneeksi.