tiistai 27. maaliskuuta 2012

Siirtymäriitti






Päätettiin, että viikonloppu aloitetaan drinkillä. Eikä millä tahansa drinkillä, vaan aina uudella.  Ihan Aa:sta alettiin. Aukastiin torstaina 400 drinkkiä -kirja, ja sieltä eka sivu. Tom Collings oli siellä variaatioineen. Katsottiin mitä kaapeista löytyy ja lisättiin muut kauppalistaan. Tuntu mukavalta.

Melkein kymmenen vuotta voidaan jatkaa tätä vauhtia!

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Tsirp tsirp!




















Vähän aikaa sitten, kesken kaiken pahimman arkisen raadannan sain ihanan lahjan! Tai siis Lapsi sai. (Mutta sehän on vähän kuin itse saisi.) Vesivärityöhön on tehty yksityiskohdat lyijykynällä.
Se pääsee kehyksiin lapsen huoneeseen tottakai.

Muita ystäväni Sallan töitä löydät täältä.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Edistystä monella taholla



Aloitin siis monikohtaisen työlistan laadintaa. Siinä on nopeita ´vie mennessäs,tuo tullessas´ -tyyppisiä kohtia, mutta sitten myös näitä piinallisia loppuunsaattamistöitä. Kuten kellarin rappu. Hankala maalattava, koska siitä kuljetaan kaiken aikaa ja betonimaalinkäry leviää kotiin.

Iskin kellariin vievien portaiden kimppuun ensin rätin kanssa.  Aikoinaan maalattu pohjamaali oli saanut pinttyneen tumman pinnan projektin jäädessä taannoin kesken. Heti seuraavana kahtena päivänä, kun sain lapsen pitkille päikkäreille hyökkäsin pensseli kourassa rappuun kyyristelemään.

Maalattuani kellarinovi oli visusti kiinni, ikkunat auki ja takankin laitoin päälle, että sain ilman vaihtumaan. Silti maalinkäry leijuu nenässämme...Nukutin lasta koko päivän ulkona takaterassilla ja koitin siinä huuruissani itsekin vähän ulkoilla iskien petkeleellä jäätä pihasta aikani kuluksi.




Kallion ihanaisessa tapettitalossakin käytiin alkuviikosta ja tapettimallit on nyt nuppineuloin kellarin ovessa. Voikohan tapetin päälle vetää ohuelti lakkaa? Ovi on aikanaan päällystetty eräänlaisella "toppatekonahkalla" (!!!). Se oli huvittava aikansa.  Nyt olisi tarkotus vähän siistiä sitä tapetoimalla ja laittaa oveen vaatenauloja tapetin/päällisen päälle. Meillä on naulakoista jatkuva pula ja jo tämän yhden lisäasukkaan vaatteiden ilmaantuminen eteiseen sai aikaan kaoksen.



Tajuutteks, lähtölaskenta on alkanut. Kohta on etäinen muisto vaan, että mä joskus löydyin suhtkoht samast paikkaa mihin mut jätti, kun toisaalla pyörähti.



Tästä kun vähän nykäsen, niin johan tapahtuu...
ja äitikin tulee juoksujalkaa. Tehokasta, vai mitä!


keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Elämä jatkuu


















Paras tapa päästä päiväjärjestykseen, on laatia työlista
ja tehdä sit aamusta iltaan jotain kuin pieni eläin.

Viimeistelin pari kesken jäänyttä työtä. Tähän torkkupeittoon sain vihdoin kiinnitetyksi flanellisen vuorin. Lapsen silmille valahtavaan myssyyn keraaminen nappi, kunnes pää vähän kasvaa. Ja parilla pistolla kukkia lapsen neuleasuun inspiroituneena kukka-asetelmasta, jonka ystävä teki muistoksi koirasta.

Ehkä blogikin taas aktivoituu.


* * *
Pentukuvat kymmenen vuoden takaa. Toisessa hän on juuri vihaisena siitä, että hänet on pesty juossut Fatboyn säkkituoliin pissaamaan. Sittemmin hän alkoi kyllä tykkäämään suihkusta.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Rakastettu ystävä 14.10.2001 - 12.3.2012









Ensimmäisenä portilla, autossa, veneessä. Varmistamassa paikkaansa. Koira oli niin kiltti, että sen saattoi ottaa mukaan mihin vain. Ja niin se otettiinkin, mihin vain laki suinkin salli. Ei sitä oltu koulutettu. Rakkaudella oli otettu arkeen mukaan. Ehkä siitä siksi tulikin sellainen omanlaisensa. Se totteli, koska se tahtoi osallistua. Vähän viiveellä, jos kutsu kävi epämieluisiin puuhiin. Luulen, että se oli varma, että sen parasta ajateltiin: Auliisti odotti, jos punkkia väännettiin silmäkulmasta ja makasi raukean luottavaisena kulkuväylällä silmääkään räpäyttämättä, kun se yli harpottiin.

Nuorempana lapset saivat leipoa sitä loputtomiin, viimeisinä vuosina se alkoi asettamaan vähän rajoja sille sormella silmiin tökkimiselle, jota lapset harrastavat taaperoiässä.

Monta vuotta se nukkui vieressä, kantoi hiekkaa niin paljon sänkyyn, että Mies joskus totesi oleensa kai aika ihastunut, kun suostui nukkumaan kanssani siinä hiekkalaatikossa. Sitten se mokoma alkoi kuorsata niin, ettei me toiset saatu enää nukutuksi. Pitkään koitin ehtiä nukahtamaan ennenkuin kuorsaus alkoi. Sitten laitettiin paikka oven taakse. Joka ilta se sitkeesti kolahti lattialle sänkymme viereen iltatoimien ajaksi. Se tosiaankin oikein kolahti siihen. Rapsutusten jälkeen se lähti huokaisten omalle paikalleen, kun sille sanoi, että "nyt nukutaan".

Se teki omatoimisia retkiään. Lähti aidan välistä muina miehinä ja palasi kohta portin taakse haukahtelemaan. Oli käytävä avaamassa portti, ikäänkuin siitä portista olisi mahdollista livahtaa vain toiseen suuntaan.

Häntä ei tamppaa, kun aamuisin laskeutuu portaat. Sohvalla ja saunan lauteilla on liikaa tilaa. Lautaskäsi nykäisee vielä lattiaa kohden, kunnes tajuaa, että esihuuhtelija on poissa. Kukaan ei poukkoile vaunujen edessä. Kivirappuset ovat nyt melko turvalliset kulkea, kun jalkojen välistä eräs kiireinen ei kiilaa ohi. Joku joka tahtoo olla kaiken aikaa lähellä.

Kaikessa mihin katson on koiran mentävä kolo.
On kuin talon sydän olisi lakannut lyömästä.