Ensimmäisenä portilla, autossa, veneessä. Varmistamassa paikkaansa. Koira oli niin kiltti, että sen saattoi ottaa mukaan mihin vain. Ja niin se otettiinkin, mihin vain laki suinkin salli. Ei sitä oltu koulutettu. Rakkaudella oli otettu arkeen mukaan. Ehkä siitä siksi tulikin sellainen omanlaisensa. Se totteli, koska se tahtoi osallistua. Vähän viiveellä, jos kutsu kävi epämieluisiin puuhiin. Luulen, että se oli varma, että sen parasta ajateltiin: Auliisti odotti, jos punkkia väännettiin silmäkulmasta ja makasi raukean luottavaisena kulkuväylällä silmääkään räpäyttämättä, kun se yli harpottiin.
Nuorempana lapset saivat leipoa sitä loputtomiin, viimeisinä vuosina se alkoi asettamaan vähän rajoja sille sormella silmiin tökkimiselle, jota lapset harrastavat taaperoiässä.
Monta vuotta se nukkui vieressä, kantoi hiekkaa niin paljon sänkyyn, että Mies joskus totesi oleensa kai aika ihastunut, kun suostui nukkumaan kanssani siinä hiekkalaatikossa. Sitten se mokoma alkoi kuorsata niin, ettei me toiset saatu enää nukutuksi. Pitkään koitin ehtiä nukahtamaan ennenkuin kuorsaus alkoi. Sitten laitettiin paikka oven taakse. Joka ilta se sitkeesti kolahti lattialle sänkymme viereen iltatoimien ajaksi. Se tosiaankin oikein kolahti siihen. Rapsutusten jälkeen se lähti huokaisten omalle paikalleen, kun sille sanoi, että "nyt nukutaan".
Se teki omatoimisia retkiään. Lähti aidan välistä muina miehinä ja palasi kohta portin taakse haukahtelemaan. Oli käytävä avaamassa portti, ikäänkuin siitä portista olisi mahdollista livahtaa vain toiseen suuntaan.
Häntä ei tamppaa, kun aamuisin laskeutuu portaat. Sohvalla ja saunan lauteilla on liikaa tilaa. Lautaskäsi nykäisee vielä lattiaa kohden, kunnes tajuaa, että esihuuhtelija on poissa. Kukaan ei poukkoile vaunujen edessä. Kivirappuset ovat nyt melko turvalliset kulkea, kun jalkojen välistä eräs kiireinen ei kiilaa ohi. Joku joka tahtoo olla kaiken aikaa lähellä.
Kaikessa mihin katson on koiran mentävä kolo.
On kuin talon sydän olisi lakannut lyömästä.
Otan osaa:(Tippa tuli linssiin kun niin kauniisti kirjoitit.Se on saanut paljon rakkautta,varmasti on ollut onnellinen koira kun on saanut olla teidän perheessä.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOsanotoni. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä tyhjää aukkoa jonka perheen koira jättää lähtiessään. Vielä pitkään kotiin tullessa näkee silmäkulmassa heiluvan hännän.
VastaaPoistaJaksamista koko perheelle.
Rupes itkettää niin tuoreessa muistissa oman koiran pois lähtö.
VastaaPoistaVoimia teille♥
Osanottoni :( Meidän fieldi jouduttiin vakavan sairauden vuoksi lopettamaan jo 5-vuotiaana. Edelleen on ikävä.
VastaaPoistaOtan osaa! Muistan kyllä oman rakkaan koirani äkillisen poismenon ja sen surun ja tyhjyyden. Ei näitä juttuja ymmärrä ellei ole/ole ollut omaa lemmikkiä, niin niistä tulee yksi perheenjäsen :)
VastaaPoistaOsanottoni. Voimia sinulle!
VastaaPoistaVoih, osanottoni. Lemmikin menetys on erittäin raskasta. Toivottavasti pieni prinsessa ja kevät antavat voimia ja jaksamista!
VastaaPoistaOsanottoni. Kaunis muistokirjoitus.
VastaaPoistaOtan osaa.
VastaaPoistaOi kurjuus, pelkäsin jotakin tällaista aiemmin kirjoittamasti takia. Otan osaa suruusi.
VastaaPoistaOsanotto<3. Kauniisti kirjoitit.
VastaaPoistaVoi ei! Syvä osanotto kahden koiran mamalta. Luen tätä töissä niin en voi alkaa kyynelehtiä, mutta mieli tekisi. Kauniisti kirjoitit rakkaasta ystävästä.
VastaaPoistat.Annukka
En ole koiraihminen, mutta kirjoituksesi oli niin kuvaava, että pystyin näkemään silmissäni kuvailemasi tavat ja tapahtumat. Ymmärrän hyvin, miksi ihmiset rakastavat koiriaan. Tällaista koiraa minäkin olisin voinut rakastaa.
VastaaPoistaVoimia suureen suruun.
Voi, osanottoni vielä kerran. Kyynel tuli silmään täälläkin.
VastaaPoista"koiratta
VastaaPoistaon kuonoa ja kahta luppakorvaa
yksinäisempi
yö
on yhtä hengitystä vajaa
en pelkää -
ikävöin
"Eeva Kilpi"
osanottoni t:Seija
Miten ihanasti kirjoitettu teksti! Mä itkin todella vuolaasti. Sylikaupalla rutistuksia, ihanainen!
VastaaPoistaOsanottoni koko perheelle. Sitä ei voikaan kuin yrittää ymmärtää, minkälainen menetys tämä on teille. Kaunis ja tärkeä muistokirjoitus.
VastaaPoistaVoimia teille sinne surun keskelle. Kauniisti kirjoitit ja tunne välittyi kyllä, täällä kyynel silmäkulmassa tätä kirjoitan. Syvin osanottoni perheenjäsenen menettämisestä - mutta sydämissänne se säilyy aina.
VastaaPoistaPelkäsin tällaisia uutisia,kun blogi pysyi hiljaisena. Otamme osaa. Hänellä on kuitenkin hyvä olla Sateenkaaren Sillalla. Viimeaikoina on poistunut paljon upeita fieldejä. Voinko kysyä,mikä meni huonosti?Paheniko haavatulehdus?Olen menettänyt niin monta koiraystävää,että ymmärrän hyvin menetyksen- fieldi on niin lämminsydäminen ja ihana perheenjäsen.Minun vanhempi fieldini muistuttaa kovasti teidän fieldiä kaikella tavalla.Liisa ja fieldit
VastaaPoistaVoih, miten surullista. Mulle niin eksoottinen eläin, ainoa koiruus kenen kanssa olen menestyksellä kommunikoinut, on poissa. Voin vain kuvitella tyhjyyden.
VastaaPoistaTsemppihalait teille <3
Koira jonka olen tuntenut puolet elämästäni. Koira isolla K:lla, josta muiden koirien tulisi ottaa mallia. Ja koira, jolle muut koirat haukkuivat kateellisina. Niin hyvin häntä kohdeltiin. :)
VastaaPoistaNiin monta hienoa muistoa.
Lämmin halaus rakkaan ystävän menettäneelle.
VastaaPoistaVieläkin on syvällä muistoissa kymmenen vuoden takainen luopuminen koirastamme. Monena kesänä sen jälkeen kuulimme hänen tassujensa rapinan mökin kallioilla, tunsimme pehmeän kuonon painautuvan jalkaa vasten pöydän vierellä makupalaa kerjäten. Kaipasimme iloista ja onnellista tervehtijää kotiintulon hetkellä. Päätimme pyhästi, että emme halua kokea samaa luopumista uudelleen. Vihdoin ikävä hellitti ja kaksi vuotta sitten perheeseemme tuli jälleen pieni karvainen ystävä. Kaikkialla on taas karvoja, sohvalla on ahdasta ja ulos on lähdettävä kelillä kuin kelillä. Elämämme on taas mallillaan.
Raija
Ei ole perhe sama ilman yhtä. Hyvän alämän sai karvakorva kanssanne - parempaa ei olisi sille voinut olla.
VastaaPoistaLämmin ajatus sinne teille ja tuon kauniin suklaanruskean luppakorvan muistolle.
Voi miten kaunis kirjoitus.
VastaaPoistaSuuren suuret osanotot rakkaan poismenosta! Vaikka sitä kuinka tietäisi sen hyvästijättöpäivän tulevan, silti se tulee liian aikaisin :'( Katsoessa noita kuvia sekä lukiessani tekstin, kyyneleet alkoivat valumaan vuolaasti.
VastaaPoistaEdellisen koiramme poismenosta on jo yli vuosi ja silti kuvien katseleminen on vaikeaa eikä onnistu ilman itkua. Jaksamisia ja voimia suuren surunne keskelle!
Se aukko on valtava... jopa pienen kissan jättämä aukko on valtava... vuosi ja kuukausi ja kahdeksan päivää on mennyt ja vieläkään ei ole päivää ilman muistoja... mutta enää ei satu vaikka ikävä on aina. Sanon kuopukselle aina että sydämissämme Oliver on AINA. Iso hali
VastaaPoistaTyhjyys jää koiran jälkeen. Ja tosiaan, monessa asiassa sen huomaa, juurikin siinä esitiskarin puutteessa ja lattialle pöydän alle kertyvissä murusissa.
VastaaPoistaOnneksi ihanat ja lämpimät muistot säilyvät ikuisesti!
Tiina
Voi ei... suru tuli puseroon täälläkin... Otan osaa. Meille on juuri tulossa koiravauva...jo kauhulla ajattelen noita hetkiä... Mutta ensin pyritään antamaan tulevalle perheenjäsenelle yhtä täyteläinen elämä, kuin teidän koirulilla selkeästi oli...
VastaaPoistaKyynelsilmin sitä lukee tuntemattomankin surusta, kun oma rakas lemmikki on poissa. Se on kova paikka. Voimia teille ja kiitos kauniista kirjoituksesta jonka teidän omasta koira-enkelistä jaoit.
VastaaPoistaTinttiV
Kiitos terveisistänne, niin monta pikku elämää siellä teilläkin, joita on jääty ikävöimään.
VastaaPoistaLiisa ainakin kysyi, ja moni muukin varmaan miettii, mitä tapahtui:
Koira alkoi saamaan epileptisen kaltaisia kohtauksia, joita ensin muutama tuli viikon välein. Kohtauksien välissä koira oli oma reipas itsensä ja lääkärit vakuuttelivat, että ei huolta.
Sitten viime sunnuntaina päivällä oli muutama kohtaus. Illalla kun kohtaus tuli taas ja sittemmin kohtauksista ei tullut loppua, kiidätettiin se pieneläinklinikalle. Siellä annettiin pariakin eri epilepsialääkitystä, johon koira ei reagoinut.
Teho-osastolla koira laitettiin aina uudelleen ja uudelleen narkoosiin, josko se laukaisisi jatkuvan kouristelun.
Aamukolmelta oli ystävä päästettävä kärsimyksistä.
Mysteeriksi jäi, mistä kohtaukset saivat alkunsa. Epilepsiakaan ei vanhemmiten kuulemma ole todennäköinen, eikä koira tosiaan reagoinut niihin lääkkeisiinkään.
Jotenkin jäi sellainen olo, että leikkauksessa oli tapahtunut jotain, sekun meni alusta lähtien kaikin osin huonosti.
Hei,vielä. Kiitos,että jaksoit kertoa mitä tapahtui. Oli teillä rankkaa.Urheasti jaksoitte olla rakkaan ystävän rinnalla ja kaikki mahdollinen yritettiin tehdä.Toivon, että sitten kun on sen aika teillä olisi uusi yhtä ihana koira,jolla olisi onni olla perheenjäsenenä teidän kodissa.Liisa
VastaaPoistaKyynelsilminhän tätä luki. Osanottoni ja hirmuisesti voimia. Ihan takuulla on talossa pitkään hiljaista ja iso pala elämää poissa. Kaksi koiraa aikanaan haudanneena muistan, miten kynsien rapse kuului parketilla vielä pitkään. Se mikä on suurena lohtuna varmastikin, että karvaiselle kaverille tehtiin kaikki mahdollinen ja hän sai parhaan mahdollisen hoidon. Nyt häntä heiluu pilven reunalla.
VastaaPoista<3 Lemmikin, rakastakin rakkaamman perheenjäsenen menetys koskee niin ettei ilma tahdo kulkea..se pyyteetön syvä kiintymys johon koira kykenee kantaa ihmistä pitkälle. Teille ajatuksia surussanne kun yksi tärkeimmistä on poissa.
VastaaPoistaLämmin osanotto ja paljon halauksia.
VastaaPoistaHei! Olen kuullut toisestakin fieldistä, joka on saanut vanhemmiten aivan yhtäkkiä epilepsian. Eikä siinäkään auttanut kuin luovuttaa :( Mutta voihan se olla, että vanhemmalle koiralle tulee epileptisiä kohtauksia vaikka ns. itse epilepsiaa ei olisi, esim. olen kuullut että aivokasvain tms. saattaisi aiheuttaa. :( Mutta en ole eläinlääketieteen asiantuntija, vaan ihan tavis fieldiharrastaja :) Tsemppejä eteenpäin!
VastaaPoistaIhan pakko näin kysyä, jäikö teille haave ottaa joskus uusi fieldi?
Kiitos taas kaikille teille.
VastaaPoistaPepe kysyi jäikö meille haave ottaa joskus vielä Fieldi. En osaa sanoa. En varsinaisesti ole mikään koiraihminen, minä vain opin rakastamaan tätä koiraa, jonka entinen kumppani halusi taloon aikoinaan. En voinut siitä sitten enää luopua, ja se tuli erossa minulle ja sitä kautta tähän perheeseen.
Jos joskus koira otetaan, vaikka eläkkeellä, niin luulen että Fieldi olisi yhä se suosikkikoira, mutta olisiko se vähän epäreilua sille pikkukoiralle. Aikamoiset ennakko odotukset sillä olisi täytettävänään!!
Osanottoni. Kovasti voimia suureen suruun. Minun vanhempi koirani on syntynyt aika lähekkäin karvaisen ystäväsi kanssa, vanhan rouvan syntymäpäivä on 18.10.2001. Lisäajalla tässä eletään, oli iso leikkaus viime kesänä mutta toivon että olisi vielä muutama vuosi yhteistä taivalta jäljellä. Koita jaksaa.
VastaaPoistaVuosien varrella olen joutunut luopumaan useamasta eri rotuisista lemmikeistä, ikinä siihen ei totu. Ja ikävä jää...ja muistot! Olen pahoillani teidän puolesta.
VastaaPoistaPomppasin blogin blogin blogin kautta tänne ja haluan toivottaa voimia ja jaksamisia koko teidän perheelle. Tiedän kuinka paljon se sattuu kun menettää uskollisen ystävän. Niinkuin sanoit, elämä jatkuu ja hyvät muistot säilyvät aina.
VastaaPoistaJa koiranne eli varmasti huippuhyvän elämän.
Hyvää kevättä ja jaksamisia surutyöhön!
Itkusta olen ihan sanaton. Pian tuo sama suru on meilläkin edessä ja ahdistaa ajatellakin 14 vuoden ystävyyden päättymistä. Voimia.
VastaaPoistaOsanotto täältäkin. Itsekkin sen parhaan, vaikkakin karvaisen, ystävän jouduin hautaamaan muutama vuosi sitten. Ei ole niin ystävällistä olentoa kuin onnellinen koira.
VastaaPoistaOtan osaa. Meilläkin on tuo kohta edessä. Yhdellä koirista on tosi paha imusolmuke syöpä ja lopetus aika on varattu parin päivän päästä. Eläinlääkärin mukaan mitään ei ole tehtävissä näin hankalassa tapauksessa. Jaksamisia teille ja onnea.
VastaaPoistaKyyneleet nousivat silmään, kuten aina lukiessa koskettavasti kirjoitettuja tekstejä rakkaan lemmikin, perheenjäsenen poistumisen jälkeen.
VastaaPoistaYksi koiristamme poistui myös 2.3.2012 elettyään hieman yli 12 vuotta. 11 vuotta hän kuului perheeseemme.
Voimia ja onnellisia muistoja.