torstai 20. marraskuuta 2014

Lahjoja lastenkotien lapsille



Suomessakin on lapsia, joiden vanhemmille tuottaa vaikeuksia hankkia se yksikin paketti lapselleen kuusen alle.

Vielä ehtii antaa hyvän kiertää. Facebookista  löytyy tänäkin vuonna lista lapsista, joille voit antaa paremman joulun.

Kiitos Valven,  ei tarvitse kuin tsekata listasta, minkä ikäinen lapsi on vielä lahjaa vailla, miettiä mistä sen ikäinen ilahtuisi ja viedä/lähettää paketti toimistolle 8.12 mennessä. (Osoite löytyy samasta linkistä).

Perinteisesti pikkulapsille on kuulemma löytynyt helpommin lahjoittajia. Kinkkisempää on ollut keksiä mistä murrosikäiset ilahtuisivat. Siltä tuntuu minustakin, että lahjaa teini-ikäiselle saa todella pohtia. Sen ikäisillä on jo niin omat aatteet. Toissa vuonna päädyin hankkimaan paketin juuri teinille ja epävarmuus lahjan saajan mieltymyksistä kalvoi mieltä.  Kirjan lisäksi laitoin leffalipun ja pienen lahjakortin Stockalle, jos sattui menemään se kirjallinen valinta ihan metsään!



maanantai 17. marraskuuta 2014

Valittamisesta

Kiitos ystävättären Facebook -postauksen päädyin tutkiskelemaan valittamista. Olenkin humpsahtanut aika syvälle aiheeseen. Olen miettinyt:

- Ihmisiä, jotka eivät juuri valita. Miten he tekevät sen?
- Ihmisiä, jotka valittavat kaiken aikaa jostain.
Joilla on ehkä jopa valittajan maine. 
- Ihmisiä, joiden valitusta jaksaa kuunnella ja niitä joiden
valitusta ei jaksa kuunnella. Miten toiset onnistuvat valittamaan mielenkiintoisesti? Ehkä jopa rakentavasti? Millaista oma valitukseni on? 

Olen huomannut, että on eri asia valittaako
- omista asioistaan
- maailman asioista 
- valittaako muille

Jälkimmäistä lienee kaikkein vaikein jaksaa sietää. 

Entä sitten miksi valitetaan? Onko taustalla vain halipula?

Ja mikä sitten on valittamista? 
Tekeekö asiasta valituksen se, että se sanotaan rutisevalla äänellä? Meidän kolmevuotiaalla on muuten tälläinen vaihe juuri nyt. Pahiten se iskee väsyneenä. Koko puhe muuttuu rutinaksi, josta ei oikein edes saa selvää ja joudun sanomaan, että sanotko ihan tavallisella äänellä. Joskus hän koittaa uudelleen ja puhe tulee yhä valituksena ja hän havahtuu siihen itsekin ja päädymme nauramaan.


Vai tekeekö aihe sen? Ainahan on myös niin, että kuulijan omat kokemukset vaikuttavat siihen miten asiat kuullaan. Vaikuttaako muuten myös se, jos postaan kurjista asioista, mutta laitan kuvaksi naamani, jossa hymyilen kuin naantalin aurinko? Taidan jättää tämän postauksen ihan vaille kuvia.

Voiko tälläisenä testikautena, kun ei absolut halua päästää yhtään valitusta suustaan, sitten puhua mistään mikä ei ole aivan fantastisen ihanaa? Entä jos vain toteaa? Missä se raja kulkee? Miten todetaan neutraalisti? 

Voinhan vain todeta, että vauva ei nyt nuku hyvin, että minäkin siis nukkunut pari viikkoa kehnon puoleisesti. Vai voinko? Vai onko se heti valittamista? Entä jos joku esim. kysyy kuulumisia? Vaikka juuri, että miten teillä nyt nukutaan? vastaanko huonon yön jälkeen, että "Tempur-patjalla nukuin!" 




tiistai 4. marraskuuta 2014

Intiaaniteltta


Tämä maja syntyi käytännön toimien inspiroimana. Nimittäin mantsuurian jalopähkinäpuumme kasvaa noin kaksi metriä joka suuntaan vuosittain ja sen leikkaaminen on yksi riesa. Mutta se tuottaa hienoa piiiiitkää riukua. 


Mies sahas. Sen jälkeen minä:


Valitsin parhaat riuút. Sidoin ne yhteen.


Ompelin toissakesäisten häiden pöytäliinoista (eli Ikean kahden euron lakanoista) telttakankaan.
Kiinnitin nauhat reunoihin. Ja kietaisin rimojen ympärille. Korkeutta on niin että aikuinen voi vaivatta seistä keskellä.




Eipä maksanut kuin vaivan. Saa unohtaa sateeseen.


Tälläinen kesämuisto tuli mieleen, kun löysin tänään tämän kilpailun. Liian myöhään, ilman muuta olis osallistuttu meidän inkkariteltalla! Paitsi että taidan olla yli-ikäinen. sekin vielä. Mutta menkääpä äänestämään hauskin maja!

perjantai 31. lokakuuta 2014

DIY - Tee se itse vinkki




Ihmisiä, joiden seurassa
viihdyt, voit tehdä itse.

torstai 30. lokakuuta 2014

Kotimiehinä






Mies lähti työmatkalle. Etukäteen oli mietitty, miten siitä selvitään helpoimmiten. Olin siivonnut huushollin etukäteen ja mies oli tehnyt viikon ostokset valmiiksi.  Middag.fi:stä tilattiin valmis kolmen päivän lounaspaketti, joka saapui maanantai iltana. Siitä pakastettiin loppuviikoksi.

Mutta kaikkeen ei voi varautua: Esikoinen, jo viikon flunssainen, rupesi kehittämään korkeaa  kuumetta jo edellispäivänä ja kuopus oli väsyneen oloinen, Haroi korvaansa ahkeraan ja kitisi. Aaaargh! Miksi, miksi juuri nyt!

Tiistai aamuna pohdin pitääkö lähteä lääkäriin, mutta terveyspalveluissa neuvotttiin, että saattaa mennä pieni korvatulehdus ohi itselläänkin, että huomaan kyllä sitten kun on lähdettävä lääkäriin. No hyvä siis, lepäillään vaan kotona.

Aamupäivän itselläni oli kokoajan vähän tunkkainen olo kun en päässyt ulos: lapset tuntuivat nukkuvan vuorotellen, enkä näin ollen voinut lähteä edes itkuhälärin turvin haravoimaan. * Iltapäivällä olen jo ihan sinut pyjamapäivän kanssa.

Lapset ovat kipuilustaan huolimatta kuin enkeleitä. Tehdään kivoja juttuja ja katsotaan lastenohjelmia ja pelataan tuhat peliä. Ohessa saan jopa kirjoitettua tätä postausta (,joka minun piti siis julkaista jo eilen. Mutta nyt on jo torstai, ja istun tässä vähänn sekopäisenä, kun eillinen ja etenkin viime yö oli niin karsee).

Tiistai iltana kuunneltuani muutanaa ystävääni jonka vauvalla on ollut korvatulehdus päätin, että lapset sittenkin lääkäriin.

Onneksi vein, molemmilla oli pitkittyneen flunsssan seurauksena korvatulehdus, eikä lääkäri antanut vaihtoehtoakaan, vaan antibiootit napsahti. Lääkäri-apteekkireissu oli yllättävän uuvuttava kaikille kolmelle. Vielä kun minä keksin, että nyt kun liikkeellä ollaan ostetaan vauvalle samalla parempi hattu, ettei vaan saa siksi vetoa korviinsa. Koko päivä oli sitä samaa, että vauva ei pystynyt olemaan makuuasennossa, vaan sitä reppanaa piti kannatella koko ajan, esikoinen taas esitti solkenaan kaikenmaailman toiveita ja vaatimuksia, kepposteli ja kiukutteli tylsyyttään koko päivän. Oli pakko ottaa käyttöön "tonttukortti ja joululahjat". Lokakuun lopussa! Olinko eka äiti tässä maassa tänä vuonna?) Keinot vaan loppu sen riiviön kanssa. Mietin miten eilen kirjoittelin sulosanoja hänen vauvakirjaansa siitä miten avulias ja kypsä hän on. Mikä kontrasti!

Keskiviikko ilta oli jo ihan kaoottinen ja viime yönä sain unta ehkä neljä tuntia. Ehdin aaina juuri asettua sänkyyni, kun jompi kumpi parkui. Vauva parka ei saanut millään unta tukkoisuudeltaan ja kivultaan ja esikoinenkin heräsi itkuun viidesti ja päätyi aamuyöstä sänkyyni.

Nyt vauva nukkuu tuolla antibioottinen ansiosta väsymystään pois, esikoinen on naulittu DVD.llä sohvaan ja minä vihdoin istun tässä lattelasini kanssa, mutta: Viime yön perusteella ehdotan uutta kansainvälistä liputuspäivää: yksinhuoltajien päivä. Kyllä taas nostin hattua kaikille niille, joille tämä on arjen peruskauraa.




* Esikoisen mielestä on nimittäin suorastaan hauska mennä päikkäreille kun sanon, että "äiti on pihatöissä, kun heräät sanot tähän että olet herännyt". Välillä piipahdan sisällä kurkkaamassa, että hän tosiaan vielä nukkuu.