sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Voi sua pieni rakas

Tyttäreni siivoaa maanisesti huonettaaan, sillä Mummi ja Vaari ovat tulossa.
Menen kurkkaamaan.

Minä: Mites täällä on tälläinen tyhjä pastillirasia?
Tytär: Öö...Me jaettiin se.
Minä: Söitteks te nää kaikki?
Tytär: Jätin yhden Vaarille.

Ravistan rasiaa uudelleen. Hiljaisuus se siellä kolisee. Avaan sen ja toden totta sinne reunaan liimautuneenaa nököttää yksi pieni pastilli. Jätän huoneen ja kun palaan tytär on syömässä sitä viimeistä. Katson häneen kysyvästi.

Tytär: Se oli kato kuolainen. En ensin muistanut.


lauantai 30. tammikuuta 2016

Vahvat ihmiset


Olen huomannut, että niiltä, jotka yrittävät paljon, vaaditaan aina vaan enemmän. Se on aika surullista, sillä varsinkin ne ihmiset tarvitsisivat kannustusta hellittää, levätä ja pyhittää joutilasta aikaa itselleen. Varsinkin heidän voi olla vaikea sanoa "ei" tai pyytää apua. 

Vaikka he vaikuttavat vahvoilta, niin juuri riittämättömyydentunne, heikko itsetunto tai pelko saattaa ajaa heidät tilaanteeseen, jossa he kuvittelevat, että heidän pitää pitää kaikki ohjat omissa käsissään. Tiedän mistä puhun.


Tarina:

"Years ago, a wise woman told me this, and I've never forgotten it.

Don't get too proud, she said, of your capabilities at handling anything — or soon people will expect you to handle everything. 

The world is always eager to find someone who can handle everything (because the world is lazy, and doesn't want to do the work) and soon you will be responsible for more than you can manage. You will be doing more than what is fair, or even sensible — and you will be doing thousands of things that you were never designed to do.

Don't get seduced by the idea that you are some kind of Superwoman — as much as the world wants to put that honorific upon you. (Telling women that they are superheroes is a trick the world has always played, for making women do all the work.) Trying to be Superwoman is not worth the toll that it will take on your life, or on your energies, or on your relationships. You will end up doing everything, yes — but you will do none of it well, and you will do much of it with resentment, and you will end up feeling burned-out and used, and living a life that has lost its direction and its passion.

Learn what really matters to you, this woman taught me and do only THAT."

Learn to say no. And let the rest of it go.

torstai 7. tammikuuta 2016

Pitkä pimeäkausi


(toim. huom. sisältää kiroilua)

Kävin täällä muutama viikko sitten kuikuilemassa todeten, että mitään muuta ei oltu saatu aikaan, kun vesivahinko sitten viime remonttipostaukseni.

Vahinkotarkastaja sanoi vahingon satuttua, että keittiö täytyy purkaa, ja jos olet lukenut edellisen postaukseni, niin tiedät miksi sain paskahalvauksen, ajattelin että ei perkele, ja tein kellarin kattoon reiän ja kaivoin sietä käsin 3 jätesäkillistä kosteeta purua. Mies teki pari lisäreikää ja posotettiin sinne kellarin kattoon, eli keittiön lattiaan vajaan viikon verran päivät lämmintä ja paloturvallisuuden vuoksi yöt viileää ilmaa. Kutsuttiin sitten tarkastajat mittailemaan ja kas: sama vahinkotarkastaja totes, että hyvin tehty, kuiva on!

Hommaa siinä kuitenkin oli ja se taisi olla viimeinen niitti jaksamiselleni sillä tervettä päivää en ole sen koommin nähnyt kun siellä flunssan lämpöisenä kaivoin puruja. Marraskuulta lähtien olen kerännyt kolme flunssaa, kaksi poskiontelotulehdusta, keuhkokuume, virtsatietulehdus ja kaksi silmätulehdusta. Lieneekö koko vuoden väsymys kaatunnut niskaan siinä vaiheessa kun luulin, että remontti loppusuoralla ja tuli tuo vesivahinko. Ja kipeänä kun on kipeitä lapsia hoitanut ja arkea pyörittänyt. 

Valona putken keskellä joulu Levillä, jolloin 10 päivän antibiootin turvin onnistuin saamaan itseni hetkeksi kuntoon. 

Nyt taas toiveikkaana ja myös toivonmukaan iloisemmin postauksin vuotta jatkamaan!

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Joulumyyjäiset


Täälä ollaan! Jos et pääse paikalle, niin osan JUJU:n tuotteista saat myös postitse täältä.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Hei, me upotaan!

 
Ainakin yks meistä viihtyi remontin keskellä (ja sai valitettavan paljon aikaiseksi)









 Uudet ja vanhat keittiökoneet olohuoneessa rintarinnan.








Joissain vaiheessa, koko kuopuksen odotuksen ja elämän kestänyttä remonttia, aloin miettiä että mitä ihmettä me oikein ajateltiin. Jos nyt mitään ylipäätään ehdin miettiä. Koko ajatus salpaantui siinä sekämelskassa ja enimmäkseen ryntäilin paikasta toiseen koittaen pitää jälkikasvun elävien kirjoissa. 

Me ei kyllä yhtään tajutttu mihin ryhdyttiin. 

Tuossa loppusuoran vasta häämöttäessä elämä alkoi olla jatkuvaa selviytymistaistelua: Kun kaksi pientä lasta pyörii jaloissa, betonia valetaan yöllä. Kun puusepän aikaataulu heittää kahdella kuukaudella ja ruokaa laitetaan ulkosalla, palaa siinä moni muhennos pohjaan. Kun koko kellarikerros on tyhjennetty putkiremontin ja asbestinpoiston tieltä, ylläkko ja kaapit tyhjennetty putkinousujen tieltä, on koko muu talo täynnä ylimääräistä tavaraa.  Kun koti on kuukaudesta toiseen kuin pommin jäljiltä, vaikka kuljet koko ajan  koukkien tavaroita, kuin virkkuukoukku. Kun remontti ei etenekään kuten suunniteltu, vaikka kaksi ihmistä painaa koko hereillläoloaikansa, sitä jossain vaiheessa vaan toivottomuus alkaa vallata mielia-alaa.

Jossain vaiheessa aloin ajatella, että me upotaan.

Nyt on kellarikerrokseen tehty uusi huone (sen seiniä on tosin nyt revitty putkitöiden vuoksi), taloon on tehty kaksi katosta, koska lämminvarasto muuttui sisätiloiksi, eikä vaunuille, pyörille jne ollut enään paikkaa. Etupihan kiveystä tehtiin kaksi kesälomaa. Asbestista ei tarvitse enään kantaa huolta, se on nyt purettu. Patteriverkko ja käyttövesiputket on uusittu. Itse suunniteltu puusepän vamistama keittiö on paikallaan. Vielä on banaanilaatikoita nurkissa ja kellarikerron mullin mallin. Kaiken uurastamisen jälkeen  hyviä asioita on alkanut tapahtua.

Hei, me selvitään tästä.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Nyt on aika siivota kaappeja

Kevyt kenttälounas. Lapsilta jos kysytään, niin tämä on varmaan paras ruokakuukausi ikinä.



Evakkokeittiöni kuistin nurkassa. Paikka johon nippanappa uskalsin laittaa keittolevyn, ettei lapset kiskaise kattilallista kiehuvaa vettä päälleen. Käyn siellä oven takana kokkailemassa.


Voisin kirjoittaa pitkästikin siitä, miten hermo kiristyy, kun koittaa kahden pienen lapsen kanssa elää keskellä putkiremonttia ja vielä ilman keittiötä. Miten sitä aamulla miettii, että mihin sitä jyskettä ja pölyä pakenisi, ettei poika satuta itseään työkoneisiin ja mistäs sitä seuraavan aterian taikois, kun ei kuukautta voi pelkkää einestäkään syödä.

Vaan en kehtaa. Tämä pienoinen epämukavuus saa ajatuksen useasti päivässä siirtymään kodittomien arkeen. Erityisesti näiden äitien ja isien tunteisiin, jotka peittelevät lapsensa pahvikartongin päälle täällä Euroopassakin.

Samaan aikaan kun omaa hermoa kiristää patteri-, käyttövesi ja keittiöremontti Eurooppa on täynnä niitä, joiden koti on tuhottu ja niitä jotka ovat henkeään varjellen kotinsa jättäneet. Suomeenkin on saapunut lapsia ja nuoria yksin ilman vanhempiaan -jopa shortseissa.

Jos jotain hyvää haluaa nähdä, niin putkiremonttimme ei siis voisi parempaan aikaan sattua. Tavarapaljoutemme on häpeällistä.  Varsinkin se kaikki turha, mitä ilman koti olisi ilmavampi ja seesteisempikin. Miten nopeasti omakotitalo on täyttynyt tavarasta vajaaassa kymmenessä vuodessa. Mm kolme Ikeakassillista vaatetta olen saanut jo lähtemään ja kunhan pöly laskeutuu ja pääsemme purkamaan banaanilaatikoita, joihin tyhjennettävien tilojen tavarapaljouden pakkasimme, käymme kaiken vielä läpi.

Jos oma seuraava sisustusprojektisi on energiaa tukkivasta tavarasta eroon hankkiutuminen, niin kurkkaa vaikka tänne, tänne tai tänne. Ehkä siellä on joku, jota takkisi voi lämmittää tai jonka voit tehdä muuten onnelliseksi.