maanantai 26. tammikuuta 2015

Uusi huone

Huone yläkuvassa niin kaukaa, kuin huoneessa pääsin peruuttamaan. Alakuvassa ollaan jo ulko-ovella, joten suurensuuri tämä huone ei ole.





Kolmen saman kokoisen vaakaikkunan verhoiksi tuli ohutta läpikuultavaa pellavaa.

Puusepälllä teetetty tukeva integroitu hylly kannattelee kirjoja ja raskasta, kaunista vanhaa ompelukonetta, joka oli odotellut varastossa vuosikaudet aitiopaikkaa.


Olen aina pitänyt raakalaudan päälle valetusta katosta. Vanhan autotallin katossa oli kaikenlaista kouluua ja naulaa. Paikkailtuamme rujot kolot tuli katosta siisti pelkällä maalilla.


Laatikoiden päälle tiilisyvennykseen tulee vielä hyllytaso samaa sävyä peräseinän puusepällä teettämämme kirjahyllyn kanssa.


Vallitsin pehmeitä ja lämpimiä tekstiilejä kontrastiksi karheille seinille, jotka halusimme säilyttää. Pelkäsimme kellarihuoneen olevan pimeä, joten takaseinää lukuunottamatta kaikki sävyt ovat valkeita. 

Uusi huone on jo näyttänyt tarpeellisuutensa: Siihen on majoitetu jo monet vieraat, sen viileyteen paettiin kesäkuumilla, siellä on otettu nokosia, ja nyt viimeisimpänä, siellä nukuin vauvan kanssa kun nukkuminen yläkerrassa muuttui mahdottomaksi. Viimeiset kolme yötä nukuin siellä esikoisen kanssa, kun isä piti vauvalle tasssuttelu-unikoulua yläkerrassa, minäkun en mitenkään pystynyt kovettamaaan itseäni saatikka jaksanut hoidettuani yöt yksin 8 kk. Nyt on uusi sävel löytynyt onneksi nukkumiseen: 30 minutin pätkien sijaan poika vetelee kahdeksankin tuntia. 


maanantai 19. tammikuuta 2015

Aivolepuutus


Mies lähti työmatkalle Bangkokiin.  Minä jäin rannalle ruikuttamaaan hirviökammoisen 3.5-vuotiaan ja 8-kuisen kanssa. Jälkimmäinen on viimeiset 2 kuukautta herännyt 6-10 kertaa yössä  (yleensä sen kymmenen) totuttuaan sitkeän korvatulehduksen aikaaan ympärivuorokautiseen palveluun.

Saatuani lapset eilen nukkumaan (tai siis se toinenhan pitää alkuyöstä käydä nukuttamassa noin 20 minutin välein uudelleen) rupesin näpertelemään pöydälle jääneistä hamahelmistä lumihiutaleita. Varmaan jokin stressireaktio...

Unikoulua on tiedossa kun mies palaa kotiin. Jos saatais vaikka unet rauhoittumaan ennen kuin hän taas sitten viikon päästä lähtee.

Toistaiseksi kuitenkin vielä häntä pystyssä täälä ja hyvissä voimissa. Pakottauduin tänään ottaan päikkärit minäkin, vaikka olis kyllä ollut muutakin tekemistä. Sehän ei  tekemällä lopu.

Jaaaa määä-ä toi-vo-o-tan rentoa viikkoa itse kullekin säädylle!

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Rakas joulupukki






Rakas joulupukki: Anna aikaa. Anna aikaa perheen, ystävien, ja sukulaisten kanssa. Anna aikaa suuresta aikapussistasi, silloin kun kolmivuotias matelee ja vauva tuskastuu, ettei tarvitse hoputtaa. Anna aikaa soittaa tärkeä puhelu, valvoa vielä hetki miehen kanssa kun lapset vihdoin nukkuu. Anna aikaa toisinaan olla yksin. Anna aikaa joskus siivotakin ja saada taas tämäkin remppa valmiiksi.

Anna aikaa, koska kiireessä en ole parhaimmillani, eivätkä sanani aina osu oikein. Anna aikaa myös auttaa muita. Jos et jostain syystä pysty ammentamaan aikaa, niin voitko välittää pyyntöni suoraan korkeammalle taholle?

torstai 20. marraskuuta 2014

Lahjoja lastenkotien lapsille



Suomessakin on lapsia, joiden vanhemmille tuottaa vaikeuksia hankkia se yksikin paketti lapselleen kuusen alle.

Vielä ehtii antaa hyvän kiertää. Facebookista  löytyy tänäkin vuonna lista lapsista, joille voit antaa paremman joulun.

Kiitos Valven,  ei tarvitse kuin tsekata listasta, minkä ikäinen lapsi on vielä lahjaa vailla, miettiä mistä sen ikäinen ilahtuisi ja viedä/lähettää paketti toimistolle 8.12 mennessä. (Osoite löytyy samasta linkistä).

Perinteisesti pikkulapsille on kuulemma löytynyt helpommin lahjoittajia. Kinkkisempää on ollut keksiä mistä murrosikäiset ilahtuisivat. Siltä tuntuu minustakin, että lahjaa teini-ikäiselle saa todella pohtia. Sen ikäisillä on jo niin omat aatteet. Toissa vuonna päädyin hankkimaan paketin juuri teinille ja epävarmuus lahjan saajan mieltymyksistä kalvoi mieltä.  Kirjan lisäksi laitoin leffalipun ja pienen lahjakortin Stockalle, jos sattui menemään se kirjallinen valinta ihan metsään!



maanantai 17. marraskuuta 2014

Valittamisesta

Kiitos ystävättären Facebook -postauksen päädyin tutkiskelemaan valittamista. Olenkin humpsahtanut aika syvälle aiheeseen. Olen miettinyt:

- Ihmisiä, jotka eivät juuri valita. Miten he tekevät sen?
- Ihmisiä, jotka valittavat kaiken aikaa jostain.
Joilla on ehkä jopa valittajan maine. 
- Ihmisiä, joiden valitusta jaksaa kuunnella ja niitä joiden
valitusta ei jaksa kuunnella. Miten toiset onnistuvat valittamaan mielenkiintoisesti? Ehkä jopa rakentavasti? Millaista oma valitukseni on? 

Olen huomannut, että on eri asia valittaako
- omista asioistaan
- maailman asioista 
- valittaako muille

Jälkimmäistä lienee kaikkein vaikein jaksaa sietää. 

Entä sitten miksi valitetaan? Onko taustalla vain halipula?

Ja mikä sitten on valittamista? 
Tekeekö asiasta valituksen se, että se sanotaan rutisevalla äänellä? Meidän kolmevuotiaalla on muuten tälläinen vaihe juuri nyt. Pahiten se iskee väsyneenä. Koko puhe muuttuu rutinaksi, josta ei oikein edes saa selvää ja joudun sanomaan, että sanotko ihan tavallisella äänellä. Joskus hän koittaa uudelleen ja puhe tulee yhä valituksena ja hän havahtuu siihen itsekin ja päädymme nauramaan.


Vai tekeekö aihe sen? Ainahan on myös niin, että kuulijan omat kokemukset vaikuttavat siihen miten asiat kuullaan. Vaikuttaako muuten myös se, jos postaan kurjista asioista, mutta laitan kuvaksi naamani, jossa hymyilen kuin naantalin aurinko? Taidan jättää tämän postauksen ihan vaille kuvia.

Voiko tälläisenä testikautena, kun ei absolut halua päästää yhtään valitusta suustaan, sitten puhua mistään mikä ei ole aivan fantastisen ihanaa? Entä jos vain toteaa? Missä se raja kulkee? Miten todetaan neutraalisti? 

Voinhan vain todeta, että vauva ei nyt nuku hyvin, että minäkin siis nukkunut pari viikkoa kehnon puoleisesti. Vai voinko? Vai onko se heti valittamista? Entä jos joku esim. kysyy kuulumisia? Vaikka juuri, että miten teillä nyt nukutaan? vastaanko huonon yön jälkeen, että "Tempur-patjalla nukuin!"