Olen krampissa. Moottorisahan pitäminen korkeuksissa on sekä pelottavaa, että raskasta. Jännitän ja jännityn. Lapojen välistä on löytynyt uusia lihaksia. Mies sahasi muutaman alhaalta ylöspäin suuntautuvan lohkaisun, niihin ei voimat riittäneet.
Onneksi karkein veistely on kohta tehty ja
saan vaihtaa talttoihin ja pieneen retkikirveeseen.
Taidan saada kohta kylähullun maineen, sen verran on yleisöäkin riittänyt. Voi tietysti olla, että on jo, päätellen naapurin hymystä, kun seisoin tänään tikkailla vesisateessa kameran kanssa keskellä risteystä. Siihen oli tietysti hyvä syy. En minä(kään) siitä nauttinut.
Yhä vain jännittävää!
VastaaPoistaJA kylähullun maineessa ei välttämättä ole mitään vikaa. Saapahan tehdä mitä lystää, eikä tarvii ajatella, mitä muut ajattelee, kun ne kuitenkin ajattelee jo. :)
Hei, kiva blogi sinulla, löysin tänne ekaa kertaa. Tuttu tunne tuo, miettii mitähän naapurit ajattelee kun kameran kanssa möyrii ojan pohjalla/pensaiden alla/muuten vaan ;)
VastaaPoistaJännä nähädä millainen toteemista tulee.
Hurjaa hommaa! Kuten Ilona, kylähullun maineesta on vain hyötyä ;))
VastaaPoistaItse olen löytänyt uudet lihakset, kun leikkaan nurmikkoa yhdellä kädellä 11 kilon poika kantoliinassani (ja nurmialue ei ole tasainen).
Hyvähän se on järjestää naapureillekin jotain ajankulua ja puhuttavaa. Ja Ilona on oikeassa; jossain vaiheessa tietty maine suo tiettyjä vapauksia. Ei muuta kuin löylyä pesään! Tyyppi, joka tyytyy vaan hymyilemään vinosti toisten aikaansaannoksille ei taatusti itse saa aikaan mitään. Kuulostaisi aika mölliltä sellainen elo.
VastaaPoistaNaapurit ovat mahtavia! Saamamme huomio on pelkästään positiivistahuulenheittoa. Ja näinhän se on, että vapautensa pitää vain ottaa, ja moni hauska juttu jää tekemättä jos arkailee.
VastaaPoistaAnnika - aika hurjaa menoa, eikä ihan pientä hyrinää se ruohonleikkurin äänikään. Älä kuitenkaan hanki jännetuppitulehdusta, sitten ei ole kiva kanniskella poikaa..