torstai 12. kesäkuuta 2014

Aamusta iltaan







Kuudessa ensimmäiseessä kuvassa oman pihan rodoloistetta Takapihan puolelta. 

Naapuri houkutteli meidät Haagan Rodopuistoon sunnuntairetkelle. Lainasipa vielä autonkin. Myönnän hänen olleen oikeassa väittäessään, että meidän etupihammekin jättimäinen alppiruusu on kuin aluskasvillisuutta verrattuna Haagan silmänkantamattomiin jatkuvaan väriloistoon! Ensinmäisessä kuvassa atsaleapuistoa ja toisessa puiston alppiruusuosasta:




Aamusta iltaan riennetään puuhasta toiseen. Pihatöitä imetysten välissä, Aurinko päivänä Maailma kylässä -festivaaleilla, Siivouspäivänä Kalliossa fiilistelemässä, Pihakirppistä, ruuanlaittoa (huh mitä seuraavaksi -ideat alkaa loppua, kun pyöräyttää kaksi lämmintä ateriaa päivässä melkein joka päivä!), puutarhanhoitoa ja siivousta (siitä lähtien kun silmänsä aukaisee siihen asti kun ne sulkee) Vaipan vaihtoa ja esikoisen hätistelyä potalle (Hän on nyt lähes kuivilla. Suuri kiitos pottatarralle, olettehan vaippaikäisten vanhemmat koittaneet sitä?) Sunnuntairetki Rodopuistossa, serkkulikan ristiäiset, kaverin häät, puutarhajuhlat, ja monta kutsua juhliin, joihin olisi tehnyt mieli mennä, mutta ei ole revennyt.

Koko ajan tapahtuu niin paljon, ettei ehdi kirjoittaa, ei blogia, saati sellaista muistokirjaa, johon esikoisen kohdalla kirjoitettiin tunnontarkasti lause tai pari joka päivä. Se kirja on iotseasiassa vielä ostamattakin.

Hektisten päivien tunnetta lisää vielä se, että esikoinen puhuu ihan koko ajan. Aamusta iltaan, tauoten vain lastenohjelmien ajaksi. Iltasatukin on niin täynnä kysymyksiä ja kommentteja, ettei tahdo päästä lausetta kerrallaan eteenpäin. Yhtemä päivän'ä oltiin koko perheen kanssa kärrittelemässä, kun Miehen kanssa ajateltiin, että' saataisiin siinä samalla puhutuksi vähän kesän aikatauluista ja tuosta keskeneräisestä etupihasta. No ei saatu. Tytön ylitse olisi pitänyt huutaa. Pari kertaa koitettuamme hyväksyimme kohtalomme.

Joku päivä voin ehkä lainata Tove Jassonin Muumipappaa. Pikku Myyn muutettua takaisin Mymmelin luokse Muumipappa huokaisee: "Voin taas kuulla ajatukseni"


7 kommenttia:

  1. Teillä pissaa siis vauhtia, huh! :-) Meidän piti mennä tuonne rodopuistoon myös, mutta ei olla ehditty, ja nyt ne saattaa olla kyllä sateiden jälkeen jo vähän menneet ohikin.

    Itse en edes muista koska olisin viimeksi kuullut ajatukseni, siitä pitää tämä kuusipäinen mukulalauma hyvin huolen :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan onnistuttu unohtamaan rodopuisto myös monta vuotta perä jälkeen. Sinne kun on tosiaan mentävä juuri oikealla viikolla.

      Poista
  2. Piisaa, piti tietenkin sanomani, eikä pissaa :-D

    VastaaPoista
  3. Niitä elämän ruuhkavuosia... Kiire lasten kanssa jatkuu näin isompinakin, mutta se muuttaa muotoaan. Tuo kahdenkeskeinen keskusteluaika tuntuu olevan vähissä tässäkin vaiheessa elämää! :)
    Mukavaa kesää, ja koetahan hiljentää tahtia jossakin välissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosiaa tarkoitus. joskus pitää tehdä aikamoinen ponnistus että lopputulema on elämän helpottuminen!

      Poista
  4. MeillÄ se jatkuva pulputus jatkuu edelleen. Nuorempi poika, nyt 12 on aika kone puhumaan.

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.