maanantai 17. marraskuuta 2014

Valittamisesta

Kiitos ystävättären Facebook -postauksen päädyin tutkiskelemaan valittamista. Olenkin humpsahtanut aika syvälle aiheeseen. Olen miettinyt:

- Ihmisiä, jotka eivät juuri valita. Miten he tekevät sen?
- Ihmisiä, jotka valittavat kaiken aikaa jostain.
Joilla on ehkä jopa valittajan maine. 
- Ihmisiä, joiden valitusta jaksaa kuunnella ja niitä joiden
valitusta ei jaksa kuunnella. Miten toiset onnistuvat valittamaan mielenkiintoisesti? Ehkä jopa rakentavasti? Millaista oma valitukseni on? 

Olen huomannut, että on eri asia valittaako
- omista asioistaan
- maailman asioista 
- valittaako muille

Jälkimmäistä lienee kaikkein vaikein jaksaa sietää. 

Entä sitten miksi valitetaan? Onko taustalla vain halipula?

Ja mikä sitten on valittamista? 
Tekeekö asiasta valituksen se, että se sanotaan rutisevalla äänellä? Meidän kolmevuotiaalla on muuten tälläinen vaihe juuri nyt. Pahiten se iskee väsyneenä. Koko puhe muuttuu rutinaksi, josta ei oikein edes saa selvää ja joudun sanomaan, että sanotko ihan tavallisella äänellä. Joskus hän koittaa uudelleen ja puhe tulee yhä valituksena ja hän havahtuu siihen itsekin ja päädymme nauramaan.


Vai tekeekö aihe sen? Ainahan on myös niin, että kuulijan omat kokemukset vaikuttavat siihen miten asiat kuullaan. Vaikuttaako muuten myös se, jos postaan kurjista asioista, mutta laitan kuvaksi naamani, jossa hymyilen kuin naantalin aurinko? Taidan jättää tämän postauksen ihan vaille kuvia.

Voiko tälläisenä testikautena, kun ei absolut halua päästää yhtään valitusta suustaan, sitten puhua mistään mikä ei ole aivan fantastisen ihanaa? Entä jos vain toteaa? Missä se raja kulkee? Miten todetaan neutraalisti? 

Voinhan vain todeta, että vauva ei nyt nuku hyvin, että minäkin siis nukkunut pari viikkoa kehnon puoleisesti. Vai voinko? Vai onko se heti valittamista? Entä jos joku esim. kysyy kuulumisia? Vaikka juuri, että miten teillä nyt nukutaan? vastaanko huonon yön jälkeen, että "Tempur-patjalla nukuin!" 




6 kommenttia:

  1. Mun mielestä valittamisella on ero totuuden puhumiseen :-D Asian voi mainita, siitä voi kertoa, mutta loppukaneetti kääntää asian joko toteamiseksi tai valittamiseksi. Mä YRITÄN pysyä positiivisena & nauravaisena, no matter what. Joskus onnsituu, toisinaan sitten taas ei :-/

    Silläkin on eroa, avautuuko läheiselle vai tyyliin jokaiselle vastaantulijalle.

    Jokainen varmaan on joskus se ärsyttävä kitisijä, toivottavasti ainakaan minä en ole sitä 24/7. Ammattivalittajien maine yleensä tunnetaan...

    Let the sun shine every day!

    6n äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääpaino tosiaan on loppukaneetilla! Ilmiselvää nyt kun sen sanoit. Että jäädäänkö siihen tuleen makaamaan ja murheita vatvomaan vai koitetaanko nähdä eteenpäin ja vaikka miettiä mitä sille kurjalle jutulle voisi tehdä tai miten siitä selvitä, jos ei sitä voi muuttaa.

      Poista
  2. Minä olen myös miettinyt valittamisasiaa. Eli että olenko ystävieni mielestä kamala valittaja? Olen pyrkinyt tietoisesti välttämään valittamista. Toki välillä pitää päästellä höyryjä mutta yritän valita sellaisen seuran ja hetken että kuulijat ymmärtävät tilanteen eivätkä ota sitä liian vakavasti vaan antavat mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ehkä valittavat mukana. Ja lopulta menee niin överiksi että on pakko nauraa...
    Jostain luin että älä sano mitään ellei se ole positiivista. Sitä yritän pitää mielessä ettei tulisi turhista rutistua. Tai sitten todellakin sanon jotakin positiivista. Keksimällä vaikka keksin. Yleensä se saa omankin mielen piristymään puhumattakaan kuulijoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin aina toivon, että kuulija osaisi pistää kunkin valituksen omaan arvoonsa. Mutta toisenhan sitä on vaikea joskus nähdä, että kuinka vakavaa se valitus on. Hyvä ystävähän voi tosin kysyä.

      Mä en ole ihan varma siitä, että aina kussakin asiassa olis vaan pakko nähdä hyvää ja positiivista tai sitten vaieta. Miten sillä lailla voi mikään muuttua. Joka ei mieltään pahoita ei tapojaan paranna, sanoi äitini. Suomessa valitetaan liikaa, eikä osata imarrella, mutta toisaalta mä kyllä tykkään, että meidän kulttuurissa voi sanoa jotain negatiivistakin. TIETTYYN rajaan asti se ajaa muutosta. Mutta pelkkä rutina tietty ei. Kyllä mäkin pyrin löytään hyvää sanottavaa ainakin niin, että jos on pakko arvostellla, niin hyvä kommentti ensin kärkeen.

      Poista
  3. Tuota kuvan tekstiä haluan yrittää noudattaa, niin kyllästynyt olen ikuiseen valittamiseeni. Kyllä tietysti moni asia on sekavaa ja kaikki sellainen saa usein mielen kireäksi, ärtyneeksi,mutta voisiko sitä selvitä erilaisista sekavista tilanteista valittamatta. Tänään selvisin melkein koko päivän töissä kohtalaisesti, vasta viime metreillä vähän ennen neljää, tapahtui sortuminen, harmittaa nyt se kyllä. Mutta jatkan yrittämistä. Täytyy myös keksiä noita positiivisuusasioita ja yrittää kääntää ehkä valitusvirsi koomiseksi. Jospa sitä sitten oppisi. Tämä oli ihana postaus, saa ajattelemaan ja yrittämään. Kiitos sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin vähän samaa. Että kyllästynyt sekä omaan että muidenkin valitukseen. Siksi tuo kuva pysäytti.

      Useinhan asiat vaan korostuu, mitä enemmän niihin jää kiinni ja niitä vatvoo. Se kasvaa mille antaa tilaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Se pitäis vaan saada itselleen selkäytimeen.

      Kiitos, mukava että sait jotain tästä!

      Poista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.