keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Lisää iloa ja Jujua


Iloittu on myös Jujun saamasta positiivisesta vastaanotosta. Viime viikonloppuna teimme aamusella luonnonvalossa pienen perhekuvauksen, saadakseni muutaman fiiliskuvan. Jujun aakkoskortit on myynnissä nyt Super Mukavassa, Ipanaisessa, Olkkarissa, TaitoShopissa ja Vadelmatarhassa. Kunhan sääolosuhteet ovat kohdillaan, kerään rohkeutta ajella Kirkkonummelle Artemikiin. 

Aika mahtava loppukiri, ihan kohta leipätyö imaisee minut! Käykääpä tykkäämässä. 

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Tahatonta ja tahallista





Vaikka viimeiset kaksi vuotta on tosiaan olleet rankat, niin totuuden nimissä täälä on kyllä myös naurettu ja paljon. Siitä on pitäneet huolta meidän halikiilat. Esikoinen on mainiossa iässä, hän suoltaa tahatonta ja tahallista standuppia. Kuopus sen sijaan on varsinainen ääniefektikone, siinä missä esikoinen alkoi sanailla jo kymmenkuisena, hän on vasta innostunut sanoista ja mieluiten ilmaisee itseään elein ja äänin. Hänessäkin koomikon vikaa, putoaa akselille mimiikka - Mr. Bean. Molemmat lapset ovat kaikenkaikkiaan niin hymyileväisiä ja eläväisiä, että vaikka välillä arki pahasti uuvuttaa, eikä ole jaksettu kulttuurin parissa tuulettumassa käydä, niin kotisircusta on kyllä riittänyt.

Tänään aamulla, kun valoa riitti, tehtiin aamulla hätäinen kotikuvaus Jujun juttuihin. Niitä löydät täältä.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Flow





Kaikki soljuu yhtäkkiä ympärillläni, itsestäänselvän helppona. Kaikkeus tuntuu asettuneen oikeille radoilleen. Minulle se ei ole lainkaan itsestäänselvää. Vastapainona viimeiselle vuodelle, kahdelle, paistattelen tässä valossa ja siunaan jokaista pientä arjen asiaa, joka nyt yhtäkkiä soljuu kuin itsestään, kovan takomisen jälkeen. Keväisen kaarnalaivan tavoin puikkelehdin vielä henkeäni pidätellen kivien välissä.