sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Lyllerrä, lyllerrä!






Kävin verikokeessa torstaina.

Kotimatkalla päätän ylittää itseni ja poiketa kangaskauppaan. Tuolla lyhyelläkin matkalla Mikonkadulta Kluuvikadulle joudun istumaan bussipysäkille. Aivan juu, eihän se ole kuin yksi risteys.

Jo ulkoa, läpi näyteikkunan, etsin tuolia. Näen kaavanselailupaikan. Ja mikä mahtavinta, tuolin. Sinne.

Kaksi teinityttöä roikkuu Eurokankaan ovenkahvassa.  Kun penkinkiilto silmissäni astun sisään tirskuu toinen tytöistä "lyllerrä, lyllerrä". Toinen säestää hihittämällä.

Että tähän on tultu. Ja minuakun on joskus sanottu Bambiksi! Hahaha nauran sisäänpäin, ilmeeni ei paljasta mitään. (Itse asiassa tuolista helpottuneena unohdan tytöt sekunnissa ja muistan uudelleen vasta viikonloppuna isän kertoessa huvittavan tarinan sanavalmiista kolmivuotiaasta.)

Lyllerrän siis kaavapöytää kohden, kaivan pussillisen kirsikoita laukusta ja napsin niitä kunnes teen  nopean täsmäiskun kangaspakkojen suuntaan. Valitsen muutamia  iloisia puuvillakankaita, pehmoisinta paksua luonnonvalkoista ekobambutrikoota ja ohuenohutta joustavaa vakosamettia.

Hei vaan, hei!

18 kommenttia:

  1. Teinitytöille pahaa silmää lähetän. Hyvä, että otit kommentin kevyesti, itse olisin raskausaikana varmaan ruvennut itkemään tuommoisesta. Ja ehkä raskausajan jälkeenkin. Iloiset kankaat löytyi. Mitä teet niistä?

    VastaaPoista
  2. Kun tietää sisäisesti olevansa bambi,ei haittaa vaikka joku hihittää perättömiä. Minusta "lyllertävät" äidit ovat kauniita.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Katseeni: Tää raskaus on vähän kuin suojamuuri. Oma kroppa tuntuu niin vieraalta, sitä vaan ihmettelee, ja joskus kun kävelee peilin ohi niin oikein hämmästyy.

    Se miltä se tuntuu ja miltä se näyttää on kans ihan päivästä kiinni. Mä luulen että sit kun tämä lapsi on syntynyt ja maha ja pyöristynyt peppu yhä siinä, niin voi olla kaikkein herkimmillään...

    Kirjailijatar: no niin mäkin olen aina ajatellut, eikä tämä pyöreys ole tuntunut epämukavalta kuin ajoittain. On mielenkiintoista olla luonnonvoiman lailla mylläävän metamorfoosin kohteena.

    VastaaPoista
  4. Kuinka tahditonta käytöstä nuorilta naisenaluilta. Mutta saattaa ääni kellossa muuttua, jos se omakin vatsa jonain päivänä kasvaa.
    Onhan se uuden ihmisen tyhjästä nyhväiseminen sellainen ihmeprosessi, että jaksamista vaan!

    VastaaPoista
  5. Heh, ihana kuvaus. Mua hermostutti, kun ei mahtunut mihinkään. Ei päässyt kippuraan ja perunoita pestessä ei voinut olla selkä suorana.

    Koita jaksaa, kyllä se siitä. (Ehkä ärsyttävintä kuulla, mutta kyllä se siitä. :D)

    Pahin hetki oli synnärillä sinä seuraavana päivänä, kun epähuomiossa osuin kokovartalopeilin eteen alastomana. Kannattanee vältellä. ;)

    VastaaPoista
  6. Muistan mahani raskauksien aikana. Tai koko kropan, sen miten se ei kerta kaikkiaan ollut minä. Etenkään ensimmÄisellä kerralla kun söin itseni aivan norsuksi "varmuuden vuoksi".
    En oikein vieläkään tajua miten joidenkin mielestä se on niin ihana tila. Vaikka vähät välittää siitä miltä näyttää niin jää se suurin juttu: miten hankalalta tuntuu.
    Muistan miten panin kengÄnnauhat kiinni: nostin jalan seinälle eteeni. Se kyllä nousi, onneksi, koska en alaskaan päässyt....

    VastaaPoista
  7. Haastetta riittää! Ilman kokemusta en voi kuin lähettää tsemppiterveisiä.
    Jäin oikein kuvittelemaan Piilomajan kuvailemaa tilannetta, jossa hän solmii kengännauhoja jalka seinällä.. heh

    VastaaPoista
  8. Nina: Tahditonta juu, mutta samaanaikaan jotenkin niin sympaattisen nuoruuden viatonta. Sellaista, jossa vaan kiherryttää, kun ei osaa yhtään eläytyä toisen oloon ja on valovuosien päässä siitä ajatuksesta, että itse ikinä edes silloin joskus "kun elämä on ohi" olisi samassa tilassa!

    Eve: Sehän on ihan rikollista laittaa synnärille kokovartalopeiliä!!!

    Piilomaja: musta ekat kuus, seitsemän kuukautta oli vilpittömästi ihania. Pääsin niin helpolla, kun ei ollut pahoinvointiakaan. Ja nytkin on henkisesti ihan loistava olo, vaikka mulla onkin tää sumoasu ja olen menettänyt luontaisen tapani toimia ja liikkua. Onneksi on kesä ja lipokkaat, mutta onhan se ihan kettumaista kun mansikatkin killittää punaisina siellä maassa. mä niin diggaan vadelmia, jotka kasvaa käden ulottuvilla!

    Kultsin kämppä: Ei huoli, ei sen tällaista tarvi välttämättä olla. Näin sitkee supistelu on varsin harvalla ja ilman sitä ei olis mitään valittamista olossa, (kiitos pitkän selän).

    VastaaPoista
  9. Kauniit kankaat löysit!Ja hauskan tarinan sait pikkuyisellesi tarinoden vakkaan muistoksi.(Nuo tytöt ovat olleet selvästi ikäisekseen liikuttuneen kiinnostuneita masustasi päättelee muutaman nuoren neidon mamma -eivät pahansuopaisia )
    mutta voimia sinulle vielä muutamiin hetkiin masuasukkaan kera kulkemiseen . Ihan pian hän on syliasukas.

    VastaaPoista
  10. Kyllä se bambi sieltä vielä löytyy.;) Tulivat omat lyllerrykset mieleen. Minulla taisi olla samaa vaivaa. Kävely oli hankalaa supistusten takia ja muistan sortuneeni kauppareissuilla aika kummallisiin paikkoihin, koska joo, tuolia ei aina löytynyt. Pari kertaa piti jäädä kylille ja soittaa apua kotimatkalle, koska itse ei päässyt enää vaappumalla. Onhan se touhua. Nyt jo naurattaa, mutta silloin oli välillä kyllä vitsit vähissä. Olkoot voima kanssasi; sinä olet jo voiton puolella.

    VastaaPoista
  11. Maria: se voikin olla totta, että oli sellaista teinitympeyden alle kätkettyä uteliaisuutta!

    Outi: Saas nähdä löytyykö, lasken imetyksen varaan kilojen karistuksen...

    Helppo nähdä sieluni silmin sinut siellä soittelemassa kyytiä. Olen tilaillut takseja kuukauden aikana enemmän kuin yleensä koko vuonna.

    VastaaPoista
  12. Kyllä ne teinit sitten osaa puhua kauniita!

    Onneksi raskaus on hetkellinen tila ja kohta sitä ei taas lyllerretä.
    Lopussa kyllä maha aika este joillekin asioille, mutta hei, eihän tosiaan tommoinen reilu 3kiloinen elämänalku tyhjästä ponnista maailmaan :)

    Mukavaa odotusta!

    VastaaPoista
  13. Hyvää vointia Sinulle ja vauvalle!On hienoa,että vauva on nyt jo noilla raskausviikoilla. Uskon,että palaat entisiin mittoihin tarmokkuudellasi. Terveisiä väsyneiltä fieldeiltä(juosseet eilisen marjametsässä) teidän fieldineidolle.Liisa

    VastaaPoista
  14. Janica: joo, sain monta hulvatonta teiniläppätarinaa kokoon kun oikein koottiin kokemuksemme julkisista ja bussipysäkeiltä!

    Liisa: meidänkin koira pääsi sentään sukulaisten kanssa kerran mustikkametsään, vaikka lenkitykset on ollut kehnonlaisia koko kesän. Onneksi on oma piha ja ovi aina auki mennä ja tulla ja ahkerakoiranulkoiluttaja-apuri naapurustossa.

    Elämäni matkat: näinkö sitä tehdään? ;)

    VastaaPoista
  15. Mä olisin varmaan nuijinut ne kikattavat tytöt sairaalakuntoon vaikka en väkivaltainen olekaa. Näillä viikoilla ei halua kuulla olevansa iso vaikka on. Ikävä kyllä imettäminen ei kaikilla saa kiloja laskemaan. Mulla ei paino laskenu imetyksen aikana ollenkaan, mutta kun sen riemun lopetin niin paino laski heti entiseen tai ainakin lähelle entistä painoa... Nyt on kiloja onneksi tullut vähemmän kuin aikaisemmissa raskauksissa kun tuota ikääkin on selvästi enemmän niin ei ne kilot välttämättä putoa niin helposti.

    VastaaPoista
  16. Hannastiina:

    Joo. kaikki kokoon viittaavat epäilyt ja kommentit on nyt pannassa. Miesten on sitä vaikea ymmärtää, mutta nainen ei riemastu ilmoituksesta, että hei sun pohkeesikin on paksuntuneet. Eikä tavoittele Quinnesin ennätysten kirjaan.

    Se on kyllä hassua miten erilailla kropat reagoi, kun toiset laihtuu imetyksestä ihan luurangoiksi ja toisilla ei sit vaikutakan mitenkään. Hormonit sanoisin.

    VastaaPoista
  17. Yleensä elämä tuo tulleessaan omat lauseet pureskeltaviksi. Tulevaisuudessa tytöt lyllertävät, niin lyllertävät -ja muistavat sanansa. ;-)

    Tsempit kuumiin odotuspäiviin!

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.