sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Huoleton potilas


 
Ensimmäinen työviikko oli paniikinomainen,  ei tosin sillä tavoin kun kuvittelin, vaikka kyllä ihmeteltävää riitti sielläkin. Työhönpaluuta edeltävä ilta meni ensiavussa kun Tyttö loukkaantui tehdessään tuttavuutta koiraan kyläreissulla.

Kaikki kävi niin nopeasti, että emme vieläkään tiedä koirako puri palan lapsen kulmien välistä, vai löikö lapsi otsansa kun kaatui vasten tuolinjalkaa koiran ärähdystä pelästyessään.Siitä nostettaessa oli päässä kolikon kokoinen reikä.

Kun saimme verenvuodon lakkaamaan lapsi jo heilutteli koiralle sairaalaan lähtiessä.
Nukke ja lastenvaunut lastenklinikalla pelastivat paljon. Niillä vedettiin kohta jo rallia pitkin käytäviä reikä päässä, niin että stoppuutella piti. Pupulaulua laulettiin kun haavaa tutkittiin. Tyttö oli niin urhea!

Parin hiljaisen kotipäivän jälkeen sukanlaittotreenikin jatkui ja arki tasaantui. Siinä välissä minä me vähemmän urheat vietimme unettomia öitä miettien mitä tuleman pitää.

Uneton yö voi olla huomennakin edessä.
Aamulla menemme Tytön kanssa ihonsiirtoon.
Toivottavasti kaikki menee hyvin ja toipuminen lähtee käyntiin.

10 kommenttia:

  1. Parhainta onnea huomiselle ja pikaista parantumista. Toivottavasti sitten saavat operaation jälkeen vanhemmatkin hiukan huokaista. Onneksi ei käynyt vielä pahemmin.

    VastaaPoista
  2. Hui kamalaa! Pikaista paranemista! Voimia äidille!

    VastaaPoista
  3. Voih, vaan elämässähän sattuu ja tapahtuu, ja onneksi neitonen on noinkin reipasta sorttia! Luottamusta ja lohtua matkaan, varmasti kaikki menee hyvin.♥

    VastaaPoista
  4. Voi pientä! Noita sattuu ja tapahtuu mutta onneksi on luonto hoitanut niin että pienet on ihmeen elastisia ja nopeasti parantuvaisia. Haleja!

    VastaaPoista
  5. Huoli on ja oli varmasti kova.
    Voimia potilaalle ja koko perheelle!

    VastaaPoista
  6. Ai kamala, kyllä siinä on teillä sydän varmasti jättänyt lyönnin väliin kun tuo tilanne oli! Tsemppiä, pienet tosiaan paranee uskomattoman hyvin ja aina ei edes arpia jää.

    VastaaPoista
  7. Tyttö voi hyvin, ja loppujenlopuksi selvittiin haavan sulkemisella, joten paraneminen on nopeampaa, eikä ole kuin yksi haava kahden sijasta!

    VastaaPoista
  8. No huh ja jestas! Hyvä et lopulta kävi kuitenkin paremmin kuin pahemmin! Paranemisia♥

    VastaaPoista
  9. Hyvänen aika! Olen ihan mattimyöhäisenä täällä siunailemassa; onneksi kävi hyvin. Niin, ja onnea hääasiastakin. Teillä tapahtuu nyt siellä kaikenlaista!

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.