Rakas joulupukki

Rakas joulupukki: Anna aikaa. Anna aikaa perheen, ystävien, ja sukulaisten kanssa. Anna aikaa suuresta aikapussistasi, silloin kun kolmivuotias matelee ja vauva tuskastuu, ettei tarvitse hoputtaa. Anna aikaa soittaa tärkeä puhelu, valvoa vielä hetki miehen kanssa kun lapset vihdoin nukkuu. Anna aikaa toisinaan olla yksin. Anna aikaa joskus siivotakin ja saada taas tämäkin remppa valmiiksi.

Anna aikaa, koska kiireessä en ole parhaimmillani, eivätkä sanani aina osu oikein. Anna aikaa myös auttaa muita. Jos et jostain syystä pysty ammentamaan aikaa, niin voitko välittää pyyntöni suoraan korkeammalle taholle?

Lahjoja lastenkotien lapsille

Suomessakin on lapsia, joiden vanhemmille tuottaa vaikeuksia hankkia se yksikin paketti lapselleen kuusen alle.

Vielä ehtii antaa hyvän kiertää. Facebookista  löytyy tänäkin vuonna lista lapsista, joille voit antaa paremman joulun.

Kiitos Valven,  ei tarvitse kuin tsekata listasta, minkä ikäinen lapsi on vielä lahjaa vailla, miettiä mistä sen ikäinen ilahtuisi ja viedä/lähettää paketti toimistolle 8.12 mennessä. (Osoite löytyy samasta linkistä).

Perinteisesti pikkulapsille on kuulemma löytynyt helpommin lahjoittajia. Kinkkisempää on ollut keksiä mistä murrosikäiset ilahtuisivat. Siltä tuntuu minustakin, että lahjaa teini-ikäiselle saa todella pohtia. Sen ikäisillä on jo niin omat aatteet. Toissa vuonna päädyin hankkimaan paketin juuri teinille ja epävarmuus lahjan saajan mieltymyksistä kalvoi mieltä.  Kirjan lisäksi laitoin leffalipun ja pienen lahjakortin Stockalle, jos sattui menemään se kirjallinen valinta ihan metsään!

Valittamisesta

Kiitos ystävättären Facebook -postauksen päädyin tutkiskelemaan valittamista. Olenkin humpsahtanut aika syvälle aiheeseen. Olen miettinyt:

- Ihmisiä, jotka eivät juuri valita. Miten he tekevät sen?

- Ihmisiä, jotka valittavat kaiken aikaa jostain.
Joilla on ehkä jopa valittajan maine. 

- Ihmisiä, joiden valitusta jaksaa kuunnella ja niitä joiden
valitusta ei jaksa kuunnella. Miten toiset onnistuvat valittamaan mielenkiintoisesti? Ehkä jopa rakentavasti? Millaista oma valitukseni on? 

Olen huomannut, että on eri asia valittaako

- omista asioistaan

- maailman asioista 

- valittaako muille

Jälkimmäistä lienee kaikkein vaikein jaksaa sietää. 

Entä sitten miksi valitetaan? Onko taustalla vain halipula?

Ja mikä sitten on valittamista? 

Tekeekö asiasta valituksen se, että se sanotaan rutisevalla äänellä? Meidän kolmevuotiaalla on muuten tälläinen vaihe juuri nyt. Pahiten se iskee väsyneenä. Koko puhe muuttuu rutinaksi, josta ei oikein edes saa selvää ja joudun sanomaan, että sanotko ihan tavallisella äänellä. Joskus hän koittaa uudelleen ja puhe tulee yhä valituksena ja hän havahtuu siihen itsekin ja päädymme nauramaan.

Vai tekeekö aihe sen? Ainahan on myös niin, että kuulijan omat kokemukset vaikuttavat siihen miten asiat kuullaan. Vaikuttaako muuten myös se, jos postaan kurjista asioista, mutta laitan kuvaksi naamani, jossa hymyilen kuin naantalin aurinko? Taidan jättää tämän postauksen ihan vaille kuvia.

Voiko tälläisenä testikautena, kun ei absolut halua päästää yhtään valitusta suustaan, sitten puhua mistään mikä ei ole aivan fantastisen ihanaa? Entä jos vain toteaa? Missä se raja kulkee? Miten todetaan neutraalisti? 

Voinhan vain todeta, että vauva ei nyt nuku hyvin, että minäkin siis nukkunut pari viikkoa kehnon puoleisesti. Vai voinko? Vai onko se heti valittamista? Entä jos joku esim. kysyy kuulumisia? Vaikka juuri, että miten teillä nyt nukutaan? vastaanko huonon yön jälkeen, että "Tempur-patjalla nukuin!" 

Haasta marraskuu!

Intiaaniteltta

Tämä maja syntyi käytännön toimien inspiroimana. Nimittäin mantsuurian jalopähkinäpuumme kasvaa noin kaksi metriä joka suuntaan vuosittain ja sen leikkaaminen on yksi riesa. Mutta se tuottaa hienoa piiiiitkää riukua. 

Mies sahas. Sen jälkeen minä:

Valitsin parhaat riuút. Sidoin ne yhteen.

Ompelin toissakesäisten häiden pöytäliinoista (eli Ikean kahden euron lakanoista) telttakankaan.

Kiinnitin nauhat reunoihin. Ja kietaisin rimojen ympärille. Korkeutta on niin että aikuinen voi vaivatta seistä keskellä.

Eipä maksanut kuin vaivan. Saa unohtaa sateeseen.

Tälläinen kesämuisto tuli mieleen, kun löysin tänään tämän kilpailun. Liian myöhään, ilman muuta olis osallistuttu meidän inkkariteltalla! Paitsi että taidan olla yli-ikäinen. sekin vielä. Mutta menkääpä äänestämään hauskin maja!

DIY - Tee se itse vinkki

Ihmisiä, joiden seurassa

viihdyt, voit tehdä itse.

Kotimiehinä

Mies lähti työmatkalle. Etukäteen oli mietitty, miten siitä selvitään helpoimmiten. Olin siivonnut huushollin etukäteen ja mies oli tehnyt viikon ostokset valmiiksi.  Middag.fi:stä tilattiin valmis kolmen päivän lounaspaketti, joka saapui maanantai iltana. Siitä pakastettiin loppuviikoksi.

Mutta kaikkeen ei voi varautua: Esikoinen, jo viikon flunssainen, rupesi kehittämään korkeaa  kuumetta jo edellispäivänä ja kuopus oli väsyneen oloinen, Haroi korvaansa ahkeraan ja kitisi. Aaaargh! Miksi, miksi juuri nyt!

Tiistai aamuna pohdin pitääkö lähteä lääkäriin, mutta terveyspalveluissa neuvotttiin, että saattaa mennä pieni korvatulehdus ohi itselläänkin, että huomaan kyllä sitten kun on lähdettävä lääkäriin. No hyvä siis, lepäillään vaan kotona.

Aamupäivän itselläni oli kokoajan vähän tunkkainen olo kun en päässyt ulos: lapset tuntuivat nukkuvan vuorotellen, enkä näin ollen voinut lähteä edes itkuhälärin turvin haravoimaan. * Iltapäivällä olen jo ihan sinut pyjamapäivän kanssa.

Lapset ovat kipuilustaan huolimatta kuin enkeleitä. Tehdään kivoja juttuja ja katsotaan lastenohjelmia ja pelataan tuhat peliä. Ohessa saan jopa kirjoitettua tätä postausta (,joka minun piti siis julkaista jo eilen. Mutta nyt on jo torstai, ja istun tässä vähänn sekopäisenä, kun eillinen ja etenkin viime yö oli niin karsee).

Tiistai iltana kuunneltuani muutanaa ystävääni jonka vauvalla on ollut korvatulehdus päätin, että lapset sittenkin lääkäriin.

Onneksi vein, molemmilla oli pitkittyneen flunsssan seurauksena korvatulehdus, eikä lääkäri antanut vaihtoehtoakaan, vaan antibiootit napsahti. Lääkäri-apteekkireissu oli yllättävän uuvuttava kaikille kolmelle. Vielä kun minä keksin, että nyt kun liikkeellä ollaan ostetaan vauvalle samalla parempi hattu, ettei vaan saa siksi vetoa korviinsa. Koko päivä oli sitä samaa, että vauva ei pystynyt olemaan makuuasennossa, vaan sitä reppanaa piti kannatella koko ajan, esikoinen taas esitti solkenaan kaikenmaailman toiveita ja vaatimuksia, kepposteli ja kiukutteli tylsyyttään koko päivän. Oli pakko ottaa käyttöön "tonttukortti ja joululahjat". Lokakuun lopussa! Olinko eka äiti tässä maassa tänä vuonna?) Keinot vaan loppu sen riiviön kanssa. Mietin miten eilen kirjoittelin sulosanoja hänen vauvakirjaansa siitä miten avulias ja kypsä hän on. Mikä kontrasti!

Keskiviikko ilta oli jo ihan kaoottinen ja viime yönä sain unta ehkä neljä tuntia. Ehdin aaina juuri asettua sänkyyni, kun jompi kumpi parkui. Vauva parka ei saanut millään unta tukkoisuudeltaan ja kivultaan ja esikoinenkin heräsi itkuun viidesti ja päätyi aamuyöstä sänkyyni.

Nyt vauva nukkuu tuolla antibioottinen ansiosta väsymystään pois, esikoinen on naulittu DVD.llä sohvaan ja minä vihdoin istun tässä lattelasini kanssa, mutta: Viime yön perusteella ehdotan uutta kansainvälistä liputuspäivää: yksinhuoltajien päivä. Kyllä taas nostin hattua kaikille niille, joille tämä on arjen peruskauraa.




* Esikoisen mielestä on nimittäin suorastaan hauska mennä päikkäreille kun sanon, että "äiti on pihatöissä, kun heräät sanot tähän että olet herännyt". Välillä piipahdan sisällä kurkkaamassa, että hän tosiaan vielä nukkuu.

Tyttären huone

Yllä Äitini minulle kutoma nuttu.

Alla Iso-iso mummun 50-luvulla tekemiä nukenvaatteita.

Yläkulmassa Oravainen riippumatossaan on syntymättömille 

lapsilleni opiskeluaikaan tehty pastellityö osa kirjan kuvitusta

.

Mies on tehnyt unilinnun, tasot ja kunnostanut vanhoista keittiönkaapeista vaatekaapin. Kaapin taso on tehty remonteista jääneistä jämälaudoista. 

Silloin kun teimme lastenhuoneen rempan, jäi muutama lista laittamatta, ja niinpä en koskaan postannut millainen tästä huoneesta tuli. Ja mahahan oli silloinkin pystyssä, joten siinä sitten ne listojen laitot jäi ja kun ne listat tuli, niin oli niin turkkasen pimeä kaamos, etten viittinyt mieltäni pahoittaa postaamalla synkkiä kuvia.

Nyt kun kohta pitä jo alkaa muutostöihin kun lapset mahdutetaan samaan huoneeseen oli kiireenvilkkaa otettava lastenhuonekuvat muistojen galleriaan!

Liikaa tavaraahan (täälläkin) on ja vahaliidunjäljet seinällä... Mutta kotikutoisesta tunnelmasta tykkään. Useinmitenhan minua miellyttävät kotikutoisuus ja itsetekeminen, mutta erityisesti lapsille tehdessä itsetehty saa vielä erityisen rakkauslatauksen. He ja heidän armeliaalle silmälleen tekeminen lämmittää tekijääkin.

Reiän päällle

Oli reikä. Tein paikan. 

Tykkääkö tyttö? 

Illalla nähdään.

Sotkusta vielä

Edellisen siivousrupeaman jälkeen jäin miettimään, että mitkä on ne pahimmat kodin sotkunsynnyttäjät. "Lapset!!!", te huudatte kuorossa, mutta tarkoitan nyt toimintoja.

Listaykkösekseni pääsi ruuanlaitto ja ruoka yli päätään.

-Ensin kun se ruoka kannetaan kotiin, niin se pitää saada sukkelasti kaappeihin. (muutoin joku jo syö kuormasta herkut kun se vielä lojuu lattialla tai jäätelö ehtii sulaa.)

-Kun se sitten valmistetaan, tulee kaikenmaailman jätettä. Porkkanankuoria lentelee ja liiimautuu lattiaan, pakkauksia pyörii tasoilla, sosekeitto rupeaa kiehuessaan räiskimään jne.

-Seuraavaksi onkin kippoo ja kauhaa siinä likasena kasa ja yhä vaan uutta tiskiä pukkaa, kun se ruoka on saatu vatsaan asti ja lautaset jää lojumaan pöytään, ellei mene ja kerää tai kovistele perhettään.

-Lisäksi lapsiperheessä On koko ruokapöytä ja sen ympäristö muruissa ja roiskeessa, puhumattakaan jos sinulla on alle kaksivuotiaita lapsia, niin ne lapsetkin on pestävä syötyään!

Eniten sotkulta näin ollen säästäisi ulkoruokinta, tavalla tai toisella. Kesäisin raijasinkin usein lautrasen lapselle pihaan ja toitotin hälle että "Eväsretki" ja hyvällä ruokahalulla se ruoka siellä maittoikin. Talvisin voi siivoamisen delegoida ravintolahenkilökunnalle siinä missä oma budjetti antaa myöden.

Selkeä kakkonen on sitten vaatteet, niiden aiheuttama pyykkirumba sekä Tässä vaiheessa, kun kuopus kasvaa centtejä kkuukauessa, jopa viikoittainen uusien vaatteiden kaivelu kaapeista, kaupoista ja kirppareilta.

Tässä suuri sotkututkimukseni tulos. Galluppiin on haastateltu yhtä perheenäitiä.

Kaikki se muu

Ja sitten saanen esitellä: Kesän (kevät-kesä-syksy, ja jos ei kohta tule valmista niin talvikin tässä menee) pitkäpiimäisin projekti. Tästä se lähti. Autotallista, josta piti tehdä asuinhuone.

Eli kaikki se oheispuuha, mitä liittyi uuden huoneen tekemiseen:

 

 Verstaana toimineen autotallin tyhjennys. Betonilattian piikkaus. 

Tavaran väliaikainen uudelleen sijoittelu.  

Kivimuurin katkaisu.

Kaiken kertyneen maa-aineen ja roskan kuljetus sorttiasemalle.

Pitkän maalisen koko liuskan yli ulottuvan sadevesiviemärin ritilän asennus.

 Liuskan muotoilu asfalttimiehiä varten.  

Asfaltointi. (Tässä kohtaa sai vain kaivaa kuvetta. Ja kaivella sitä saikin)

Katoksen suunnittelu. Timpurin hankinta. (päädyttiin siihen,
että Mies ja Puuseppä tekivät yhdessä aikaa ja rahaa säästääksemme.

Nyt ollaan loppusuoralla. Timpuri tosin joutui useiksi viikoiksi sairaslomalle käsi kipsissä, joten Mies joutuu hoitamaan katoksen loppuu omin päin.

Löysin muuten mieheltäkin listan siitä miten loppua kohden edetään:

- pressu pois
- vanereiden lopullinen kiinnitys
- tippalaudat
- kermi (jätä tippanokka ja nosta seinälle) liimataan reunasta ja naulataan yläreunasta 10 cm välein
- kermi limitetään 10 cm välein
- kolmiolista seinää vasten
- nostetaan 30 cm seinästä, liimataan ja naulataan kiinni
- räystäspellit kiinni 10 cm välein ja asennetaan limittäin 1 cm
- reunalista 1-2 cm räystäspellin yläpuolelle ja liimaa päädystä ja naulaa yläosasta
- levyjen asennus keskeltä, aseta ensimmäinen rivi valmiiksi ja naulaa kiinni 3cm loven päältä, liimaa päädyssä
- harjalevyllä yläreuna

En muuten malttaisi odottaa, että saan esitellä sen uuden huoneen. Mutta. Ennenkuin teen sen, tahdon, että huonekalut on paikoillaan, nyt on viellä pientä säätöä.