sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Rakas joulupukki






Rakas joulupukki: Anna aikaa. Anna aikaa perheen, ystävien, ja sukulaisten kanssa. Anna aikaa suuresta aikapussistasi, silloin kun kolmivuotias matelee ja vauva tuskastuu, ettei tarvitse hoputtaa. Anna aikaa soittaa tärkeä puhelu, valvoa vielä hetki miehen kanssa kun lapset vihdoin nukkuu. Anna aikaa toisinaan olla yksin. Anna aikaa joskus siivotakin ja saada taas tämäkin remppa valmiiksi.

Anna aikaa, koska kiireessä en ole parhaimmillani, eivätkä sanani aina osu oikein. Anna aikaa myös auttaa muita. Jos et jostain syystä pysty ammentamaan aikaa, niin voitko välittää pyyntöni suoraan korkeammalle taholle?

7 kommenttia:

  1. Haluaisin olla se äiti, joka pelaa lasten kanssa, leipoo, kiireettä hoitaa lähdöt ja lounaat...mutta olen Hoputtaja. Neiti Aika. Äksyilen ja korotan ääntäni. Voi miten tarvitsisinkin aikaa ja mielenrauhaa. Erityisesti tarvitsisin kykyä rauhoittua ja olla rauhallinen. Perusluonteelleen ei voi mitään, mutta oppia voi varmasti itsehillintää. Peace <3

    T. 6n äiti

    VastaaPoista
  2. Mutisen täällä tätä samaa ja se ihmetyttää koska lapsiakaan en voi "syyttää", ovat jo sen verran isoja ettei ainakaan ole ihan sitä samaa kuin pienten kanssa. Ja yks pÄivä huomasin että ajattelin sitä että elämä painaa kauheaa kyytiä eteenpäin ja mulla on ihan sellainen olo kuin vaikka lomalla kun laskee "enää viisi päivää lähtöön, enää neljä..."
    Vaikken tiedäkään kauanko tämä reissu vielä kestää, niin mulla on ahistus siitä että loppuis kesken;

    VastaaPoista
  3. Esitit todella osuvan toiveen! Minusta tuntuu siltä, että vaikka saisin säkillisen aikaa sähläisin ja tuhlaisin sen pois alta aikayksikön, ihan vain omalla hätähousuuonteellani. Hoh hoijaa.

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.