Kukkarolaukku housunpuntista

Ollapa kankaat tälläistä laatua vielä tänä päivänä! Otin kierrätyskankaat kukkarokurssille viime syksynä. En malttanuty pysytellä pikkukukkaroissa, vaan halusin tehdä kunnon laukun. Hyvin on kestänyt. Olkalaukulla on kokoa sen verran, että sisään mahtuu A4-kansio. 

 

Käänsin kirppikseltä ostamani housujen puntit vain villakankaan sisäpuoli ulos ja kangas oli oli kuin pakasta vedetty. Muistin äitini tehneen niin joskus lapsuudessani. Meillä käännettiin ja väännettiin jo silloin kun kierrätyksestä ei puhuttu ja kirpparillä käyminen oli monissa piireissä ihan tavatonta. Onneksi on ajat muuttuneet niiltä osin. Mutta kuten sanottu, ei ole kankaan laatu sitä mitä ennen.

Naistenklinikka tutustumiskäynti

Ymmärtääkseni tutustumiskäynnit synnytyslaitoksille tavataan järjestämään päiväsaikaan rauhallisissa merkeissä ja ryhmässä. Mutta kohtuni on eri mieltä. Kohtuni mielestä tutustumiskäynnille hyvä ajankohta on kello puoli kaksi yöllä, supistusten tullessa viiden minuutin välein kuukautiskivun saattelemina. Puoli kahdelta herätän siis miehen. Pyydän avaamaan puhelimen siltävaralta, että sairaalaan päästyäni päälaki jo vilkkuu. Näin uskon supistusten alettua tihentyä jo puoli kahdeksan jälkeen. Ihan keskenäni menen taksilla. Mies jää nukkuvan esikoisen kanssa kotiiin.

Lähtiessä soitetaan Kättärin päivystävään numeroon, sillä siellä on esikoinenkin päivänvalon nähnyt ja kerrotaan että viikolla 34 mennään ja tältä tuntuu. Saadaan ohjeet tulla kättärille, mutta kohta saadaankin soitto, että meneppäs Naisten klinikalle sittenkin. Käsilaukkuun tempaistaan muovikassi, koska huonoakin tekee.

Naistenklinikan kätilöt ovat yhtä ihania kuin Kättärilläkin aina. Laitetaan vatsa piuhoihin ja katsellaan miten supistuskäyrät piirtyvät. Lapsen sydän pompottelee hienosti siihen käyrälle myös. Vaihdetaan tekstarit miehen kanssa. Sitten otetaan muutama näyte, tehdään tutkimuksia ja ultrataan sekä kohdunsuu, että lapsi. Ei synny ei, sattuu vaan. Neljältä saan Litalginin suuhuni ja pääsen lähtemään kotiin. Kotiin päästyäni supistelee ja jomottaa kyllä yhä, mutta nukun kerrankin aamuun asti käymättä sataa kertaa vessassa. Makaan puoli kahteen asti sängyssä ja vannotan itseäni, etten tee mitään, mikä saa supistukset taas yltymään ja vaarantaa ensi yön unet.

Sinistä ja hopeaa

Istutin tälläistä, Sinipallo-ohdakketta vai mikä lie, toissa vuonna puutarhaan. Se vaan otti ja katosi. Molemmat taimet. Mahtoiko paikka olla väärä? Nyt ei auta kuin nauttia siitäkin vain leikkokukkana. Vähän eukalyptuksen oksaa seuranaan.

Kohta se muuten alkaa, eli puutarhureiden hellittely. Kyllä kelpaa istua päivät pitkät imettämässä vastasyntynyttä, kun näitä vaan katselee!  Tässä kevättarjonta Ylellä kaikille teille sielunkumppaneille:

Ranskan puutarhahelmet (Monty Don’s French Gardens) Yle TV1 tiistaisin alk. 22.4. klo 19 Puutarhakeskiviikko (Trädgårdsonsdag) Yle Fem keskiviikkoisin alk. 30.4. klo 20.30 Kartanopuutarhojen aatelia (Alan’s Garden Secrets) Yle TV1 tiistaisin alk. 13.5. klo 19 Maailman kauneimmat puutarhat (Around the World in 80 Gardens) Yle TV1 tiistaisin alk. 10.6. klo 19 Puutarhaunelmia Yle TV1 keskiviikkoisin alk. 7.5. klo 20 (uusinta vuodelta 2011) Pohjoismaisia puutarhoja Yle TV1 perjantaisin 30.5. klo 20 (uusinta vuodelta 2012) Iloa puutarhasta (Grönn Glede) Yle TV1 sunnuntaisin 4.5. klo 11.35 (uusinta keväältä 2013)

Kunnes piha kukkii

Olen ostanut itselleni joka viikkoa kukkakimpun, ellei joku muu ole ehtinyt. Tuollainen voimakimppu pöydällä ja puutarhakirjojen selailu on elinehto, kun ei pääse pihamaalle tekemään kevät töitä ja multapeukaloa syyhyttää. Odotan TV:n kuin puutarhaohjelmien alkamista kuin lapsi joulua. 

Muistoja talteen

Esikoisen odotusaikana mies otti minusta joka viikko neljä tieteellisen tarkkaa kuvaa, joissa seisoin valkoista seinää vasten molemmilta sivuilta, edestä ja takaa kuvattuna sekä (huom. samassa) alusvaatesetissä, että eevan asussani. 

Siitä voi siis laskea, että ensimmäisestä raskaudestani on Etelä-Afrikassa vietetyt ensimmäiset viikot poislukien otettu 4x37x2 = 312 kuvaa + kaikki ne ihanat kuvat, joissa kesäisen somasti pousailen ruskettuneine raajoineni vatsani kanssa kesämekoissa. Joo. Nyt toisella kertaa on havahduttiin, että jestas, ei ole yhtään mahakuvaa. Sitten se talvisen kaamoksen aikainen valoisa hetki lauantai ja sunnúntaiaamuisin menetettiin usein ihan vaan tavanomaiseen lapsiperhehössötykseen ja vihdoin viikolla 28 otettettiin kuvia. Tuskallisen kuvaussession jälkeen huomataan, että tytär on näpertänyt kameran resoluutiota ja kuvat ovat postimerkin kokoisia! (Kyllä, mökötin) 

Sen paremmin aika tai valo tai odottajan olemuskaan eivät ole puolellamme tässä toisessa raskaudessa. Kuukautta myöhemmin saadaan toinen kuvaussessio järjestettyä. Olisin voinut postata muutaman seesteisen kuvan, jossa esikoinen hellii pikkevelivatsaa, mutta näin se oikeasti meni:  "Juostuani" ympäriinsä etsimässä sitä pientä osaa jalustan ja kameran väliin, etsittyäni kuvakulmaa, jotta mies voi vain painella nappia, riivittyäni kaikkea turhaa roinaa huoneesta sivummalle ja saatuani sekä sängyllä pomppivan tytön että itseni johonkin kohtuulliseen asuun supistelee taas niin vietävästi, että olen pelkästä kivusta ja pahasta tuulesta luovuttaa. 

Mutta sitten vedän henkeä ja ehdotan Isolle siskolle, että lauletaan taas pikkuveljelle.