Ensihetket

Eka ranneke otettiin vastaan asianmukaisella vakavuudella. Tästä se loputon linnanmäkien ja särkänniemien rannekerumba tais alkaa. 

Koti koristautuu sinisävyisiäin kimppuihin niin sisältä kuin ulkoiakin. Luonto on samassa tahdissa pienokaisen kanssa. Kasvaa, että kohisee. 

Hän kotiutui kaksi vuorokautta vanhana ja jatkoi ensimmäiset neljä päivää niin rennolla asenteella, nukkuen kuuden tunnin pätkiä, että minä jouduin ihan pulaan maidonnousun kanssa. Lppujen lopuksi hänkin siinä yhtenä yönä vähän kuivahti, kun en vaan saanut toista heräämään tarpeeksi usein rinnalle ja sitten ei täpötäydestä rinnasta enään herunutkaan.

(Puolentoista vuorokauden taistelu kaalinlehtikilpien ja rahkanaamioiden kanssa, vuoroin suihkussa lypsien ja kaurapusseilla hautoen tuotti tulosta ja tiistaina neuvolantäti ilmoitti, että ennätysajassa on syntymäpaino saavutettu!)

Kolmantena päivänä minun tajuntaani vasta todella iski, että minulla on terve ja ihana poika. Että olen kahden suloisen lapsen äiti.

Neljäntenä päivänä aurinko syleili maata, hiirenkorvat kuiskuttivat kutsuaan ja hiippailin yksin puutarhaan. Se toimi kipulääkkeenä parhaiten heti morfiinin jälkeen!! Hetkenpäästä jo kyykistelin siellä varovaisesti ihmetellen, miten vähän pienen ihmisen mentävä haava vatsassa haittasi, kun psyyke lähti kurottamaan kohti valoa!

Viidentenä päivänä kävimme naapurissa äitienpäivälounaalla ja kahvilla. Illalla sain hirveän hermoromahduksen, kun mies peräsi minulta vastauksia erääseen elämämme uusiksi pistävään päätökseen. Tuntui, että maailmani kaatui, jos yritin ajatella viikkoa pidemmälle elämää. Halusin vain olla tässä, missä minulla oli jo kaikki! Kaikki kuukausien paineilu taisi sihistä ulos.

Kuudentena päivänä tempaisin Buranan ja lähdimme miehen ja vauvan kanssa kahville miettimään kaikkia auki olevia suunnitelmia, mitä edessä siinsi. Poika nukkui yhä 4-6 tunnin pätkiä ja tankkasi sitten maitoa kaksi kolmekin tuntia yhteenmenoon! Mieli alkoi rauhoittua ja hurjat edellispäivien hormonimyrskyt sulivat sinne kevätaurinkoon. Tuntui niin hyvältä päästä kuukausien jälkeen jonnekin ihmistenilmoille hetkeksi rauhassa istumaan.

Seitsemäntenä päivänä veimme Tytön serkkupojan kanssa Hoploppiin. Se vasta lomaa olikin. Poika nukkui koko tuon ajan ja minä innostuin laskemaan lastenkanssa liukumäkeä. Voi miten paljon nopeampaa toipumiseni on tällä kertaa ollut!

Kahdeksantena päivänä otimme koko päivän ihan rauhallisesti ja iltasella rullailimme vaunujen kanssa ostoksilla ja annoimme tytön viilettää pitkin kauppakeskuksen käytäviä. Etsiskelimme hälle kesätakkia ja ulkoiluhousuja, Vauvalle sitä merkkiä tuttia, mitä hän on suostunut satunnaisesti imeskelemään. Jaoimme kaksi valtavaa ravintolahampurilaista. Kun Vauva herätä tuhisteli kopassaan otimme kahvit. Voiko tämä olla näin mukavaa?

Isyysloma olisi voinut kestää vielä toisen mokoman! Maanantaina se loppui ja jo  piti ennen sitäkin miehen tehdä muutama vajaa työpäivä.