Hehkua

Häiden varjolla voi myös ihanasti törsätä itseensä. Tottahan morsiammella pitää olla hehkuva iho, kutrit kunnossa ja kädet joita kehtaa esitellä, kun se sormuskin kerää katseita.

No minussa riittääkin työsarkaa ammattilaisille, sillä useimmiten näytän itse saksia kuntalolle, suttaan markettivärin kanssa kylppärissä, ja myönnettäköön, että tuo lapsekas tapa käyttää manikyyriin hampaita seurasi minua pitkälle nuoruuteen...

No nyt on eri ääni kellossa.  Kampaajan kanssa on haettu sopivaa sävyä hiuksille. Kynnet kävin laitatuttamassa viimeviikolla ja perjantaina pyöräilin kasvot hehkuen kosmetologilta. Timanttihiontaa, valohoitoa ja naamioita. Eikä siinä kärsimättäkään selvitty -kämmenet tuskasta hikoillen kiemurtelin komedoraudan käsittelyssä. Mutta tyytyväisenä lähdin kalliit putelit kassissa keikkuen. Häät - mikä ihana tekosyy!

Mutta arvatkaapa mikä minun poskeni saa parhaiten hehkumaan? Nämä ihanat aurinkopäivät puutarhassa. Saapi nähdä kauanko nämä kynnet, vaikkakin lyhyet, tuolla puutarhassa tonkimista kestävät!

Toukotöitä

Ihana aurinkoinen puhtiviikonloppu takana ja tänään vielä maanantaivapaa. Paljon taas saatiin hommia etenemään sekä ulkona että sisällä. Kyyninen sivuääni tosin piipittää vieressä, että ei riittävästi. No sille ei mikään riitä. Koitan oppia pois tästä luterilaisesta suo,kuokka ja Jussi aamusta iltaan -tyyppisestä ajattelusta.

Routa oli tapansamukaan taas tehnyt tuhojaan kivetyksissä . Tänä keväänä korjasin kivireunuksen ja Mies kankesi vielä suurimman kiven päälle painoksi. Mies sai myös nurmikon kalkituksi ja molempien pyörät huollettua. Minäkin sain  lastenistin takapyörän päälle. 

Yhdessä keräiltiin risut kasalle; Naapurustossa yhdistettiin voimamme ja tilattiin risulava, johon saadaan se tolkuton määrä risua, jota pihapiirimme tuottaa joka kevät. Tänä vuonna lisälastina on vielä valtava tuija jonka kaadoin uuden patiosuunnitelmani tieltä. Kaikki on vielä vähän rujoa, joten ei nyt vielä kuvia siitä.

Eilen tuli telkkarista se Veijarit -elokuva, jossa meidän taloa käytettiin Annan ja Ässän kotina. Jumiuduin tietty sitä katsomaan. Kesällä puutarhassa kuvatut kohtaukset olivat ihan uskomattoman vihreitä. Tähän aikaan keväästä sitä on vielä vaikea mieltää, millainen viidakko kohta ympäröi talon!

Voin kai sen jo kertoakin

 

 

 

Mies oli joulukuussa laittanut sormukset joulukalenterini viimeiseen luukkuun. Ensihäkellyksestä toivuttuani minä kysyin, jotta onko se kokopäivähomma.

Sitten mies soitti isälleni ja kertoi pyytäneensä kättäni, soperrellen jotain kummallista jargoniaa, eikä hetkeä myöhemmin edes muistanut mitä appi oli asiaan sanonut.  Sitten hän lykkäsi puhelimen minulle, joka olin juuri painottanut, että en minä nyt juuri halua kummemmin keskustella kenenkään kanssa.

* * *

Siitä asti täälä on ollut kova tohina. Luppoaika hujahtaa helposti sellaisissa puuhissa kuin cateringien vertailu ja vuokrakalusteiden etsiskely. Järjestettävää ja puuhaa on riittävästi, vaikka aikomus ei ole ollut tehdä mitään spektaakkelimaista vuoden projektia.

Jotenkin tämä kuitenkin paisuu kuin pullataikina. (By the way budjettikin.)

Ja mihinkäs pantteri pilkuistaan pääsisi: Bolero on ommeltava itse samasta silkistä, mistä puku teetettiin. Ja hiuskoristeet kampaukseen sekä tyttärelle että itselle jne...

Tavara kiertämään!

Klikkaa kuva suuremmaksi!

Meilläkin kirppistellään,

karsitaan turhaa tavaraa ja siivotaan nurkkia.

Auta ihmisiä pääsemään eroon turhasta tavarasta

ja löytämään tiensä keväiseen tapahtumaan esim. postaamalla

Pihakirppiksen ilmoitus Helsinkiläisessä blogissasi!

Tervetuloa tekemään löytöjä!

Uusi säe

Minä osaan sadoittain lastenlaulua. Ajattelen, että jos koulussa olisi opetettu asioita laulamalla, niin tallessa olisi nyt kaikki tieto. Hyräilisin vain kyseisen laulun ja sieltä ne vastaukset pulpahtaisi.

Meille tuli tiistaina hoitolapsi, joka sairastui heti ekana yönä vatsatautiin. Lapsen unilauluksi oli evästetty Oravan pesä. Ensimmäiset kaksi säkeistöä tuli muistista kuin apteekin hyllyltä. Siinä yöllä lapsen kieppuessa vieressäni ehdin laulaa aika monta kertaa Oravanpesää, että reppana saisi uudelleen unen päästä kiinni.

Lennossa koitin sanoittaa niitä vanhahtavan kuuloisia säkeitä ja säkeet saivat muodon:

Tuulonen tuulevi tullessaan lehtoon,
vie oravanpoikasen tuttuhun kehtoon...

Tänään googlasin oikeat sanat:

Ja kuusonen tuutivi tullessa ehtoon
siell' oravan poikasen tuttuhun kehtoon
Ja elämä heillä on herttaisaa,
kun kuusen latvassa keinua saa.

Sen verran vikaan meni, että taitaa oravanpoikasessa on nyt yksi uusi säkeistö.

Huoleton potilas

 

Ensimmäinen työviikko oli paniikinomainen,  ei tosin sillä tavoin kun kuvittelin, vaikka kyllä ihmeteltävää riitti sielläkin. Työhönpaluuta edeltävä ilta meni ensiavussa kun Tyttö loukkaantui tehdessään tuttavuutta koiraan kyläreissulla.

Kaikki kävi niin nopeasti, että emme vieläkään tiedä koirako puri palan lapsen kulmien välistä, vai löikö lapsi otsansa kun kaatui vasten tuolinjalkaa koiran ärähdystä pelästyessään.Siitä nostettaessa oli päässä kolikon kokoinen reikä.

Kun saimme verenvuodon lakkaamaan lapsi jo heilutteli koiralle sairaalaan lähtiessä.
Nukke ja lastenvaunut lastenklinikalla pelastivat paljon. Niillä vedettiin kohta jo rallia pitkin käytäviä reikä päässä, niin että stoppuutella piti. Pupulaulua laulettiin kun haavaa tutkittiin. Tyttö oli niin urhea!

Parin hiljaisen kotipäivän jälkeen sukanlaittotreenikin jatkui ja arki tasaantui. Siinä välissä minä me vähemmän urheat vietimme unettomia öitä miettien mitä tuleman pitää.

Uneton yö voi olla huomennakin edessä.
Aamulla menemme Tytön kanssa ihonsiirtoon.
Toivottavasti kaikki menee hyvin ja toipuminen lähtee käyntiin.