Talossa on kaksi kuistia. Etummainen, viileä kuisti, on alennustilassa, se on talven aikana muuttunut välikulkutilaksi, kuratunneliksi ja kierrätysspisteeksi. Kerännyt nurkkiinsa kuonaa.
Takimmainen, nyt pakkasenpurema lasikuisti, on siivottu talviunille. Se on silmäteräni. Reipas puolitoista vuotta sitten istuimme kevätauringossa siinä. Asuntokuumeen pehmentämin aivoin pohdimme, että onhan se spontaania juu, ostaa yhteinen talo kolmen kuukauden seurustelun jälkeen. Niin me kuitenkin ostimme. Eikä vähiten syyllinen siihen päätökseen ollut tämä kuisti, jota huhtikuun paljas valo läpäisi. Ja pihan sininen krookusmatto levittäytyi edessämme.
Oli se tuttu tunne kun aina, kun olen löytänyt asunnon -että on tullut kotiin.
Tässä kesäfiilistä talven keskelle.
Sponttaanius kantaa. Uskon sen ruokkivan enemmän kuin sen, että aina miettisi ja pohtisi kaiken kamalan hirveän tarkkaan ennen päätöksiä.
VastaaPoistaVoi teitä Rohkeita! Aloitin tämän blogin lukemisen kaksi minuuttia sitten, ja alku oli niin kiinnostava, että tiedän jo nyt olevani ko. blogin innokas lukija!
VastaaPoistaVaikka aikaa onkin jo kulunut, enkä tiedä, mitä kaikkea tässä vuosien varrella on ehtinyt tapahtua, toivotan silti onnea ja erityisesti kaikkea hyvää teidän elämäänne!
Voi sinua hassua, aloititko täältä "alusta". Hyppää nyt ihmeessä tähän päivään ;)
VastaaPoistaTrvetuloa lukemaan!