maanantai 11. toukokuuta 2009

Mukuloita soppaan ja multaan


Monisormisen mukulan kuorimisessa oli vähän työtä.


Symmetriset istutetaan.

Miehen isä siippoineen toi meille eilen maa-artisokkaa omasta viljelmästään. Mukulat oli lajiteltu niin, että viljelyyn päätyivät symmetriset yksilöt ja loput pataan. Sateen vuoksi emme saaneet niitä vielä kuopatuksi mutta hyvä keitto keitettiin. Sekaan sipulia, palsternakkaa perunaa ja tiraus sitruunaa heitettiin.
Tervetullut makuelämys kotikeittiöön!

Mukulat istutetaan 30 cm päähän toisistaan.
Kukkiikin kuulemma kauniisti. Kiitos!

3 kommenttia:

  1. Maa-artisokka on minulle hieman vieras tapaus. Mahtaisiko maistua? Mutta komealta se näyttää penkissä, toivottavasti pääsitte jo istutuspuuhiin.
    Ps. Kaunis piha teillä!

    VastaaPoista
  2. Meilläkin on noita pihassa, vielä en ole saanut keittoa tehtyä, mukulat alkavat jo rypistyä jääkaapissa, höh... Nuo kasvavat parimetrisiksi ja kukkivat kauniilla keltaisella kukalla myöhään syksyn puolella. Ovat läheistä sukua auringonkukalle ja on sitkeää kamaa, kun se on kerran istutettu on siitä kuulemma vaikea päästä eroon. Paras aika korjatta sato on maan sulaessa keväällä, toki syksylläkin voi niitä nostaa. Meillä noin 40x50 cm alueelta saatiin kolmannessangollinen mukuloita (!).

    VastaaPoista
  3. Joo, kuulin että tuo artisokka-nimi harhauttaa. Mutta en tiennyt, että se on niin tuottoisa. No, syksyllä on jännä nähdä minkä verran mukulaa pukkaa ja jättää vaikka osa talvehtimaan kevääksi. Hävettää ettei olla vieläkään käyty tein uudessa kodissa. Se pitäis nyt korjata ja pian!

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.