Vilinäviikko ja Jumituspäivä

Sateen raikasta pihaa ikkunan takaa







Aamu venähti pitkäksi univelkoja kuittaillessa ja muutenkin oli sellainen olo ettei harmaa päivä lähde käyntiin. Tämä tuli jotenkin nurkan takaa, sillä eilen nimenomaan laadin varsinaisen "sadepäivän sisätyölistan" ja oikein odottelin, että pääsen puuhailemaan, ompelemaan ja (vihdoin) viimeistelemään sesonki-invetaarion eli talvi pahvilaatikkoon, kesä naulakkoon jne.

Työnnettyäni koiran sateeseen aamulenkille tuntui toimintakyky palautuvan siinä raikkaudessa, mutta tilalle tuli tunne, että kello juoksee ja yhä ja kaikenaikaa olen alkutekijöissä. Juuri kun saan jotain nytkähtämään eteenpäin, olenkin taas alkutekijöissä. En ehdi, en ehdi, päivä valuu hukkaan. Tahdon tehdä nämä asiat, ennekuin iltasella lähdemme tyttöjen kanssa ulos. Lähikaupan kassakin oli juonessa mukana. Kohdallani se jumiintui ja vietin elämäni pisimmät minutit odottaen että kassa ihmetteli tilannetta, kutsui apua, purki laskuni ja latoi kaiken uudelleen toiseen kassaan. Tässä vaiheessa kello oli jo kolme. Ja olin niin yhä ilman aamulattea aamulenkillä. Koiraparka odotti sateessa kaupan edessä.

Ystäväni sanoisi varmaan, että tämä se on vain maailmankaikkeuden laki, pykälä "maksun paikka". Tällainen jumituspäivä seuraa kun on koko viikon ollut ollut tehokas: tehnyt työnsä, leikannut pihan pensaat, siirtänyt vadelman taimia (ja kerännyt nokkoset alta lettupannuun), siivonnut talon, viettänyt monta täyteläisen ihanaa saunailtaa tyttöjen kanssa (rivien välistä: mies työmatkalla), tehnyt löytöjä kaupoissa, syönyt hyvin ja kaikki on luistanut kuin rasvattu.

Nyt vihdoin (klo 16.30) käsiksi "sadepäivän listaan".