Sata lasissa

Nyt sattuu ja tapahtuu niin paljon joka päivä, sekä hyvää että pahaa, etten pysy mukana.En ole ehtinyt vielä matkastakaan kertoa.

Kun kotiin palatessa yhdet yöunet jäivät väliin, vei jetleg heti kaksi vuorokautta. Tälle viikolle osuivat kahdet kotijuhlat, ja vielä pikkujoulutkin järjestelyineen. Tilailin luottokortteja rikkuneiden ja hukkuneiden tilalle ja keramiikka-harrastus oli jätettävä suosilla taas väliin (miksi joudun karsimaan aina tästä). Loppuviikosta koira piti viedä kohdun poistoon, mutta löytyikin myös kasvain, joka oli siis myös poistettava ja lähetettävä labraan. Nyt on kolme päivää oltu sydän syrjällään pienen toipilaan kanssa. Nukuttu siskonpedissä olkkarin lattialla. Kanniskeltu pihaan tarpeilleen. Silitetty loputtomin, välillä korvatuplat päässä, kun vinkuna on käynyt raskaaksi kuunnella.

Nyt kun havahdun, niin mihin katsonkin näen röhnää nurkissa, pestyjä ryppysiä pyykkikasoja, pesemättömiä pyykkivuoria ja wc-pönttöjä, purnukoista täyttynyt tiskikaappi, nuukahtaneet kukat, kasoittain sanomalehtiä, kierrätyspahvia, homehtunut biojäte, purkamaton matkalaukkukin vielä -you name it... mutta koira heiluttaa jo häntää!




Arvaatko missä ajellaan?

Ja vielä askarteluvinkki Umamin lifestyle -julkaisusta. Näille sivuille kannattaa piipahtaa muutenkin.

10. seikka -tekniikka

Ei pin-koodia, ei sirukorttia.
Sopivasti sähköä, sopivasti hammasrattaita.

Olin jo täysi-ikäinen kun hankin pankkikortin. Luottokortti-ikään tulin kolmekymppisenä. Sähköisen kalenterin käyttöön pakottauduin viimetingassa, kun työtiimini siirtyi viestimään sähköisen kalenterin avulla.

Minulla ei ole koskaan ollut omaa tietokonetta. Työnantajan ostaman uuden G3-puhelimeni kameroineen ja nettiyhteyksineen sujautin takaisin pakettiin, kun en osannut sitä hyödyntää ja vaikutti niin vaikealta. En ole vieläkään oppinut hyödyntämään canon G10 -kamerani hienouksia. Ipodin hankintaa olen suunnitellut nyt 4vuotta.

Mutta maailma muuttuu...minäkin.

Viime viikolla unohdin Visa Electron -korttini automaattiin. Ulkomailla ATM antoikin ensin rahat, sitten kuitin - siinä vaiheessa käänsin tyytyväisenä selkäni rahat kourassa. Viimeisenä kone sylkäisi kortin. Silloin oli jo kaukana. Sinne jäi.
Seuraavana päivänä laitoin kodin yhteisen pankkikortin takataskuun ja istahdin. Naks.

Varsin alaston olo.

Vanha puhelimeni on muuttunut oikukkaaksi ja sattuman varaisesti soidessa sattaa vain hiljaa hyristä. Jättipä herättämättäkin yhtenä aamuna. Taidan joutua kaivaman sen G3-luurin esiin. Pelkkä ajatuskin väsyttää.

Aikaisemmin on tuntunut siltä, että 8 tuntia koneella päivässä riittää. Nyt kun kotona on netti, muttei telkkaria, miehellä kone, (tukkoisena digikuvistani)ja pääni täynnä suunnitelmia, on oma kone alkanut tuntua tärkeältä.

Vaikka yhä haluan asioiden olevan käsinkosketeltavia, tehdä merkintäni ja luonnokseni muistikirjaan ja kirjoittaa käsin kalenteriin, olen hitaasti viehättynyt teknikasta, muovirahasta, muistitikuista...

8. ja 9. seikka

MIHIN USKON
-luomuruokaan, puhtaisiin jalostamattomiin perusruoka-aineisiin
-hyvän ja pahan energian kiertymiseen takaisi itseen
-taivaan ja helvetin olevan päässämme
-rakkauteen ja sen parantavaan voimaan (vastaavasti murheen ja negatiivisen energian sairastuttavan meidät)
-valoon ja aurinkoon
-homeopatiaan (vaikka eihän se ole uskonasia)
-murheiden määrän olevan vakio
-jokaisen kohtaamasi ihmisen olevan opettajasi
-(Suoriutumisesta:) "mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito -eikä sekään ole kovin tärkeää"
-meditaatioon
-suudelmiin



HALUA(ISI)N USKOA
-lumimieheen
-muutokseen
-riimuihin
-heittäytymiseen -että siivet kantavat
-anteeksiantoon ja uusiin alkuihin
-ettei koskaan ole liian myöhäistä
-kehitysapuun (ei kalaa vaan onkia)

Kirjoitin ensin myös listan siitä mihin EN usko. En kuitenkaan laitakaan sitä tähän. Jostain syystä sellaisista listasta on vaarassa tulla masentava, poliittinen ja kantaaottava -olen siinä turhankin hyvä. Pitäydytään siis valossa. Kukin uskokoon mihin haluaa.

7.seikka En koskaan

En ole koskaan tilannut vaatetta, kenkiä tai asustetta postimyynnistä. (Huomasin tämän kun vastasin Violetin kommenttiin)En kertakaikkiaan uskalla luottaa siihen, mitä kuvassa näkyy. Joudun raivon partaalle vaatekaupassakin, kun katson vaatetta mallinuken päällä ja ihastuneena puikkelehdin sovituskoppiin, purkaudun talvivaatteistani ja tumpuloin vaatteen päälle -huomatakseni, ettei se istu alkuunkaan. "Miten kummassa se sitten istui mallinukelle?", hämmästelen. Menen tutkimaan mallinukkea ja huomaan että vaate on kiinnitetty nuppineuloin!

Niin, että en mitenkään voi luottaa siihen, että kuva näyttäisi, millainen vaate todellisuudessa on. Olen kai itsekkin varustanut liikaa malleja kuvauksiin.