Ei pin-koodia, ei sirukorttia.
Sopivasti sähköä, sopivasti hammasrattaita.
Olin jo täysi-ikäinen kun hankin pankkikortin. Luottokortti-ikään tulin kolmekymppisenä. Sähköisen kalenterin käyttöön pakottauduin viimetingassa, kun työtiimini siirtyi viestimään sähköisen kalenterin avulla.
Minulla ei ole koskaan ollut omaa tietokonetta. Työnantajan ostaman uuden G3-puhelimeni kameroineen ja nettiyhteyksineen sujautin takaisin pakettiin, kun en osannut sitä hyödyntää ja vaikutti niin vaikealta. En ole vieläkään oppinut hyödyntämään canon G10 -kamerani hienouksia. Ipodin hankintaa olen suunnitellut nyt 4vuotta.
Mutta maailma muuttuu...minäkin.
Viime viikolla unohdin Visa Electron -korttini automaattiin. Ulkomailla ATM antoikin ensin rahat, sitten kuitin - siinä vaiheessa käänsin tyytyväisenä selkäni rahat kourassa. Viimeisenä kone sylkäisi kortin. Silloin oli jo kaukana. Sinne jäi.
Seuraavana päivänä laitoin kodin yhteisen pankkikortin takataskuun ja istahdin. Naks.
Varsin alaston olo.
Vanha puhelimeni on muuttunut oikukkaaksi ja sattuman varaisesti soidessa sattaa vain hiljaa hyristä. Jättipä herättämättäkin yhtenä aamuna. Taidan joutua kaivaman sen G3-luurin esiin. Pelkkä ajatuskin väsyttää.
Aikaisemmin on tuntunut siltä, että 8 tuntia koneella päivässä riittää. Nyt kun kotona on netti, muttei telkkaria, miehellä kone, (tukkoisena digikuvistani)ja pääni täynnä suunnitelmia, on oma kone alkanut tuntua tärkeältä.
Vaikka yhä haluan asioiden olevan käsinkosketeltavia, tehdä merkintäni ja luonnokseni muistikirjaan ja kirjoittaa käsin kalenteriin, olen hitaasti viehättynyt teknikasta, muovirahasta, muistitikuista...
HEIPPA :)
VastaaPoistaOivoi, nyt kirjoitan- vastakkaisesta tunteesta. Tykkään sähköisistä kalentereista, kansioista ja muistioista -ne aiheuttavat sen että olen riippumaton paikasta. Voin tehdä töitäni missä vaan kunhan on kone mukana. Kahvilla, kotona, maalla... En tarvitse toimistoa, tietenkin työkaverit vetävät minua puoleensa ja siksi toimistolla lähes päivittäin käyn, mutta vapaus on valittavissa. Auringonpaiste ja kafe Ursula merenrannalla -sielläkin on mukava työskennellä :)
Jollakin lailla tekniikan aallonharjalla ratsastavana huomaa monesti ajattelevansa että tämä asia on turha ja että maailma oli jo valmis ennen tätäkin keksintöä. Joskus jopa pohdin vapauttaako joku keksintö ihmisen vai sitoo tiukemmin liekaan.
VastaaPoistaRistiriitaista sillä säälin samalla ihmisiä jotka eivät voi/osaa hyödyntää käden ulottuvilla olevia asioita.
//Janne
Mamma mia..! Epäonnesi luottokorttien kanssa palauttaa pakostakin mieleen muutaman muistikuvan Barcelonasta: keskelle lentokenttäaulaa unohtunut käsilaukku, kukkarosi mystinen katoaminen, nuhjuinen poliisiasema, eteesi polvistunut kaunissilmäinen konstaapeli ja tietysti se kuinka pysäytit paluumatkalla lentokenttäbussin keskelle moottoritietä. Luulenpa kultaseni, että sun karmasi lomamatkoilla on joutua painimaan omaisuutesi liittyvien haasteiden kanssa. Onneksi aika kultaa muistot, tehden niistä suorastaan hellyttäviä... ;)
VastaaPoistaValkoinen persilja: Ah, ehkä pääsen tuohon vapauden tunteeseen käsiksi hankittuani oman kannettavan! Sitten malttaa paremmallakin säällä viipyillä koneella. Laikki yhdessä paketissa kuulostaa helpolta. Harmi etten työssäni voi tetuttaa tuota vapaata liikkumista.
VastaaPoistaJanne: Tiedän mistä puhut. Pyörää keksitän usein uudelleen ja uusiin tapoihin siirtyminen vain hidastaa rutiineja. Mutta on niitä hyviäkin.
Kirma: Nauroin ääneen näille muistoille! Ja kun ottaa vielä huomioon että sun ystäväni luottokortista pöllittiin samoisella matkalla numerot ja korttia vingutettiin vielä kauan aikaa Barcelonassa Suomeen paluumme jälkeen niin jopas oli kommellusta. Varoitin miestä kantamasta liikaa rahaa ja kortteja viimematkalla Barcelonassa jamutta hän tuli kaikesta huolimatta näyttävästi käännetyksi metrossa! Ehkä se tarttuu...
Muistan ajan (n 15 vuotta sitten), jolloin vannoin, etten koskaan koske tietsikkaan. Nyt vannon, etten koskaan luovu tietsikasta! Toisaalta olen alkanut làhetellà postikortteja ihan sen takia, ettà niità on myòs mukava saada. Ihan kàteen luettavaksi. Jotain sàilytettàvàksi. Tyòpòydàn laidalle, kirjan merkiksi jne
VastaaPoistaLissu: Minäkin olen kuvitellut joskus, ettei tietokone tule koskettamaan minun elämääni. Luulin sen asettuvan jonkin marginaaliryhmän kuten atk-ihmiset, insinöörit, käyttöön, eikä koskevan lainkaan omia ammatillisia valintojani.
VastaaPoistaJa nyt muuten naurattaa, kun mietin niitä ohjelmia ja työskentelytapoja, joita graafisella alalla kymmenen vuotta sitten käytettiin. Skannailtiin lehtiin näyttökuvia, läheteltiin paperivedoksia edestakaisin, reprottiin kunnon kuvat vasta kun taitot olivat valmiit ja käsin piirreltiin reprolle kuvan käsittelyohjeita printteihin. Pagemaker kaatuili pieninmästäkin kuormituksesta ja tiedostot rikkuilivat niin usein. että taittotiedostoista tehtiin iltaisin varatiedosto...
Nyt laitetaan megatavuittain materiaali serverille ja singautellaan maailman laidalta toiselle. Muistitikkuni kapasiteetti on samaa luokkaa kun ensinmäisen työkoneeni kovalevyn muistoi!