Isä

En keksi varhaisinta muistoa isästä. Tai tuleehan niitä mieleen tosi monta, mutta en tiedä ovatko ne omia muistoja, vai ovatko ne isän ja äidin muistoja. Kerrottuja asioita, joista olen muodostanut muiston. Tai valokuvia joiden ympärille on kerrottu tarinaa. Viimeistään viisivuotiaana muodostin jo ihkaoikeita omia muistoja. Mutta alkuun:

Kun olin ihan pieni oli isä reissutöissä. Isästä tuntui pahalta, kun hän palasi reissuiltaan ja olisi halunnut suoraan ottaa pienen tyttönsä syliin, mutta minä juoksinkin sohvan taakse ja sanoin, että halusin ensin vähän katsella.

Koska isä oli reissutöissä, ei ihan voinut tietää minkälaisissa seikkailuissa hän oli ollut. Niinpä vähän epäileväisesti kuuntelimme niitä juttuja, jotka alkoivat "Kun isä oli Afrikassa neekerinä..." Silloin sai vielä sanoa niin.

Ollessani ekalla isä oli vuorotyössä. Silloin isä otti usein iltapäivällä päiväunet. Pötkötin isän vieressä ja ensin isä luki ääneen Tarzania. Sitten minä tavata tankkasin, kunnes isä yllättäen aina nukahti ja hiivin pois. Sitten isä siirtyi päivätöihin ja se oli äidille suuri helpotus.

Minä olin isän lempityttö. Muita tyttäriä ei ollut. Minäkin vähän poikamainen, pelasin kentällä lätkää. Kun kaunoluistimen kärjet tökki, sahasi isä ensin yhden kerrallaan pois, mutta ymmärsi sitten ostaa hokkarit. Kerran kentällä isä rupesi luistimilla kaatumaan ja se oli kauheaa katsottavaa. Kuin puu olisi kaatunut.

Nykyään anna isälle erityisesti arvoa, koska hän oli paljon kotona kun olin nuori. Touhusi meidän kanssa. Hän tuli joka päivä töistä kotiin ja laittoi lämpimän ruuan perheelle. Hitto, kun meidän piti aina pestä niitä pikkuruisia monihaaraisia multaisia oman maan porkkanoita, joita ne äidin kanssa vaalivat takapihalla. Silloin toivoin, että haettaisiin kaupasta isoja valmiiksi pestyjä porkkanoita. Luomuahan ne oli, nyt sen tajuaa.

Kun muutin kotoa isä ei juuri soitellut, jos ei ollut asiaa. Mutta ne asiat olikin joskus niin omituisia. Että tikusta asiaa. Nyttemmin isä voi soittaa ihan muutenkin vaan.

Kun erottuani myin itse ensimmäistä asuntoani sydän rikki, murehdin, että kukaan ei osta sitä. Isä sanoi, että "yksi (ostaja) riittää". No tulihan se ostaja. Kun sitten muutin yksin asumaan ja murehdin, että hyvää miestä ei löydy isä sanoi, että "yksi riittää". Tätä "yksi riittää" lausahdusta on viljelty kavereiden kanssa monessa asiassa. Että maailma on niin avara, että kyllä aina yksi löytyy.

Tahtoisin asua lähempänä ja useimmin omia isän itselleni. Vaikka onhan se mahtavaa, että on monta, jonka kanssa hänet jakaa. Isän kanssa taitaa olla mukavinta nykyään hänen elämänkumppaninsa mökillä. Isä poimii metsästä ja vetää järvestä kuningasten ruokaa pöytään. Siellä puuhaillessa isä on parhaimmillaan. Sitä on mukava katsoa.

PS. Isän halkopinot ei taida laota näin.