sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Isä



En keksi varhaisinta muistoa isästä. Tai tuleehan niitä mieleen tosi monta, mutta en tiedä ovatko ne omia muistoja, vai ovatko ne isän ja äidin muistoja. Kerrottuja asioita, joista olen muodostanut muiston. Tai valokuvia joiden ympärille on kerrottu tarinaa. Viimeistään viisivuotiaana muodostin jo ihkaoikeita omia muistoja. Mutta alkuun:

Kun olin ihan pieni oli isä reissutöissä. Isästä tuntui pahalta, kun hän palasi reissuiltaan ja olisi halunnut suoraan ottaa pienen tyttönsä syliin, mutta minä juoksinkin sohvan taakse ja sanoin, että halusin ensin vähän katsella.

Koska isä oli reissutöissä, ei ihan voinut tietää minkälaisissa seikkailuissa hän oli ollut. Niinpä vähän epäileväisesti kuuntelimme niitä juttuja, jotka alkoivat "Kun isä oli Afrikassa neekerinä..." Silloin sai vielä sanoa niin.

Ollessani ekalla isä oli vuorotyössä. Silloin isä otti usein iltapäivällä päiväunet. Pötkötin isän vieressä ja ensin isä luki ääneen Tarzania. Sitten minä tavata tankkasin, kunnes isä yllättäen aina nukahti ja hiivin pois. Sitten isä siirtyi päivätöihin ja se oli äidille suuri helpotus.

Minä olin isän lempityttö. Muita tyttäriä ei ollut. Minäkin vähän poikamainen, pelasin kentällä lätkää. Kun kaunoluistimen kärjet tökki, sahasi isä ensin yhden kerrallaan pois, mutta ymmärsi sitten ostaa hokkarit. Kerran kentällä isä rupesi luistimilla kaatumaan ja se oli kauheaa katsottavaa. Kuin puu olisi kaatunut.

Nykyään anna isälle erityisesti arvoa, koska hän oli paljon kotona kun olin nuori. Touhusi meidän kanssa. Hän tuli joka päivä töistä kotiin ja laittoi lämpimän ruuan perheelle. Hitto, kun meidän piti aina pestä niitä pikkuruisia monihaaraisia multaisia oman maan porkkanoita, joita ne äidin kanssa vaalivat takapihalla. Silloin toivoin, että haettaisiin kaupasta isoja valmiiksi pestyjä porkkanoita. Luomuahan ne oli, nyt sen tajuaa.

Kun muutin kotoa isä ei juuri soitellut, jos ei ollut asiaa. Mutta ne asiat olikin joskus niin omituisia. Että tikusta asiaa. Nyttemmin isä voi soittaa ihan muutenkin vaan.

Kun erottuani myin itse ensimmäistä asuntoani sydän rikki, murehdin, että kukaan ei osta sitä. Isä sanoi, että "yksi (ostaja) riittää". No tulihan se ostaja. Kun sitten muutin yksin asumaan ja murehdin, että hyvää miestä ei löydy isä sanoi, että "yksi riittää". Tätä "yksi riittää" lausahdusta on viljelty kavereiden kanssa monessa asiassa. Että maailma on niin avara, että kyllä aina yksi löytyy.

Tahtoisin asua lähempänä ja useimmin omia isän itselleni. Vaikka onhan se mahtavaa, että on monta, jonka kanssa hänet jakaa. Isän kanssa taitaa olla mukavinta nykyään hänen elämänkumppaninsa mökillä. Isä poimii metsästä ja vetää järvestä kuningasten ruokaa pöytään. Siellä puuhaillessa isä on parhaimmillaan. Sitä on mukava katsoa.

PS. Isän halkopinot ei taida laota näin.

19 kommenttia:

  1. Hieno! Näihin sanoihin punottu lämpö ja porkkanoista multa varisivat tänne asti :)

    VastaaPoista
  2. Olipa kaunis postaus, niin paljon hyviä muistoja. Eläviä. Tämä jätti minut ihan sanattomaksi, kun tuli niin paljon sanoja, ettei ne mahdu tähän. Jos ymmärrät, mitä ajan takaa.

    Monille asioille sitä osaa antaa arvon vasta myöhemmin, tuo luomuporkkanakin :)

    VastaaPoista
  3. Todella kauniisti kirjoitettu. Minulle oma isä on todella läheinen. Paljon on hyviä muistoja isän kanssa. Isäni kertoo usein minunkin lapsille kun minä olin pieni.

    VastaaPoista
  4. Kauniisti kerrottu isästä.
    Lapsi sisäistää rakastavat vanhempansa niin hyvin. Minun isäni valitettavasti kuoli ollessani 10-vuotias, mutta 10 vuotta on riittävä aika lapselle rakentaa mielikuva omasta isästä.On hyvä,että isät ovat saaneet oman juhlapäivänsä.Liisa

    VastaaPoista
  5. Isän menettäneenä (11 vuotta sitten) tuli ihan kyynel silmäkulmaan tekstiäsi lukiessa, sniff. Kamala ikävä :( Kunpa saisikin omia isin itselleen edes yhdeksi päiväksi. Muistot saa kuitenkin riittää, onneksi niitä sentään on enemmän kuin yksi!

    VastaaPoista
  6. Ai kun tykkäsin tuosta "yksi riittää" lausahduksesta. Se pätee niin moneen seikkaan. Pitäisi muistaa.

    Ja toinen hieno oivallus nuo muistot, että mitkä ovat kerrottuja ja visuaalisessa mielessä "filmeiksi" muodostuneita, mitkä oikeasti koettuja ja nähtyjä.

    VastaaPoista
  7. Pitää itsekin muista se "yksi riittää"! Kauniisti kirjoitat isästä ja muistoistasi! Ja itsekin olen monesti miettinyt, että mitkä ovat ne omat, aidot muistot ja mitkä muistot ovat tulleet kuvien tai toisten ihmisten juttujen mukaan - aina ei pysty erottamaan.

    VastaaPoista
  8. Ihana, lämminhenkinen teksti! Isän tytöistä kasvaa hyviä naisia!

    VastaaPoista
  9. Kaunis isänpäiväpostaus!
    Taitaa olla aika suomalaista tuo, ettei paljoa soitella, jos ei ole asiaa.

    VastaaPoista
  10. Ihanan valoisa ja lämmin teksti tähän marraskuun pimeyteen!

    VastaaPoista
  11. Ihana kirjoitus. Sai minutkin muistelemaan omia muistoja isästä.
    Luen tätä jo toista kertaa.

    VastaaPoista
  12. :´) Tulipa ikävä lapsuutta : )

    Teidän iskä onkin aikas ihana iskä. Iso H:sta on jäänyt aika lämpimät muistot. Jos ajattelee kavereiden isiä, oli H se isä, jota ei tarvinnut pelätä ja joka oli aina kiinnostunut muksujen touhuista. Muutenkin teille oli aina mukava tulla, vaikkakin teillä joutui aina juomaan oman maan marjamehuja ; )

    Kirjoituksesi kyllä lämmittää niin minua, kuin varmasti myöskin teitin iskää <3

    Ja kyllä isit on viisaita : ) "Yksi riittää" : )

    VastaaPoista
  13. Niin lämpöistä. Arvokasta.
    Muistot punoutuvat eletystä, koetusta.
    Oma isä on kyllä niitä elämän ohittamattomia ihmisiä. Näitä suhteita tulee vaalia♥

    Omaa yhtäni surren, luopuen,
    Hannah

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.