Nousin vartalo kivistäen ja toisessa rinnassa kipeä kohta. Niin kipeä, että sattui kävellä. Tätäkö se väsymys povasi? Hissuttelin aamun hitaasti liikkeelle. Kaatelin mehulaseja, tiputtelin tavaroita mennessäni ja jatkoin tohelointia. Puin lapsen sitten päikkäreille ja lähdin kärrittämään ja koiraa ulkoiluttamaan.
Siinä kävellessäni kyykistyin laittamaan koiran hihnaan ja näen housunpuntistani pilkistävän mustaa kangasta. Sopivasti työmiehiä kävelee vastaan. Koitan vaivihkaa nykäistä alas valahtaneiksi eilisiksi pikkuhousuiksi luulemani kankaan pois puntista. Vaan sepäs ei lähde.
Otan kunnon otteen ja vedän, ja veeeedän ja veeeeeeeeedän...kokonaiset legginssit pois housuistani!! Miten on mahdollista, etten ole tuntenut niitä kiskoessani kohtuullisen kapoisia farkkuja jalkaan? Ja enkö ole katsonut koko päivänä peiliin?
Siinä kaiken kivistyksen keskellä taivun kippuraan nauramaan. Lapsen saaminen todella vetää huomion pois itsestä. Hyvässä ja pahassa.
Tähän ei ole tilannekuvaa valitettavasti,
mutta laitetaan arkistosta syksykuva!
* * *
Lapsonen on ihana. Sain eilen mahtavan videopätkän laululeikeistämme.
Hän on yhtä hykerrystä ja hymyä, kun häntä leikittää. Kamera vaan on niin kummallinen juttu, että usein kun häntä olen koittanut kuvata, hän hiljenee suu tötteröllä tarkastelemaan tuota apparaattia.
hihitystä
VastaaPoistaToi on niin tota! Ainakin eka puoli vuotta menee ihan ihme usvassa, kaikessa vaan ajattelee sitä vauvaa ja oma pää unohtuu. Kyllä se siitä ;D
VastaaPoistaOlet ihana ♥. Kiitos hymystä, jonka sattumuksesi kirvoitti.
VastaaPoistaLapsen tiedostamaton itsekkyys(?) voittaa äidin itsekkyyden.
Voi, minä tunnistan tilanteen ja syyt! Nimim. kahden pienen äiti, sukkahousut toisinaan puntissa...;D
VastaaPoistaHihii, ihana :)
VastaaPoistaHyviä päiviä teille!
Hihhiihiih! Nauraa hihittelen pitkään ja luin monta kertaa uudestaan! Tekevälle sattuu. :) Olen diagnosoinut itselleni raskausajan dementian (onneksi ei sitä diabetesta) ja sairasloman aiheuttaman mökkihöperyyden. Niin hullunkurisia asioita välillä tulee tehtyä.
VastaaPoistaMinäkin yritän päivittäin ikuistaa nauravaa ja kujeilevaa pikkuista, mutta totta tosiaan, kameran tullessa esille sitä tyydytään tuijottamaan naama vakavana. Hassua :).
VastaaPoistaKiitos, että sain nauraa tänään ääneen :)
VastaaPoistaMinulle käy niin, että kalauttelen päätäni sinne tänne, jos olen oikein väsynyt. Silmien etäisyyden hamotus ei toimi.
Kuopuksen vauva-aikana unohdin avaimet sisälle, oli vaan tarkoitus poiketa johonkin...
Suihkun raikkaana (lue vettä valuvana ja liian ohuissa vaatteissa) jouduin kävelemään miehen työpaikalle kolme lasta kainalossa avaimia noutamaan. Olin kuitenkin huojentunut, ettei kukaan lapsista jäänyt lukkoon paukahtaneen oven väärälle puolelle. Kauhukuvani oli, että vauva olisi jäänyt sisälle, kun minä kauhon avainta tyhjistä taskuistani ulkona.
Kyllä nolotti mennä miehen työpaikalle :) Ja vara-avain löysi kyllä paikkansa ulkopiilosta pikapuoliin.
-Maaria
Hih.
VastaaPoistaTunnistan itseni tilanteesta :) Ainakin sen ensimmäisen puolivuotisen toivoisi osuvan pipokauteen sillä aika,mielenkiinto ja energia ei vaan riitä föönailuun,juurikasvun värjäämiseen ym.Liiskatukka on hyvä piilottaa pipon alle,ripsivärillä ja poskipunalla saa jo aikaan ihan pirteän äiti-ihmisen.Kunhan ei kauppareissulla törmää tuttuun joka pyytää mukaansa kahville,takin alla kun saattaa olla yöpaita eikä sitä pipoa tosiaan voi julkisella paikalla otta pois..Mut kyllä se itsestä huolehtimisenkin aika joskus vielä koittaa,nyt on tärkeämpääkin.
VastaaPoistaToivottavasti rintatulehdus ei iske sinulla,olin kolme kertaa esikoisen kanssa siinä enkä ikinä ole ollut niin sairas,en jaksanut vauvaa siirtää sängyssä vierestäni rinnalle enkä itkulta saanut miehelle selitettyä että siirä nyt se käärö,en todellakaan pysty..Kaalinlehdet,rahkat ja kaikki vanhat konstit vaan testiin jos niin ikävästi käy.Itsellä tuli jo jääkaapin ovella seisomisestakin se kolmas tulehdus,eli ulkoillessa etenkin kannattaa olla tosi varovainen.
Paranemisia!
Olen oppinut jo tarkastamaan housut ennen kuin laitan ne jalkaan, niin monta kertaa olen löytänyt alushousut ja sukat matkalla jonnekin ;)
VastaaPoistaToivottavasti ei ole rintatulehdus?
Se on niin kamala, toisen lapsen kohdlla jouduin oikein sairaalaan.
Ihanaa vauva-aikaa siellä! Tuotahan se on, nauru tekee onneksi hyvää. Täällä meillä on yhä samanlaista kommeltelua, vaikka kuopus on sentään jo 7-vuotias!
VastaaPoistaEnpä ole hetkeen nauranut näin makeasti!!! :D
VastaaPoistaHih! :)
VastaaPoistaTervehdys vaan kaikille hihittelijöille! joo, ei tätä äitiysaikaista minäänsä kannata turhan vakavissaan ottaa, niin kuin ei sitä toistakaan.
VastaaPoistaJuulia:
olen jopa koittanut peittää sormella sen vihreän valon joka kamerassani vilkkuu, jos se olisi sitten vähemmän vakavoittava!
Maaria:
tuo on minunkin pelkoni, että jään ulos ja vauva sisään, mutta koskaan en ole unohdellut avaimiani näin VÄHÄÄ kuin nyt. ja vara-avain on onneksi jemmattuna.
Rimpsukaisa:
buahhah-hah! Nuo päälivaatteiden alta paljastuvat salaisuudet ovat tuttuja! Ja kunhan pakkaskausi pasahtaa täpöjä päälle, aion taas laahustaa isäni vanhassa pilkkihaalareissa näitä lähikatuja pimeän turvin! siellä voi olla alla vaikka se pyjama.
Ja kiitos, Rimpsukaisa ja
PIA:
rinta parani, olin valmis syöksymään lääkäriin jos se pahenee, minua on siitä niin varoiteltu, että saattaa olla tunnissa 40 astetta kuumetta jos pahasti ärtyy.
Katja: Ihanaa mutta nopeatempoista....ja välillä taas vaan hiiiitaasti keinutellaan menemään. Mutta tilanteet,ne vaihtuvat nopeaan!
nauroin kans ääneen täällä;) mulla on joskus jäänyt sukkahousut lahkeeseen, mutta legginsit on jo vähän järeemmät kiskoa ulos julkisella paikalla.
VastaaPoistahienoja oravakuvia tuossa ylhäällä. yritin kans saada napattua muutaman kuvan takkiansa vaihtavasta oravasta viime viikonloppuna, mutta sitä Lauttasaaren oravaa ei huvittanut poseerata yhtään.