maanantai 4. kesäkuuta 2012

Oooh!



Onnistuin leikkaamaan sen täydellisen oksan maljakkoon.
Oksa on kuin suoraan kultaisen leikkauksen säännöin valmistettu.

* * *

Viikonloppu oli ihana, mutta uuvuttava. Liikaa askareita ja juhlat. Kun lapsi lähti liikkelle ja rupesi kovin ehtiväiseksi, tuli toisenlaisia kiireitä: Turvalukkojen asentelua, taas uusi porrassuoja ja pinnasänkyynkin piti vielä askarrella aukeava ovi, ettei minun tarvitse nostaa laidan yli huonolla selälläni. Selkä vihottelee pahan kerran. Juuri taas oli luovutettava ja napsastava Burana.

17 kommenttia:

  1. Kaunis! Ja tuo pöytäkin ... Selkävaivat on kyllä vihoviimeisiä. Olen kokenut niitäkin. Tanssi-aikoinani. Kun tanssi loppui selkäkipujen vuoksi, loppuivat kivutkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni tuli, jonka edelliset omistajat jätti autotalliin. Siinä on koko talon entinen väriskaala!

      Sulla oli ratkaisu selkäkipuun, hyvä, vaikka ei varmaan ollut helppo päätös. Jotain vaativaa balettia olet varmaan tanssinut?

      Poista
  2. Olen niin kovasti ihastellut kaikkia kukkivia puita. Kaunis oksa! Minä siirryin sireeneihin maljakossa.

    Tsemppiä selän kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnen tuoksun, ja kohta ovat maljakossa sireenitkin, sitten taita olla puiden aika ohi ja pionit tulevat! Voih, miten kesä kiitää eteenpäin!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ja kasvoi vielä siinä, missä aina osui päähän, eli hyvällä omalla tunnolla sai poimia pois!

      Poista
  4. Puuh -lähetän täältä puhalluksen pipille selälle.

    Tuttu vaiva raskaus- ja vauvavaiheilta.
    Onneksi ne lapsetkin kasvaa siitä pahimmasta kanniskeluvaiheesta isommiksi ja ottaa omat jalat alleen..ja äiti saa lenkkeillä perässä. ;)

    Mulla auttoi myös jooga.

    Nauratti tuo teidän häkkärinmaalausprojekti.
    Esikoiselle hankimme käytetyn sängyn, jonka maalaaminen oli kyllä vihoviimeinen homma.
    Muistan vieläkin kuinka maali valui pinnoja pitkin :):)
    Isäni sen sitten viimeisteli, kun minulta loppui aika ja tais se kärsivällisyyskin olla koetteilla. Maalin värikin oli purkin avattuani aivan eri kuin olin ajatellut, mies vaan totesi, ettei vaihtamaan tai uusia maaleja hakemaan lähde. Siinä sitten ahkeroin väärän värisillä maaleilla. Ja siitäkin on kohta kymmenen vuotta..yhyy.
    Lapset kasvaa, Kohta ne kai kävelee omin jaloin maailmalle.

    -maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tiesin jo etukäteen että selkäni ei tule kestämään, niin kehno se on ollut aina. Mutta minkäs teet. Olen koittanut nyt kolmasti viikossa treenata ja osteopaatista on ollut apua mös, mutta kuten sanoit kanniskelu vaihe laittaa sen epäkuntoon uudelleen ja uudelleen.

      Minunkin häkkärissä nyt vähän kahta eri valkoista, mutta ei sitä huomaa kuin minä itse!

      Joo odotan kävelyvaihetta,vaikka toisaalta soisin kaikkien näiden ihanien aikojen ja vaiheiden kestävän pienen ikuisuuden!

      Poista
  5. Ehkä se selkä rauhoittuu, kun lapsi osaa itsekin liikkua:) Itse olin huomaamattani kanniskellut lasta kierossa, toiselle lonkalle nojaten. Jolloin selkä tuli kipeäki. On muutenkin helposti kipeytyvää sorttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä pikkuvauva vaiheessa on kaikki ollut kovin toispuoleista ja kieroa. Vasta kuukausien päästä tajusin, että nukkumajärjestelyssämme imetin yöllä enimmäkseen oikealta puolelta, kun olin illalla laskelmoinut niin, että aloitan oikealla, yppään vain kerran yöllä lapsen yli antaan toista rintaa ja taas aamuyöstä oikealta. Siinä meni selkä pahiten jumiin. Eikä se istualteenkaan imettäminen ihan kevyttä ole, vaikka kuinka tyynyillä tuinkin. Ja tosiaan se kantaminen, vasurilla kun kannoin (ja oikeella tein kaikki taloustyöt ja raapotin mukanani milloin mitäkin muuta), oikeanpuolta alaselkäselkä kipeytyi tietty kaikkein pahimmin vastavuoroisesti pahemmin.

      Joten kiitos uskon valamisesta, elän toivossa, ettei tämä ole ikuista, vaikka siltä nyt tuntuukin!

      Poista
  6. Pian teilläkin noustaan pystyyn ja lähdetään kävelemään niin sitten ei tarvitse enää nostella niin paljon. Mulla on se päivää vanhempi tyttö joka jo puita pitkin mennä viuhtoo isoveljien perässä. Pinnasängyssäkin aina seistä töröttää ja odottaa että joku hakee pois :) just alko kuulua iloinen rupattelu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama meininki täälä. Seistä törötetään. Ja nyt jo muistetaan pitäää kiinnikin, eikä niin paljoa lennellä takaraivolleen.

      Nyt on pidetty kaksi iltaa unikoulua, ja siinä joutuukin itse menemäään sinne kyykkimään sängyn tasolle, muuten tyyppi seisoo laitaa vasten parkumassa, ja sehän on selvää, ettei niin voi nukahtaa.

      Sinäpä olet ollut aikaisin pystysä, minä nukun aina niin kauan kuin lapsi. Kyllä muuten hirvitti eilen, mutta yhtä iloisena kuin aina hänkin siltä heräsi!

      Poista
    2. Mä nousin sitä venusta kattoo mutta ei pilven takaa mitään näkynyt. Mä yritän aina nousta vähän aikaisemmin kuin lapset jotta saan kahvin rauhassa juoda... yleensä jää haaveeksi aina joku herää anivarhain. Mä pidin unikoulun pääsiäisenä kun heräs tunnin välein. Nyt nukkuu jopa 12 tuntia inahtamatta. Tai siis mä en korvatulppien takia pikku inahduksiin herää. Kyllä se teilläkin kohta on samanlaisia yöt :)

      Poista
    3. No voi pöh! Joo, nyt on alkanut onnistua. Oli jo sellainenkin yö, että mun piti mennä seiskalta pinnasängylle ruikuttaan, että voisitko vähän auttaa äitiparkaa ja juoda, kun rinnat räjähtää!

      PS. mä juon joskus kahvin vasta kun menee ekoille päikkäreille siinä tunti heräämisensä jälkeen, niin saan rauhassa juoda hyppimättä sinne tänne.

      Poista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.