Ostin yli vuosi sitten Teneriffalta takin. "Nasunnahkatakiksi" nimesimme sen työkaverin kanssa.
Nyt keväällä törmäsin Kappahlissa miniatyyriin! Ei pelkästään väri ja materiaali, vaan myös yksityiskohdat ovat häkellyttävän samat. En voinut vastustaa, pakkohan se oli ostaa, että Mini-me:n kanssa voidaan samiksina käydä rattailla kaupunkikävelyillä.
* * *
Olen ensimmäistä kertaa (lapsen syntymän jälkeen) aamuisin ihan poikki, vaikka nukun ihan hyvin ja kellosta katsoen tarpeeksikin. Imetän kerran yössä. Johtuukohan se nimenomaan siitä? Hormonien vähentymisestä.
Tuntuu että viimeiset 5 vuotta on menny enempi vähempi väsyneenä,sen oikein huomaa jos joskus onkin pirteä olo.Hormoniheittelyt varmasti vaikuttaa ja mitä isommaksi vauva kasvaa,sen aktiivisempaa tai ainakin liikkuvampaa on päiväaika.Jatkuva vahtiminen vei ainakin itseltä mehuja kummankin lapsen kohdalla kohtuullisen hyvin.Ryömijä joka syö kaiken eteen osuvan,tukea vasten seisoja jolla on sormet keittiön laatikoiden välissä ja kuhmu otsassa koko ajan,kiipeilijä joka löytyy keittiön pöydältä jos katse eksyy muualle..Eka vuosi oli rankka valvomisen takia mutta vielä oli omaa aikaa kun lapsi oli hereillä,pystyi tekemään omia juttujaan.Ikävuosien 1 ja 2 väli on tällä kokemuksella kuitenkin melkein rankempi,yöt ei vielä suju sulavasti ja päivät mennään täyttä häkää.Leikki-iässä se on meillä helpottanut,ei enää tarvitse olla antennit pystyssä koko aikaa.Toivottavasti kesä tuo piristystä sinulle.Jollei niin käperry rauhassa kotipesään,muu maailma odottaa kyllä ja vauvantahtinen unituhnotus kahdestaan keskellä päivää kun muu maailma pyörii ja suorittaa on aika ihanaa sekin..
VastaaPoistaMä olen ollut jaksavampi kuin koskaan, ja siksi kummastuttaa, mistä tää nuutuneisuus nyt tuli, kun yötkin helpottuu koko ajan. Ehkä elimistö ottaa takaisin jotain mikä silloin i edes päässyt pintaan kun heräsi kahden tunnin välein.
PoistaHyvin kuvasit kutakin aikaa, olen kyllä huomannut sen että skarppaaminen vie voimia. Se juuri, että kun on hetken lupaava hiljaisuus, niin kaveri onkin rauhassa syömässä kärpäsen raatoa kuistin nurkassa. Oli minulla ennen tätä konttausvaihetta sellaisia ruusunpunaisia mielikuvia siitä, miten me köllötetään tuolla nurtsilla, mutta yksi kerta osoitti, että köllötyksen sijaan pompin kaivamassa suusta ötököitä. Hahaha, olimpas naivi!
En yhäkään osaa käyttää lapsen nukkuma-aikoja lepäämiseen vaan teen koko ajan jotain. siivoan tai järjestän, kiinnitän turvalukkoja, portteja, ompelen jotain rikkimennyttä tai puuttuvaa tai maaalaan seinän, kuten tänään päikkäreiden aikana.
Pitäisi opetella olemaan itsekkäämpi.
Ei tässä siis mitään hätää ole, mutta kyllä miehen lomaa odotan.
Meille tuuntuu parhaiten toimivan, että ollaan elämässä mukana, mennään ja tavataan ystäviä. Useampi peräkkäinen kotipäivä saa meidät molemmat kitisemään, vaikka yksittäiset kotipäivät ovatkin ihania!
Suloisia samiksia ootte <3 <3
VastaaPoistaLisää samispostauksia tulossa!
PoistaMuistan kun omat nasuni olivat pienia, aivot olivat just semmoset "imetysaivot" ja aina ma olin vasynyt. Mulla meni melkein puolivuotta imetyksen lopetuksesta kun olo alkoi olemaan "normaali". Ja heti tuntui kovin vaikealta jos valista jai younet vahiin.... tsemppia! Katja
VastaaPoistaHuih! hetken hämmennys tul, mutta sitten tajusin "Nasusi". Minun nasuni on karumpi versio: possunpunaista tekonahkaa :)
PoistaSe takkimateriaali siis.
Poista