Tänään Japanissa mukamas

Tänään ihailin näitä ja japanilaisia ja mietin, miten taitavia 

ja luovia  ihmiset ovat luomaan kauneutta ympärilleen.

Kuvat otin kävelyltä läheisestä puistosta, jonka japanilainen
tunnelma ilahduttaa jokaisena vuodenaikana.

Jättiläisen varjossa

Koko etupiha on joutunut jättiläismäiseksi venähtäneen Mantsuurian jalopähkinäpuun varjoon. En tiedä mitä puun kanssa pitäis tehdä. Se on kertakaikkiaan liian suuri ja nopeakasvuinen etupihallemme, mutta samalla sen sielu.

Ollaan taas siinä tilanteessa, että kun ei viimevuonna ehditty leikata sitä, on leikkuu-urakka tänä vuonna jo uhkapeliä. Mies joutuu kiipeämään helposti lohkeavien pitkien riukumaisten oksien varassa saha kainalossa pudottelemaan puun nelimetrisiä raajoja. Pyöräilykypärä päässä on laiha lohtu. Minulle jää pelkkä tähystäjän ja pelkääjän rooli.

Kohta jättiläinen pudottaa taas valtavat palmumaiset lehtensä, joita ei voi puumaisen lehtiruotinsa vuoksi laittaa edes kompostiiin. Eivät ne sielä vuodessa maadu. (Viime vuonna kaikki lehdet olivat pudonneen yhden yön aikana, oli se näky!)

Mistä tuleekin mieleen, että kompostikin on tyhjäämättä!
Ja ruohikon tilalla punkkiheinikko!

Mistähän saisi pojankoltiasia hanttihommiin? Nyt ei vaan kaikkeen repeä.

Hahhahhaa!

 

Keppihevonen sentään pääsi suoraan suosion harjanteelle. Vanha villasukka muotoitui tytön 2-vuotispäiville. Suitsiinkin oli materiaali katsottuna, mutta ne voi sitten askarrlla myöhemmin, kenties jahka lapelle selviää mitä ne sellaiset suitset on. Nyt mennään inkkarityylillä ja Ihhahhaa raikaa. Itseasiassa lapsi kyllä laulaa hahhahhaa.

Majakoita toisillemme

Toivon olevani. Edes joskus ja jollekulle.

Tänään ei kuitenkaan valo välky, riittää,
että juon vain kuumaa inkiväärichiliteetä ja poden.

Tuunaajan vähältäpiti

 

Mallilla oli sen verran vauhtia liikkeissään, ettemme minä,
kamerani ja syksyinen valo oikein pysytty vauhdissa mukana.

 

Olen vetäissyt esiin aika päivää sitten aloittamani lomakäsityöni sen lepäiltyä puolisen vuotta kangaspussukassa.  Onneksi, itseni tuntien, ryhdyin alunalkaen tarpeeksi isoon nuttuun, niin se ei nyt kohta valmistuessaan ole jo pieni.

Nyt ollaan loppusuoralla. Ainoa vain, että edellisen sovituksen kohdalla tyttö laittoi kädet puuskaan ja ilmoitti "Ei kai!* Pohdin viikon päivät, että mites tässä nyt edetään, sillä kudon iloista hippineuletta päästäni, mitään mallia tai ohjetta minulla ei tähän ole. On pakko saada sovittaa, kun olen vihdoin saanut kappaleet virkattua yhteen!

Päätän siis, että teen pikaisesti rintapieleen jonkin vekkulin hahmon, jolla markkinoin takin. Tyttö on näistä tohkeissaan. **

Niinpä hehkutan rintapieleen kiinnittämääni mustekalaa ja kun sekään ei auta kuulen hämillisen ääneni sanovan: "Saat muumikeksin, kun laitat mustekalatakin päälle!" Mahtavaa kasvatustyötä. Mutta mitäpä sitä ei tekisi, ettei puolivuotta nykerretty naule päädy suoraan kierrätykseen. Ja hiphei: se toimi! Takki vedettiin päälle ja kohta jo heiluteltiin iloisena mustekalan jalkoja. Huh!



* Termi joka liitetään nyt kaikkiin kielteisiin vastauksiin. Pienen itsetutkiskelun jälkeen huomasin, että minähän se niin aika usein sanon: Lapsi kinuaa vaikka toista rusinarasiaa, niin minä aloitan: "Ei kai, yksi rasia riittää..." tms. 

**Mieluiten päälle puetaan juuri "Kalapaita", "Pupumekko" ja tukkaan halutaan "pallopimmi" pinniksi.

Autotallista asuttava

Vieläkö muistatte toiveemme laajentaa? Suunnitelmat piti muuttaa, ja unelmat unelmoida uusiksiksi. Rakennusluvan saaminen täällä suojelualueella edes 12 neliötä varten tuntui monimutkaiselta projektilta. Tuntui, ettei ole energiaa raivata tietämme lupaviidakon läpi, kun mitään takeita lupien saamisesta ei ollut.

Päätimme muuttaa autotallin, asuttavaksi syksyn ja talven aikana. Olemme tässä pikkuhiljaa vetäneet henkeä ennen sukellusta ja järjestelleet vähän tilaa kaappeihin. Sillä tavaroiden uudelleen sijoittelu tulee olemaan lähes yhtä aikaa vievä projekti kuin itse remontti.

Seuraa siis myllerrys:

• Autotallissa oleva sadevesine avoviemäri pitää poistaa ja sadevedet ohjata uuden kaivon kautta pois.
• Tallin edessä oleva kivimuuri ja raput pitää hajoittaa miesvoimin, että saadaan kulku nykyiseen sähköhuoneeseen, sillä...
• Autotallissa toiminut paja muuttaa sähköhuoneeseen, jonka edustalle katoksen alle saadaan nyt autotallissa yöpyvät polkupyörät ja vaunut tulevaisuudessa edes sateensuojaan.
• Kaikki sähköhuoneeseen varastoitu tavara pitää hajasijoittaa talon kaappeihin ja pieneen ullakkoon. Niinpä:
• Kaikki talon kaapit ja ullakko on myös siivottava.
• Myös kaikki autotallissa ollut tarpeellinen ja tarpeeton remonttimateriaali on käytävä läpi. On tuhannen taalan paikka koittaa lyödä siellä säilytetyt listat paikoilleen, sutia maalit seiniin, liimata huovat kiviportaisiin jne...

Viikonlopun karuselli

Lauantaina viuhdottiin menemään koko päivä. Aamulla siivoilin kellarikerrosta pahat mielessä. (Minne tämä roina piilotetaan?) Iltapäivällä kannettiin poimimiamme omenoita kädet maata viistäen autolle. Sitten hurviteltiin Linnanmäen laitteissa kahden alle metrin pätkän kanssa. Kiitollinen pokkaus kaupungille tästä: Kyllä on kädenojennus lapsiperheille päästä ilmaiseksi sisään ja ajeluttaa perheen pienimmät ilman penninpyörylää!

Kotikaupunkini Tampesterin Särkänniemi saa kyllä katsella häpeilleen kengänkärkiinsä. Kuulin ettei koiramäkeenkään pääsisi ostamatta ranneketta huvipuitospuolelle?

Sunnuntaina Mies linkosi omenista mehua työpäivän verran. Ei sillä tuntitaksoille pääse, mutta onpahan luomua ja yksi liikatuotannon kanssa kamppaileva puutarhuri vähemmän mailmassa. Minä pyörin reporankana likan kanssa, joka vähän nuhastaan hehkui. En saanut kuin omenapiirakan aikaiseksi.

Hiilenmustaa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vanhaan puutarha-altaaseen tehty kukkapenkki oli päässyt pöheikköitymään umpeen. Sen keskellä oli joskus kulkenut ns. huoltopolku. Terävistä kivistä tehty käytävä. Kuudessa vuodessa matala maksaruoho oli kuitenkin vallannut alaa kivienkin päältä.

 

Purin kivikon ja asettelin hiekkalaatikosta jäänyttä juurimaton tapaista kangasta alle. Sitten tein kokeen: asettelin kerroksien kiviä kankaalle ennen hiilenmustaa kuorikatetta. Mietin, että se pitäisi katteen ilmavasti irti maasta, jottei se heti maatuisi. Ja rikkaruohojakin ajattelin: tuollasen katten alta puskee yhdessä kesässä sitkeimmät rikkaruohot ja siinä on sitten taas puuhaa. Toivottavasti tämä on kestävä ja helppo ratkaisu. Ainakin harmaat havut ja keraamiset sieneni nousivat kauniisti esiin tummaa pohjaa vasten.

Kasvua

Kilometrin matkaan päiväkodilta saa helposti kulutettua tunnin kun kerää kaikki aarteen pussiin ja käy välillä puraisemassa työmaanauhaa.

Taas tuntuu, että elämämme parasta aikaa. Lapsi kasvaa, että kohina käy ja siinä on niin mukava olla mukana.

Hän puhuu jo lauseita, me emme vaan usein tiedä mitä. Hän ilmoittaa kakkahädästä topakasti heti kun kakka on jo housussa. Kysymyksien kohdalla hän nostaa kädet molempien hartioiden kohdalle ja kohottaa kulmiaan samalla kun esittää kysymyksensä yksi tai kaksisanaisesti. Hän on jo piirtänyt ensimmäisen pään, jossa silmät. Valitettavasti permanenttitussilla eteisen oveen. Hän on oppinut myös hyppäämään ilman että jalat nousevat maasta. Opettelen parhaillaan samaa.

Hän on erikoistunut suukkoihin. Niitä saavat osakseen lähes poikkeuksetta kaikki, jotka ovat tehneet tuttavuutta ja hoksaavat kysyä. Älkää silti kuvitelko, että hän tulisi syliinne istumaan!

Vaikeaa

Oli ihan tuskaa tehdä nuo viimeiset hääpäivitykset ja takaumat! Olisi ollut jo niin paljon uutta asiaa ja ennenkaikkea:

Arjen pikkujutuista minä tahdon kirjoittaa, 
enkä suurista spektaakkeleista!

Jotenkin koin vähän velvollisuudeksi, että saan tännekin jonkin jäljen siitä, että tämä kesä meni enemmän tai vähemmän häiden kanssa puuhatessa ja selityksen hiljaisuudelle. Hassua kyllä, olen malttamaton pääsemään jatkamaan arkisista pikkujutuista!

Ja sitten bloggerkin pisti kapuloita rattaisiin joka välissä. Nyt tiedän, että se oli selaimesta kiinni, joten tästälähtien päivityksiä vain Google Cromen kautta! Ettäs tiedätte, jos jollain muullakin tökkii pahasti :)

Hääpäivä aamusta yömyöhään

Jännittävät viimehetket kaason luona.
Sitten helmakourassa kipitellen lähikirkkoon.

Sääty vaihtui, sukunimi säilyi!

Juhlaväki saapui kulkueena portillemme. Hääpari
otti varaslähdön ja kipaisi valokuvaajan kanssa läheisille kallioille.

Tervetuloa! Pousailujen jälkeen hääparin malja takapihalla valkoinen telttarivi taustalla.

Satakunta halausta ja onnentoivotusta!
Lapsille jättisaippuakuplia ja ilmapalloja. Tytär tuntuu tuumivan, ettei halkio ole vielä tarpeeksi paljastava.

Ruuaksi supisuomalaista: Alkupalojen jälkeen ahvenfileitä tai hirveä kanttarellikastikkeen ja uunijuuresten kanssa.

Lounaan ja kakun välinen yhteiskuva

Pientä kiehnäystä ja taas reippaana leikkimään.

Seisemän aikoihin juhliin alkoi virrata lisää ystäviä. Olimme halunneet jakaa päivän laajemman ystäväpiirin kanssa kuin mitä tila ja budjetti mahdollisti kerralla kestitä. Niinpä saimme halata vielä uudet viitisen kymmenen ystävää ja nauttia aamuun asti heidän seurastaan.

Olimme pyytäneet iltavieraita tuomaan lahjojen sijaan ruokaa ja juomaa yhteiseen pöytään ja niin pöydät notkuivat jo toistamiseen herkkuja!

Niin paljon oli vielä valoisaa kesäiltaa jäljellä, että saamme odotella ilta kymmeneen ennenkuin pääsemme lähettelemään onnenlyhtyjä ystävien lauluesitysten saattelemina.


Juhlat jatkuvat aamu viiteen kuulemme seuraavana päivänä perheeltäni, joka jää pitämään taloa pystyssä kun kahden maissa aamuyöstä suuntaamme kohti Hotelli Tornia.