Hääpäivän aamu 3.8.2013

Puolen päivän aikaan ovat kaikki kevään ja kesän aikana valmistetut koristeet paikoillaan juhlan alkaa. Mittarissa 24 astetta ja pilvetön taivas. Lapsi päiväunilla.
Morsian meikissä ja kammattavana Kaason luona. Catering saapunut.
Sulhanen juoksentelee vielä edestakaisin ehtiäkseen kirkkoon.

Sitten se päivä koitti jännitysmomentteineen: Vastoin järjen ääntä oli päätetty juhlia meille rakkaimmassa paikassa, kotona. Rintamamiestalomme puutarhassa ja sen takana puistossa valkoisten juhlatelttojen katveessa. Ratkaisu oli täysin tunneperäinen. Yhtään järkisyytä ei ollut, vaikka niitä koitettiin kyllä keksiä: Halvemmaksi se ei tullut juhlatelttojen, huonekalu ja astiavuokrien noustessa helposti tilavuokrien yli. Ja jos olinkin kuvitellut, että paikan koristaminen olisi helppoa ja mukavaa siinä arjen ohessa, niin en ollut ottanut huomioon tomeraa tytärtä, joka piirsi seinämme täyteen taidettaan ja jonka ulottuville ei voinut laskea yhtään koristetta hetkeksikään. Mutta kiitos ahkerien apujoukkojen, oli pöydät katettu, koristeet ripustettu ja talo siivottu, vaikkakin viime tingassa.

Yhtä suuri kunnia onnistuneista juhlista kuului sääukolle. Kyllä olisi tullut tukalat paikat 80 päivävieraallemme ja joukkoon liittyneille 50 iltavieraalle, jos taivas olisi viskonut vettä! Mies oli aloittanut aamuisen forecastilta toiselle surffailun jo kuukautta etukäteen. Hääpäivämme sääksi oli ennustettu ihan kaikkea ukkosmyrskystä 36 helleasteeseen. Kyllä oli jännitetty!Juhlaväkeä oli koitettu evästää pysymään kuivana ja lämpimänä surkeankin sään sattuessa, mutta kaikkien helpotukseksi aamu valkeni lämpimänä ja aurinkoisena. Siinä ei olisi mikään vettätippuva koriste tilannetta pelastanut jos olisi tullut vettä kaatamalla.

Mutta ihanempaa säätä emme olisi voineet saada! Aamutunneille asti kelpasi istuskella etelänmaisessa leudossa kesäyössä. Mikä tuuri, ottaen huomioon, että edellisviikonloppu satoi ja seuraavan kaksiviikkoisen jälkee oli kaivettava syksytakki esiin.