perjantai 21. helmikuuta 2014

Joulukuu-tammikuu



Päätimme mennä yksityiselle ultraan viikolla 16, vaikka sikiö olikin vielä kovin pieni. Niin pieni, vain 180 grammaa, että läheskään kaikkea tuskin voitaisiin nähdä, eivätkä elimetkän vielä valmiita. Kahden kuukauden odottelu raskausviikoille 20 vain tuntui ylivoimaiselta piinalta.

Vatsa alkoi näkyä ja töissä oli kerrottava, että odotimme. Että sitä oli vaikea kertoa. Pelkäsin kaikkia niitä onnitteluja ja kiirehdin sanomaan, että on epävarmuutta. Yhtä lailla pelkäsin ja kavahdan vieläkin sitä, miten odottajalta kysytään vointia odottaen, onnen hehkutusta.  (Näin olen ennen itsekin tehnyt.) Kaksi sataa variaatiota: ”noooo, tää on ollut vähän vaikeampi raskaus”. Joskus ei ehdi kuin vetää henkeä ja kyselijä kysyy jo jotain muuta, sillä tottahan on kysymättäkin selvää, että odottava äiti on onnensa kukkuloilla.


Meillä kävi tutkimuksissa tuuri ja erikoislääkäri pystyi näkemään paljon enemmän kuin osasi toivoa. Lapsi oli hyvässä asennossa, istukka ei ollut tiellä ja minä hoikkana helppo tutkittava. Nähtiin, että sydän pumppasi ja veri kiersi siellä oikeaan suuntaan, (tämä kuulemma tyypillisiä poikkeamia), aivot, munuaiset, rakko ja kaikki pikkiriikkiset elimet näyttivät olevan siellä ihan kohdillaan, niin kuin tässä vaiheessa vain voivat olla. Luut suorat, vatsankalvot ja iho ehyet...
Helpotus.

Sitten lapsi alkoi liikkua. Se potkutteli niin tarmokkaasti, että oli vaikea uskoa, minkään olevan huonosti. Samaan aikaan kun halusin mennä mukaan tunteeseen, että kaikki oli hyvin, tuntui jotenkin taikauskoisen väärältä tuudittautua huolettomuuteen. Jos nyt alkaisin uskoa kaiken olevan hyvin, siitä varmaan rangaistaisiin. Sellaisia tunki väkisinkin ajatuksiin.

Joulun alusviikolla, varsinaiseen rakenneultraan päästyämme, lapsi oli jo niin iso, että tutkiva lääkäri saattoi todeta, kaiken näyttävän siihen asti ihan normaalilta.­ Ihan kuin pikkuinen olisi saanut siiät itsekin uskoa, niin iloisesti se potkutteli kotimatkalla.

Samaan aikaan kun vauvan vointi alkoi näytää valoisammalta, omat voimani alkoivat hiipua. Ja kyllähän se näkyi, etten voinut hyvin. Olin nippanappu pukeissa, kun pääsin liikkeelle. Ulkona ja töissä häpesin nukkavieruuttani.  Kukaan ei sanonut minulle noita odottajille suunnattuja kehuja,  joita viimeksi sain jatkuvasti kuulla: kuinka säteilen, hehkun ja terveeltä näytän. Koitin itsekin vain kulkea peileihin vilkuilematta. Oksentelin vielä kuudennellakin kuulla, vatsa ja suolisto vaivasi kaikin tavoin ja joulun alla napatyrä oli niin kipeä, että iltaisin kuljin toinen käsi napaa pidellen , ettei sisukset pullahtaneet kipeästi repsottamaan navasta. Empä tiennyt, että tälläistäkin odottajalle sattua! Välillä oli mahdoton nostaa tyttöä peppupesulle tai kumartua sänkyyn iltasuukkoa antamaan. Mitä tästä vielä tuleekaan, kun lapsi alkaa vasta kohta kasvaa kokoa ja todella venyttää vatsaani mietin. Tiesimme, että alati voimistuvat supistukset lamaannuttaisivat minut kohta kuten edellisessä raskaudessa (se olikin sen raskauden ainoa harmi!) ja koitimme kaiken vapaa-ajan painaa remonttia  ja etsiä au pairia avuksi loppuraskauteen. Paljon odotettu joululomakin alkoi kuumeella ja funssalla ja kaatoi meidät väsyneet kaikki. Oireilimme hengitysteitä yli kuukauden ja ehdimme jo miettiä, että kai täälä on nyt jokin homepesäkekin vielä  pöllähtänyt ilmoille remonttia tehdessä, kun joka aamu heräämme röörit tukossa! Ei sentään.

Olen välillä ollut aika masentunut ja väsynyt ja potenut huonoa omaa tuntoa siitä, että en olen voinut nauttia ja iloita tästä raskaudesta kuten edellisestä. Olen odottanut vain lopputulosta ja välillä tuntui sekin  ajatus olevan jotenkin hukassa, että raskauden lopputulema on lapsi! Olisin varmaan uponnut murheisiini vallan, ellei koti samaan aikaan olisi ollut niin täynnä elämää: Tytär oli valoa täynnä, se nauru tarttui ja kaikki hassuttelut veivät mukanaan.

Odotuksen aikana tyttö oppi puhumaan, kertomaan mainioita tarinoita, laulamaan pienellä äänellään, pyytämään, että tanssitaan! On yhtä aikaa ollut ihan täydellistä ja samaan aikaan kaikki tuntunut olevan vain vaiheessa, rikki, remontissa, pölyssä, sotkussa, umpisolmussa tai konkurssissa, kuten ovi ja ikkunafirmamme.

Kun olin kolme viimeistä päivää päässyt  töistä kotiin enään taksilla, ja kuunnellut viikkokaudet sekä miehen, neuvolan, että työkavereiden ja esimiehen huolta jaksamisestani ja vauvan voinnista minä luovutin. Olen nyt sairaslomalla ja koitan elää supistusten ehdoilla ja vähä kerrallaan tehdä arkiaskareet välillä huilaillen. Mennään raskausviikolla 28. 

Nyt meillä on osa-aika au pair, jonka kanssa toivoimme pystyvämme selviämään päiväkodista haut, toivomme saavamme vähän apua koti- ja lapsenhoitohommissa etenkin Miehen työmatkaviikkojen aikana ja iltoina joina mies tulee myöhempään töistä. Nyt te huokaisette, että huh ja hyvä, että on vihdoin saatu apua, mutta ihan putkeen ei mennyt: Vielä sattui niinkin, että  tuo kauan odottamamme au pair, jonka avun varaan olimme laskeneet, ja jonka saapumisella olin lodutellut itseäni koko loppu vuoden, ilmoitti kaksi viikkoa sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen olevansa neljännellä kuulla raskaana!  Voitte ehkä kuvitella mitä kaikkea säätöä siitä seurasi, ja mitä kaikkea sellaisen nuoren vieraassa maassa raskaaksi tulevan, ihmisen kanssa tulee vastaan. Niinpä. Välillä, niin kuin tänäänkin, on ollut vähän epäselvää, että kuka tässä on se auttava osapuoli ja kenenkä asioiden hoitamiseen keskitytään!


Summa summaarum. Tässä ollaan ja toivotaan parasta! Opetellaan ottamaan iisisti ja tekemään vain välttämätön. Keskittymään siihen tärkeimpään: olemassa oleviin rakkaisiin ja tähän tulevaan muruseen. Antamaan anteeksi itselleen, ettei ole kaikkivoipa, jaksava, kaunis ja säteilevä. 

Tänään tälläistä, huomenna jotain muuta, erästä lainatakseni.

PS. Tähän ryöpytykseen oli vaikea keksiä kuvaa, mutta johan taisi tulla ne kuuluisat tuhat sanaa ja sitten välähti, että onhan meillä jo lapsesta ihan näköiskuvakin!

20 kommenttia:

  1. Voi kun maailma on täynnä sitä, millaista asioiden pitäisi olla. Odottamisen, imetyksen, pikkuvauva-ajan, taaperojan jne. Aina vaan elämä ei ole.

    Ole armollinen itsellesi ja aseta nyt asiat oikeaan arvojärjestykseen! Voimia ja jaksuja! Nauti niistä arjen pienistä hetkistä, mitä aina välillä tulee vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä ilon hetkiä on onneksi ollut ihan joka päivä, joten nauru ei ole tästä talosta loppunut! Sillain Murhe ja ilo voi olla ihan kylkikyljessä kiinni.

      Poista
  2. Vaikka tämä ei sinua lohduta, niin minulle oli lohdullista lukea postauksesi. Jollain muullakin voi raskaus aika mennä päin....
    Kaksi ensimmäistä raskauttani olivat olleet suht helppoja, ilman isoja huolia ja vaivoja. Aina ihmettelin miten jotkut kokevat raskausajan negatiivisena. Kunnes aloin odottamaan kolmatta, nyt päälle vuoden vanhaa nuorimmaistamme. Olin ennenkin kokenut rajun pahoinvointi kauden mutta nyt se ei loppunutkaan koskaan. Vaihdoin oksennuksesta närästykseen ilman taukoa. Ramppasimme ultrissa milloin mistäkin epäilystä (onneksi aina selvittiin säikähdyksellä) oli vatsalihaskramppa, issiasta, reuma alkoi oireilla. Viimeisen kuukauden makasin sängyssä ja itkin. En enää jaksanut.
    Ja kuitenkin olin onnesta soikeana, rakastin masuvauvaani ja valtavaa valtavaa mahaani. Vihasin omia vaivojani, en raskautta.
    Päätin silloin ettei koskaan enää. Mutta nyt kun on vuosi kulunut, aika kullannut muistot. Nuo pyöreät kummut saavat minulta kateuden sekaisia katseita. Mitä jos joskus.
    Ihaninta kun on että vaivat loppuivat sillä sekunnilla kun neiti rääkäisi <3

    Voimia ja jaksamista. Onneksi palkinto on maailman upein ja ihanin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi justus, kirjoitin tähän piiiitkät sepustukset ja sitten palvelin katkaisin yhteyden ja viuh!

      Mutt niin, että taitavat olla aika univeraaleja ne kokemukset, kun tarpeeksi kauan on kipua, vaivaa, ja huolia. Itsekin kyllä muistan, miten ihmettelin joidenkin huonovointisten suhtautuvan koko raskauteen kuin kurjaan hankkeeseen, karsastavan kasvavaavartaloaan. Onneksi itsellä on yhä niin kuin sinullakin oli: kurjat tunteet kohdistuu kipuun ja pelkoihin, ei vatsaan ja lapseen.

      Ja tosiaan, monilla se tukaluus ja harmi loppuu synnärille, mutta empatiat niille, joiden murheet vasta alkavat sieltä.

      Poista
  3. Voi.Esikoiseni odotus oli ihan kamalaa,kaikin puolin,henkisesti jännitys ja pelko ja epävarmuus ja fyysisesti raskausdiabeteksen,migreenin ja selkävaivojen takia vaikka onnellista ja odottavaakin toki.Toinen raskaus paljon helpompi,joskin silloin parivuotias esikoinen asetti omat haasteensa.Voin vain kuvitella oloasi..Viikot tuntuu varmasti pitkiltä mutta onneksi olet jo 'turvallisilla' viikoilla ja valoisampaa kohti mennään.Onnesta ehtii hehkua rakauden jälkeenkin,vaikka oma nuutunut olomuoto ei ole omiaan piristämään ja kannustamaan niin sekin on väliaikaista,saat itsesi takaisin vähitellen kun vointi paranee vauvan synnyttyä.Kaikkea hyvää odotukseesi ja arkikaaokseen,toivottavasti au pairilla edes on helppo raskaus ja tajuaa olla apuna eikä täysihoidossa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilahduttava kuulla, että se voi mennä niinkin, että seuraava raskaus on helpompi, Riippuu toietysti mistä vaivoista on kyse, Itse olen jotenkin kuvitellut, että tälläisen raskauden jälkeen ei enään VOI tulla hyvää raskautta kahdestakin syystä:

      Ensinnäkin sellaiset ennusteet mitä meille annettiin, jättivät kyllä ikuisen jälken, niin sisisilmäinen en koskaan enään pysty olemaan, kuin ekan kanssa olin.

      Toisekseen, Kroppani taisi asettaa rajat, jos ei tukirakenteet kestäneet toisenkaan raskauden alusta asti, niin ei ne siitä muuksi muutu. Nyt vaan koitetaan päästä tämä raskaus loppuun ilman, että tyrä menee ihan pahaksi. Tai ei siinä kuulemma voi itse asioihin vaikuttaa kuin levolla.

      Tunsin eilen lapsella hikan ja riemastuin suunnattomasti! Hikkahan on merkki, että keuhkot ovat alkaneet kehittyä :) joka viiko siis mennään tosiaan kohti valoa!

      Au pair juttu on tosiaan aina kinkkinen, jotenkin tuntuu, että tytöllä on nyt isojen valintojen paikka monen asian suhteen.

      Poista
  4. Ihana kuva, kiitos siitä. Jaksuhalaus täältä <3

    VastaaPoista
  5. Ei tähän oikein tiedä, mitä sanoa, mutta jotain tekisi mieli. Hyvä, että olet päässyt sairauslomalle ja vauvan asiat kulostavat olevan paremmalla tolalla. Ole itsellesi armollinen, ei tarvitse jaksaa, jos ei jaksa, Minäkin jäin kakkosraskaudesta aikaisin kotiin supistusten takia enkä tehnyt muuta, kuin istuin nojatuolissa ja neuloin. Esikoisen vauva-ajasta en muista mitään, olin ihan paniikissa ja väsynyt koko ajan.. Ei nämä asiat mene aina niin kuin Strömsössä, mutta uskon, että asiat kyllä selviävät. Sinä selviät. Voimia koko porukalle ja kevätaurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla onkin langat loppu kesken pikkuisen torkkupeiton! Pitäis saada kyytimies Menitaan tai antaa miehelle näytteet mukaan.

      Kun saatais toi remppa hoidetuksi niin minäkin parkkeeraisin takaisin keinutuoliin. Välillä kyllä supistaa niin, ettei voi edes istua ;)

      Poista
  6. Apua, en osaa muuta sanoa kuin kovasti voimia teille kaikille! Erityisesti Sinulle!
    Saanko kysyä, mistä maasta au pairinne on? Meillä on nimittäin samantyyppinen kokemus takana.... Au pair raskaana ( kuten myös minä) ja hän se väsyneempi osapuoli, jolloin varsinaiset työt jäi tekemättä :-(

    6n äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Luulimme olevamme universumin ainoat, joille on käynyt äin, kun googlaamalla ei löytynyt kuin joku Tanskasta. Hän on Britti. Miten te toimitte, minä kun tunnun nyt olevan päivä päivävältä enemmän pulassa ja mieskin lähtee työmatkoille huomenna. Itse asiassa, haluaisitko vaihtaa muutaman sanan privaatisti s-postilla? eilentanaanhuomenna@yahoo.com

      Poista
    2. Laitan sinulle sähköpostia kun saan pikkuiset unille!

      Poista
  7. On ihmeellistä kuinka elämä kannattelee kuitenkin. Että jostain tulee sen verran iloa ja voimaa että jaksaa päivän tai edes hetken kerrallaan. En ole samanlaisessa tilanteessa, mutta tietynlaisessa lujassa epävarmuudessa elelen.

    Aurinkoa ja iloa, vaikka juurikin ihanista pistorasioista ja valokatkaisijoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, silloin on vielä asiat aikahyvin, kun ehtii tilata pistorasiat. Eli on mihin tilata, millä tilata ja kelle tilata, jos tiedät mitä tarkoitan ;)

      Poista
  8. Voi sinua! Paljon hyvää ja positiivista toivottelen! <3 onpa hän kyllä söpönen siellä...

    (korentotyyny on hemtexistä)

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.