sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Lokakuussa


Kun sitten ultrassa kätilön käsi pysähtyi niin monesti mittailemaan niskapoimua, tiesin, että kaikki ei ollut niin kuin piti. Meille luettiin todennäköisyysluvut erilaisista kehitysvammoista. Saimme heti lähetteen istukkatutkimukseen seuraavalle viikolle. Veriseulan tuloksia ei jääty edes odottelemaan. Nekin hälyyttivät tosin, kuulimme myöhemmin.


Perheessämme ei juuri nukuttu. Vatsani meni muutamassa päivässä vereslihalle.  Kävin kerran lääkärissä ja sain jotain happoja tasaavaa. Kipu ei hellittänyt ja toisella kertaa todettiin kaikenlisäksi napatyräkin. Mieheni laski todennäköisyyksiä. Iltaisin mietimme elämäämme uusiksi. Lohtua toi, että olimme vaikeassa tilanteessa yhtä mieltä asioista ja osasimme puhua ja surra yhdessä. Emme tosin enää tienneet, oliko tutkimukseen liittyvä keskenmenon riski uhka vai siunaus. Istukkanäytteessä meille kerrottiin, että oli mahdollista, että neula osuisi paikkaan, josta ei saisikaan oikeaa tulosta ja lapsivesinäyte olisi kertonut tarkemman vastauksen. Sitä olisi pitänyt odottaa viikkoja pidempään. Lisäksi kerrottiin, että vaikka kromosominäyte olisi normaali, jäisi vielä mahdollisuus, että lapsella olisi mitä tahansa rakenteellista vikaa vaikeasta sydänviasta aina lieviin rakenteellisiin poikkeuksiin asti. Koitimme kysyä meitä askarruttavista asioista, mutta lääkäri vaikutti jotenkin hämmentyneeltä, eikä halunnut vastata kaikkiin kysymyksiimme. Menimme kotiin odottamaan vastauksia: viikon kuluessa soitetaan jos lapsi on sairas tai jopa elinkelvoton, jos taas tulos on normaali, tulee postissa kirje. Sekin tuntui kidutukselta. Aloin täristä joka kerta kun puhelin soi. Kotiin päästyäni  juoksin postilaatikolle. Aina vaan tyhjä!

Viikon lopulla olin jo turta. Luulin, etten tuntisi mitään oli tulos mitä tahansa. Kun sitten istukkanäytteen tulos saapui normaalina, olin helpottunut. Äärimmäisen helpottunut, vaikka tiesimme, että epätietoisuus vain jatkuisi rakenneultraan asti. Ja loppujen lopuksi siihen asti, kunnes lapsi olisi käsivarsillamme. Eihän mikään koe olisi absoluuttisen varma. Tuntui hirvittävältä odottaa seuraavaa tutkimusta viikolle 20 asti. Tiesin, että silloin, joulun alla, tuntisin jo hänen liikkeensä. Ihmettelin, miten voisin kovettaa itseni ja olla rakastumatta pieneen poikaani. En niin mitenkään.

22 kommenttia:

  1. Ja vaikka tekisi raskausaikana kaikki maailman tutkinukset, ei ole takeita siitä, että lapsella ei ole mitän vammaa myöhemmin. Oma rakas poikani syntyi 10. pisteen vauvana, kehittyi oppikirjojen mukaan 3- vuotiaaksi, kunnes alkoi kadottaa opittuja taitojaan, esim. puhe katosi kokonaan.
    Tätänykyä hän on 12- vuotias syvästi autistinen.
    Mikään tässä maailmassa ei ole itsestäänselvää.
    t: Mira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on! Niin sydäntä särkevää. Vaikka olen aina ollut erityisen herkkä voimaan huonosti maailman tuskien vuoksi on tämä vielä ennaltaa voimistanut myötäelämistä niiden kokonaisten perheiden vuoksi, joissa joka päivä taistellaan, että lapsella olisi vähän vähemmän kärsimystä ja vaikeuksia niissä olosuhteissa.

      En voi olla sanomatta, enkä sano tätä sikse, että kuvittelisin, että ette jo tee kaikkea parhaanne mukaan, Mutta haluan kertoa, että keskustelin juuri hämmästyttävän hyvistä tuloksista, joita oli saatu noudattamalla autismiin suunniteltua ruokavaliota. En yhtäkkiä pysty muistamaan, kenen kanssa tästä puhuin...mutta tietoa siitäkin varmasti löytyy googlaamalla.

      Poista
    2. Ja vielä toivotan teille kaikille jaksamista ja hyvää oloa, niin laimealta kuin se kuulostaakin, tulee sydämestä asti.

      Poista
  2. Pohdin tätä yksi päivä kaupassa ruokaostoksillla. Tulin siihen lopputulemaan että jos tässä ei teillä ole onni matkassa niin on lapsen onni että hän syntyy juuri teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janne,
      Kaikessa kauheudessaan yksi kauneimmista sanoista, joita minulle on koskaan sanottu.

      Poista
  3. Pysäyttävä teksti. Toivon teille sydämestäni voimia <3

    VastaaPoista
  4. Kaikki raskaudet eivät ole ruusuisia ja huolettomia, vaikka tuloksena olisikin terve vauva. Onneksi tässä vaiheessa olette kuitenkin saaneet hyviä tuloksia.

    Toivottelen kovasti voimia nauttia raskaudesta ja tsemppiä arkeen! Muistathan pyytää apua, kun väsy on liian suuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tämä on kyllä ollut melkoinen näytös siitä, miten erilaisia raskaudet voivat ylipäätään olla, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

      Kiitos toivotuksista!

      Poista
  5. Olet rohkea, kun jaat tämän tarinasi. Vaikka olenkin vain "joku joka lukee blogiasi" toivon sinulle ja perheellesi pelkkää hyvää. Toivottavasti asiat sujuvat parhain päin. Lämpöisin ajatuksin, Tytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohkeudesta entiedä, vaikka kyllä tätä pitkään pohdin, Mutta sitten ajattelin, että tänään tälläistä ja huomenna jotain muuta ja mitä sitä pelkkää ruusunpunaista tallentamaan, elämään mahtuu kaikenlaisia aikoja.

      Poista
  6. ♥♥♥ Suuren suuri halaus teille sinne!

    VastaaPoista
  7. On tosi arvokasta jo itsesi takia että kirjoitat tätä tarinaa tänne näkyviin. Asioiden näkyväksi tekeminen, sanoiksi pukeminen ja ylös kirjoittaminen jäsentää ja selkeyttää olotilaa.

    Minäkn olen "vain joku joka lukee blogia, ja sitäkin harvakseltaan" mutta jotenkin elän silti vahvasti mukana kirjoituksissasi ja lähetän nyt ison virtuaalisen halauksen. Toivotan myös voimia, sillä kun ne ovat ihan loppu voi pienikin myötätuntoinen sana auttaa askeleen eteenpäin. Ja toivon teille myös että onnellisuus olisi läsnä elämässänne, tapahtuipa mitä tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kivasti kirjoitettu Ouppa!

      Itselleni juuri, ja jos siinä sivussa joku löytää kohtalotoverista lohtua niin hyvä.

      Hassua, etten ainakaan minä ollut koskaan lukenut suurista määristä vauvalehtiä hulimatta tarinoista joissa kaksi raskauta on näin erilaiset..vai liineekö ettei vain ole jäänyt mieleen, kun ei ole ollut omakohtaista kokemusta lukiessa.

      Poista
  8. Paljon voimia ja lämpimiä halauksia koko perheellenne!

    VastaaPoista
  9. Voimia ja kärsivällisyyttä. Lapsista ei koskaan voi sanoa tarkalleen mitä heistä tulee, he ovat selviytyjiä. Omastani ennustettiin vaikeasti vammaista jossain vaiheessa,mutta hän on menestyvä yliopisto-opiskelija nykyisin. Ja toisaalta onni tulee niin monista asioista. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on niin kovin pienestä kiinni ja käänne suuntaan tai toiseen voi tulla koska vaan. Arjessa se vaan unohtuu ja sitten jotain sattuu ja pysäyttää ja saa muistamaan sen, mikä pitäisi olla aina pienenä perspektiiviä tuovana seikkana mielessä.

      Onnea teidän perheeseen ja yliopisto-opiskelijalle jatkossakin!

      Poista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.