Kiinnyn taloihin. Lapsena itkin monta viikkoa ja kaipasin vanhaan kotiin. Olin kuusi ja muistan vieläkin kuinka uudessa talossa ikävä iski iltaisin. Sittemmin tuosta talosta tuli se, jonka miellän lapsuuskodiksi.
Karhunpesä on ensinmäinen koti sitten lapsuuden kodin johon on satsattu suuri määrä työtä ja toiveita.
Rakkaastaan pitää hyvää huolta, sitä tarkkailee ja kuulostelee. Talojen kanssa se on monelle itsestään selvää, ihmissuhteiden kanssa joskus vaikeampaa. Taloihin tehdään kuntokartoituksia, remontoidaan ja tuuletetaan -vakuutetaan isosta rahasta. Talo tulee ajanmyötä tutuksi niin, että sen heikkoudet oppii tuntemaan ja siten ennakoimaan ongelmia. Oppii sateella juoksemaan räystään alle ja tarkistamaan juokseeko vesi tynnyristä johtoa pitkin ojaan, ettei perustus mätäne. Jos jokin alkaa brakaamaan, koitetaan korjata heti, ennenkuin vika pääsee syvemmälle.
Karhunpesä on käynyt muutamassa vuodessa niin rakkaaksi, että toivon, ettei minun tarvitse lähteä täältä kulumallakaan. Että se toimisi aikanaan kiinnekohtana lapsillenikin. Jos näin, niin minusta tulee juuri se pahainen akka, joka ei enään talon kanssa selviäisi, muttei suostu kotoaan lähtemään. Nostan tuolin kesäisin ulko-oven eteen ja huutelen hävyttömyyksiä ohikulkijoille.
Sinulla on siis LOISTAVA suunnitelma tulevan suhteen ; ) Ajattelin tehdä ihan samoin, ainoa ongelma on, ettei meidän ohi kulje edes postiautoa... : /
VastaaPoistaIski vaan suuri ihmetys; Oletko ollut jo 6, kun me ollaan ystävystytty? Mulla on sellanen mielikuva, että siinä vaiheessa, kun mutsi munasolu jakaantu ekan kerran kahteen osaan, Petta uiskenteli mun ystäväpiiriin... : D
Onko tämä sitä klementtiiniä, vai demariko se nyt oli...? Klementtia...?
Jutta: Kuusi vuotta oli ehtinyt kertyä jo mittariin! Voihan se olla että satunnaisesti oltiin sukukytköksen tavattu jo aiemminkin. Muistan miten aina jännitin, kun naapurissa oli tavallista enenmän liikettä, että oletko tullut mummulaan. Kurkistelin aidan taa.
VastaaPoistaTosiaan ohikulkijoiden puute kyllä himmentää vähän tuota vanhuuden iloa. Dementia voi tuoda lohtua siihenkin.
Mitenpä näihin ei voisi kiintyä, talot juttelee aivan omia tarinoitaan kaikille jotka malttavat kuunnella, hyvin sanottu suunnitelmista vanhoille päiville, täällähän voisi huudella jopa junakulkijoille ;D
VastaaPoistaParolanasema: Ajatella! Sinä voisit istua portillasi vaikka päivän iskulause kädessä. Uskon, että sinusta tuli pian maankuulu rautatienähtävyys!
VastaaPoistaTulinpa vastavierailulle. Sinulla on erittäin mielenkiintoisen näköinen blogi. Täytyy ajan kanssa tutustua tarkemmin.
VastaaPoistaHei! Löysin kommenttisi perusteella tänne, ja ryhdyin heti lukijaksi. Tykkään rintamamiestaloista, vaikkei meillä sellaista olekaan. Lisäksi kirjoitat hauskasti = )
VastaaPoistaKiitos vierailustasi blogipahasessani! Täältä löytyi jotain ihanaa. Ihastelin kesäkuviasi ja muutakin kaikkea ja ja ... ihania kuvia, ihmisiä, taloa ... aah!
VastaaPoistaEnsimmäistä kertaa kävin -mutta en viimeistä!
Vanhoissa taloissa on ihan oma persoona ja siksi ne ihastuttavat vinolla olemuksellaan :) Kolot ja nurkat tulee tutuiksi ja mikä mukavinta niitä löytää kokoajan lisää. Siksi semmoisen itsekkin haluisin.
VastaaPoistaVanhoihin taloihin ei voi olla rakastumatta - varsinkaan niihin ikiomiin. Sustahan tulee varsinainen Alakerran Anna - varhaislapsuuden muistoista ihminen (vaikkei omakotitalossa asunutkaan), joka äksyili ja kärttyili meille lapsille talon leikkikentällä. Näin 30 vuoden jälkeen jopa ymmärrän häntä...:)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaBullukat, Niina ja Kotivalo, uudet blogituttavuudet tervetuloa. Löysin teidänkin sivuille johonkin blogeihin jättämienne mielenkiintoisten kommenttien kautta. Turhan usein juuttuu selaamaan aina samoja blogeja. Välillä innostuu tekemään löytöjä.
VastaaPoistaValkoinen persilja: Vanhoissa taloissa on ihaninta ehkä juuri se että annamme vinot kulmat ja viat helposti anteeksi. Hyväksymme elämän jäljet ja estetisoimme rypyt.
Anna: Tjaa, voisin tietysti tehdä armahduksen lapsien kohdalla ja ollakin heidän uskottunsa. Pullan tuoksuinen portaikon mummo.
Tuohan on hyvä kiintymys :) kotiin pitääkin kiintyä.
VastaaPoistaIstuskelu kesäisellä pihalla, elämän ehtoopuolella kuulostaa myös hyvälle :)