maanantai 8. marraskuuta 2010

Murheiden määrä on vakio





Koira juoda lotkuttaa kupin heti tyhjäksi, kun vettä kaataa. Kupissa pitäisi tietenkin olla koko ajan raikasta vettä tarjolla, mutta nyt minua jo hirvittää täyttää kuppia. Koiran keskivartalo näyttää paisuneelta. Ja lenkkeily on jatkuvaa pisuttelua. Levotonkin se on.

Kerran aikaisemmin oli tälläistä. Oli alettu seurustella miehen kanssa ja nukuttiin vuoroin hällä, vuoroin kotona. Kuljettiin repun kanssa. (Koira lisäksi exänkin luona joka toinen viikko) Kun testeissä ja sokerin rasituskokeissakaan ei mitään löytynyt pääteltiin, että kaverilla on stressi. Ei ihme. Minustakin se koiran ja omien tavaroiden eestaas kuljettelu oli hankalaa. Meni sitten ohi aikanaan.

Ryhdyin desimitalla mittaamaan paljonko otus juo. Varasin ajan lääkäriin. Toivon, että olisi jotain stressiä nytkin, vaan pakko on tutkituttaa, että saan nukutuksi, ja etten jokaisesta vinkaisusta ryntää aukaisemaan ulko-ovea hälle. Tuollainen käytös kun viittaa diabeteksen lisäksi myös moniin munuais- ja lisämunuaissairauksiin.

Ai niin, illalla arvon.

24 kommenttia:

  1. Voi koiruutta!
    Meillä tuli tuollaia oireita kissalle, munuaisarvoissa oli jotain häikkää.
    Mutta onneksi lääkkeet& dieetti auttavat ja kissa on hyvässä kunnossa nyt.
    T. Saila

    VastaaPoista
  2. Voi harmi, voi kun ei olisi moinen riesa! Olen kuullut että lemmikeille tulee nykyään usein munuaisvaivoja. Johtuukohan se jostain teollisen kissan ja koiran ruuan koostumuksesta?

    Meidän koira syö puoliksi kotiruokaa mutta juuri viimekuukausina on annettu luvattoman paljon kuivamuonaa. Heti tänään teen kunnon liharisoton!

    VastaaPoista
  3. Voi toista, toivottavasti on kaikki kunnossa! Meillä oli vähän samantapaista, tosin "pahemmat oireet" mm. pissassa verta ja kaikenlaista pahoinvointia lisäksi. Paljastui, että koiran maksa oli pahoin tuhoutunut (luultavasti syönyt jotain myrkkyä).

    Ruokavalion ja lääkkeiden avulla onneksi pelastui haukkumme ja muutaman kuukauden hoitojakson jälkeen oli entistä ehompi! :) Paljon nuo rakkaat karvakorvat onneksi kestävät.

    -Tee

    VastaaPoista
  4. mulla on kanssa fieldi, ja se juo todella paljon. on aina juonut. kerralla kupin tyhjäksi. pentuna laitoin sille mitan kanssa litran vettä kuppiin, ja se veti sen kerralla. kysyin lääkäriltä siitä, mutta se ei ollut huolissaan. sanoi että desi/painokilo pitäisi riittää "janojuomaksi", ja sillä on menty, koska muuten se joisi koko ajan.

    odotan mielenkiinnolla mitä lääkäri teille sanoo... pitäisikö munkin sitten huolestua uudelleen tuosta juomisesta.

    VastaaPoista
  5. Oih, toivottavasti koirulin ja omistajan murheet ratkeavat pian, eikä mitään vakavampaa lödy! Eläimet ovat niin herkkiä stressille, meidänkin karvakamu pudotti koko turkkinsa muuton yhteydessä. Mulla nousee ihan tunteet pintaan kuvistasi, kun muistelen muutama vuosi sitten menehtynyttä omaa fieldspanieliamme..♥

    VastaaPoista
  6. Tee: Hyvä että tokeni siitä! Näiden kanssa on kyllä vaikeaa, kun eivät kerro, mihin sattuu, tekeekö huonoo, ja mitä ovat menneet syömään!

    Mama: lohdullista kuulla. Tämä on kanssa aina lutrannut veden kanssa ylenpalttisesti. (Koko keittiön lattia on aina ihan märkä!) Mutta nyt on vielä jotain extraa tässä. Minäpä raportoin mitä lääkäri torstaina sanoo. Päätin, että seuraan torstaihin, että osaan sanoa, paljonko kaveri juo ja onko muita oireita, niin osaan sitten vaatia siellä lääkärissä oikeet kokeet ja raportoida kaiken huomionarvoisen.

    VastaaPoista
  7. Maria: no mutta täälähän on valtavasti fieldien omistajia! ja niitä kun on suhteellisen vähän maassa.

    Joo, tämä kaveri tosiaan kyllä myötäelää omat kin stressitilani, valitettavasti se ei helpota kummankaan oloa. Sellainen symbioosi!

    VastaaPoista
  8. No voi kurjuutta! Tsemppiä sulle ja peukut pystyssä, että koirulilla "vain stressiä"!

    VastaaPoista
  9. Meidänkin 11-vuodella oleva fieldineito on iäkkäämpänä myös alkanut juomaan enemmän. Nisäkasvainten vuoksi munasarjat ja kohtu on poistettu, se taas aiheuttaa painonnousua,joka taas lisää riskia sairastua "aikuistyypin diabetekseen"varmaan eläimilläkin.Eläinlääkärit ovat nykyään niin hyviä, että ottavat kattavat labrakokeet ja asia varmasti selviää.Voisit ottaa jo valmiiksi pissanäytteen mukaan, kysy ohjeet näytteenotosta. Mama,kiva kuulla,että täällä on muitakin fieldin omistajia (maailman ihanin rotu).Eläimille on hyvät lääkkeetkin. terv. Liisa

    VastaaPoista
  10. Hei vielä, huomasin,että seuraat koirulin vointia torstaihin asti.En ole mikään eläinlääkäri,mutta tyttökoirilla voi olla myös tulehduksia (märkäkohtu esim.) ,joissa voi varmaan olla monenlaista oiretta (lievää lämpöilyä yms.).Jos hänen vointinsa huononee Esim. ei halua syödä ja on alakuloinen suosittelisin viemään aiemmin lääkäriin.Saa sitten antibiootit ajoissa. Mukana eläen Liisa

    VastaaPoista
  11. Levottomuus ja vedenjuonnin lisääntyminen voi viitata vähän mihin vain. Meillä koira oli jo jonkin aikaa juonut vettä hirveitä määriä, kunnes muista syistä eläinlääkärillä käydessä otettiin verikokeet, eivätkä ne paljastaneet mitään poikkeavuuksia. Koira muuttui noin kuukauden kestäneen levottomuuden jälkeen yhtäkkiä elämänhaluttomaksi ja väsyneeksi, ei jaksanut enää kävellä edes ovelle vastaan, vaikka edellisellä viikolla oli vielä hypellyt innokkaasti. Syitä ei enää vanhan koiran kohdalla lähdetty selvittämään, vaan vietiin hänet lopetettavaksi tänä viikonloppuna. Pahinta on katsoa vieressä kärsivää koiraa, luopuminen tuntui enää helpotukselta.. Toivottavasti teillä on kyse jostain lievemmästä

    VastaaPoista
  12. Nonna: On tämä on julma tämä ihmisten maailma kun pitää koirallakin epäillä stressiä!

    Liisa: Tää on aina ravannut vesikipolla, ja tosiaan kerran jo tutkituinkin, eikä vikaa lyötynyt. Mutta onpa hyvä tosiaan kuulla sinultakin, että ovat tuollaisia juomareita. Tämä myöas tykkää olla kuumassa kuten saunassa, joten ehkä se lisää nesteen tarvetta entisestään. Tältä on kohtu leikattu, joten ei siitä hätää. Sai muuten myös täälä painon nousemaan. (lue seuraavakin vastaus samaa asiaa siinä)

    Anonyymi: Kurja kuulla. Silti jää askarruttamaan mikä tullut, vaikka koirasi olikin vanha.

    Tämä meidän koira vaikuttaa täysin terveeltä. Ja on sillälailla (rasittavankin) vilkkaalla tavalla levoton. Pitäisi leikittää koko ajan ja vauhtia piisaa kyllä ihan entiseen tahtiin. Muuuten olisin tietysti heti vienyt lääkärille. Mutta kun on "tuttu" oire, joka viimeksi poistui itsellään, niin ajattelin että hyödymme enenmän, jos seurailen sitä pari päivää.

    Nyt kun kiirehdin töistä kotiin oli vesikipossakin yhä vettä, ties vaikka kolmen päivän paijausputki olisi auttanut, jos oli psyykkinen oire kuten viimeksi.

    VastaaPoista
  13. Hienoa kuulla,että nuo pahat asiat on poissuljettu. Fieldit ovat todella herkkiä sielunelämältään.Kaikkea hyvää teille! Paljon voimia kommentoijille,jotka ovat joutuneet luopumaan rakkaasta ystävästä.Uskon,että jossain on hyvä paikka näille uskollisille ystävillemme. Liisa

    VastaaPoista
  14. Voi ei :( Toivottavasti syy löytyy ja saatte avun vaivaan.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  15. Nuo eläinsairaudet ovat kyl niin kurjia juttuja, ei muuta kun toivon että saatte apua pian.
    Aivan ihania kuvia ja juttuja edellisessä postauksessa:)

    VastaaPoista
  16. Voi sitä eksoottista eläintä! Toivottavasti selkiää mikä vikana ja toivottavasti joku pikku juttu vaan. Rapsutuksin ..

    VastaaPoista
  17. Voi toista... niin reippaan näköinen touhuissaan ... toivottavasti saatte lääkäristä apua .

    VastaaPoista
  18. Voi ei. Toivottavasti ei mitään vakavaa kuitenkaan. Minä olen kauhulla odottanut, että mitä kun oma koira rupeaa sairastamaan. Rupeaahan se väkisinkin jossain vaiheessa varmasti sairastamaan. Toivon teille kaikille hyvää vointia, toivottavasti oikeat lääkkeet löytyvät pian :)

    VastaaPoista
  19. Voi kurja, toivottavasti ei mitään vakavaa. Hyvä kuitenkin, että huomasit ja pääsette lääkäriin. Rapsutuksia potilaalle.

    VastaaPoista
  20. Voi voi. En osaa nyt muuta sanoa, kuin että toivon kovasti että homma selviää ja sille on hoito.

    VastaaPoista
  21. Minja, eija, pirk...... Liivia:

    Kaikki te mukana elävät ja huolestuneet. Olen tänään vähemmän huolestunut kuin eilen!

    Kiirehdin töistä kotiin ja kupissa oli vettä runsaasti jäljellä. Koira reippaana vastassa. Tehtiin pitkä lenkki, jonka jälkeenkään kaveri ei juonut kuin tilkkasen ja oli ihan rauhallinen loppuillan. Rapsuteltiin taas soffalla kunnes käsi väsyi. Alan uskoa tuohon tressiteoriaani. Neljän päivän superhuomio, ja eilen ei mennyt vettä kokonaista litraakaan!

    Mietin jo että turhastako huolestuin, mutta torstain mennään silti tsekkaan arvot lääkäriin. Tsekataan koko pimu kerralla.

    VastaaPoista
  22. Toivottavasti ei tosiaan mitään stressiä kummempaa. Minunkin ensimmäinen koira reagoi stressiin juomalla kauheasti. Tiputteli myös karvoja stressissä. Murulla taas todettiin vuosi sitten maksan vajaatoiminta, sekin oireili juomalla paljon ja oli myös kärttyisä. Mutta ruokavaliolla se on saatu ihan hallintaan. Punainen liha ja rasvainen ruoka on kiellossa.

    VastaaPoista
  23. Tsemppiä sinne, eiköhän asiat selviä. Meidän porokoiralla oli virtsatien tulehdus, kun joi valtavasti ja pissaili. Antibiootit sitten kehiin (ja annoin paljon piimää, jossa maitohappobakteereita, niitä kandee aina antaa varmaan koirillekin antibioottien kanssa, niitä on kai koirille erikseenkin).

    VastaaPoista
  24. Jutta: mukava kuulla että ihmiset käyttää järkeään ja hoitaa ruokavaliolla, ettei turhaan pelkkiä lääkkeitä syötetä.

    Pellon pientareella: Niistä tulehduksista ollaan aina selvitty homeopatialla sen jälkeen kun jo pentuiässä todettiin, ettei antibiootit auta kun hetkellisesti . Ei ole ollut vuosikaisiin sitä harmia hällä. Piimää annetaan muutenkin melkein joka päivä, on herkkua!

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.