En saa koskaan tarpeekseni keskustelusta. Liian harvoin ihmiset pääsevät siihen moodiin, että todella vaihdetaan ajatuksia, heitellään ideoita, tongitaan, pengotaan, tutkitaan, haastetaan ja kiivastutaankin. Rakastan sitä hetkeä kun viinipullo avataan ja väki nojaa taakse ja rentoutuu -vaihtaakseen ajatuksia mieluisassa seurassa. Seuraa keskustelua. Pettymys on aina yhtä suuri jos humala ujuttaa mukaan umpimielisiä ajatuksia. Keskustelu vaihtuu jankkaukseksi.
Olen aina kyllästynyt helposti sellaisiin ihmisiin, joilla ei ole mielipidettä. Tai jotka eivät jostain syystä laita itseään likoon ja viitsi ajatella, keskustella. Olen tainnut myös ihastua miehiin, joilla on omalaatuiset mietteet. Tähän Mieheenkin taisin tykästyä osin siksi, että hänen kanssaan oli innoittava keskustella. Ja yksi suurimmista häneltä saamistani kohteliaisuuksista on se, että hän on halunnut keskustella kanssani.
Sanomalehti palvelee minun mielestäni nimenomaan ihmisten välisten keskustelujen lähteen virkaa. Päivän polttavimmat edessäni alan pursuta mielipiteitä, ideoita ja kysymyksiä. Esitän niitä ääneen miehen suureksi harmiksi. Tässä emme kohtaa. Mies haluaisi lukea lehtensä rauhassa. Koitan sulatella asioita hiljaa, mutta harmistun, kun en voi ymmärtää, miksi lehden luku ei voisi kestää tuntia paria pidempään, jos syntyisi herkullisia keskusteluita? Edes viikonloppuna.
Meistä kumppikaan ei saa haluamaansa.
Jo lapsena minulla oli tapana mennä kuuntelemaan aikuisten keskustelua. Tiettyjen vieraiden kanssa meillä keskusteltiin paljon ja pitkään. Aamuyön tunneille asti sain valvoa ja imeä aikuisten ajatuksia. Kaipaan noita iltoja. Miltähän nuo asiat nykyään kuulostaisivat. Pettymys voisi olla suuri. Ehkeivät niin yleviä, kuin lapsena kuulosti.
Minulla on muutama sellainen ystävä, joiden kanssa helposti pullahtaa sellainen puheenaihe jota voi pohtia ja tarkastella loputtomiin. En saa koskaan tarpeekseni keskustelusta.
PS. Saunaa parempaa paikkaa keskustelulle ei ole!
Voi kuule, niin minäkin. Siis kyllästyn. Jotkut pelkäävät niin kauheasti sitäkin että mitäs jos ollaankin eri mieltä...
VastaaPoistaTuota sanomalehtijuttua meillä ei tapahdu kun ei mitään lehtiä tule, mutta viikonloppuaamuisin mulla on lähes poikkeuksetta polvikone ruokapöydällä ja luen ääneen miehelle kaikenlaista. Johonkin hän tarttuu, syntyy pitkiäkin keskusteluja, jotkut taas lässähtävät heti.
Muistan omasta lapsuudestani myös tuon mistä kirjoitat. Olen varmaan moneen kertaan blogiinkin siitä muistosta kirjoittanut, mutta kun ne ovat niin hyviä asioita. Muistan miten olin seuroissa mukana, pöydän alla tai milloin missäkin. Ja meillä oli myös niin että oli ne tietyt joiden kanssa vanhemmat oikein keskustelemalla keskutelivat, oli kiivastakin välillä muttei koskaan pahansuopaa, sitten oli niitä joiden kanssa pelattiin vaan korttia...
Ylipäätään lapsuudenkodissani on puhuttu aina paljon ja on väitelty, perusteltu ja esitetty asioita. Kyllä se vaan on tapa olla enkä sellaisesta tavasta aio luopua.
Kohta joku (anonyymi) heittää että eikö sitä voi ilman viiniä keskustella. Sitä ennen aion sanoa että huraa viini ja juuri se hetki mistä kirjoitit.
Piilomaja: voisiko se olla sitä? eri mielipiteen pelkoa. Varman joillakuilla, mutta luulen, että osa ihmisistä vain ei tunne tarvetta, ei ole niin utelias maailmasta ja siitä mitä muut ajattele asioista ja että keskustelemalla sopivassa seurassa voisi syntyä vaikka mitä innovaatioita...ja vaikka ei heti perustettaisikaan yritystä ja juostaisi maailmaa parantamaan niin luulen että jokin kollektiivinen tietoisuuden jälki jättäisi itämään.
VastaaPoistaToivon, että joku, vaikka sitten anonyymi (sehän on aina rohkeaa) heittää sen, sillä siitäkin tulisi mielenkiintoinen keskustelu. Voin valita kumman tahansa puolen ja puolustaa sitä kiihkeästi!
Joskus se on aivan takuulla pelkoa siitä että erilaisesta mielipiteestä tulee...jotakin. Ettei sitten olekaan enää "kivaa" ja kaikilla hyvä mieli.
VastaaPoistaJa kyllä, olen samaa mieltä että ehkä kaikki eivät vain halua sitä kaikkea mitä sinä ja minä nyt esimerkiksi. Sitä keskustelua ja siitä seuraavia asioita. Tai just tota ettei mitään seuraa eikä tarvitsekaan mutta että tapahtuisi jonkunlaista vaihtokauppaa. Sellaisena minä pidän keskustelemista.
minulla on aika paljonkin asioita joista voin valita kumman pään vaan ja olla aivan yhtä kiihkeällä mielellä sitä puolustamassa. Asioilla on puolensa ja asioilla on hetkensä eikä ole minusta miellyttämisen halua tai itsensä pettämistä tai tuommoista jos kerta kaikkiaan vaan aidan molemmat puolet ovat yhtä vehreitä!
Minulla se miten asiaan/sanottuun suhtaudun riippuu kovastikin siitä miten se esitetään.
Puoleni voi valikoitua nopeastikin ihan tuon perusteella.
Sinä sen sanoit! Minä myös rakastan keskustella.
VastaaPoistaOlin nuorena niin arka ja ujo, että olin se sivustaseuraaja, en ollut oikeasti oikein mitään mieltä mistään ja jos olinkin. En ainakaan uskaltanut sanoa sitä ääneen! Ajattelin että se mielipide on väärä ja tyhmä ja jos pitää vielä perustella en osaa.
nyt osaan.
ja uskallan, ainakin paremmin ja enemmän. En tunne itseäni jatkuvasti huonommaksi keskustelijaksi, vaan seison mielipiteiden takana ja jaksan myös kuunnella. JOs saisin kehaista niin väittäisin olevani aika hyvä keskustelija.
Parhaita ovat mielestäni kanssa saunanlauteilla käydyt, ja viinipullonavauskeskustelut ja lenkkikeskustelut. Silloin kun ei ole kiire, eikä tarvitse puhua kilpaa. :)
Hyvä aihe!!
Mukavaa viikonloppua!
Minäkin nautin keskusteluista, olen vain vähän hidas muodostamaan mielipidettä, jos aihe on vaativa ja monitahoinen. Se voi kestää. Olen kyllä joistain asioista kovasti jotain mieltä, mutta välillä en vain pysty muodostamaan mielipidettä, kun mielessä on kaikki näkökulmat ja mielestäni "totuus" on siellä jossain. Mutta sellaisesta just on kiva keskustella!
VastaaPoistaPiilomaja: niin, onhan siinä aina se riski, että kun sanoo mitä ajattelee, niin joku pahastuu. Mitä isompi porukka koolla, sitä vähemmän ehtii "kohdistaa ja muokata" sanojaan vältellen eri ihmisten kipupisteitä. Sillä tottahan minä ainakin sitä teen. Väistelen. Ja sitten taas jokin seura saakin minut provosoimaan.
VastaaPoistaMielipiteensä voi sanoa niin monella tapaa. Jos ajaa toisen totaalisesti puolustusasemiin, niin silloin keskustelu voi saada niin fundamentaalisen sävyn, että kaikki oivaltava tukahtuu.
Heidi: Olen ajatellut, että lasten kanssa pitäisi keskustella kotona ja rohkaista sanomaan mielipiteitä silloinkin, kun on vieraita läsnä.
Sellainen salliva ilmapiiri ja toisaalta sellainen että vaikka vaikka vanhempi olisi erimieltä pitää lopuksi korostaa, että kaikki sa pitää mielipiteensä...ja sen saa myös muuttaa ;)
Lenkkikeskustelut juu ja automatkat! kukaan ei pääse karkuun.
Kirjailijatar: hyvässä keskusteluseurassa on sekin hyväpuoli, että ei tarvitse muodostaa sellaisia valmiita mielipitäitä, voi sanoa ne kaikki "toisaalta" mutta "sitten toisaalta" -ajatuksensa ääneen.
VastaaPoistaJa noin yleensä, se on kyllä harmi, että me suulaat joskus tukahdutetaan ne hiljaisemmat, joilla voisi olla enemmän annettavaa!
Niin, tiedän mitä tarkoitat! Minäkin pienenä istuin hiljaa pöydän reunassa ja kuuntelin kun aikuiset juttelivat. Olen ainoa tytär, eikä leikkikavereita aina ollut.
VastaaPoistaNyt kun talo on taynnä lapsia ei aikaa oikeille keskusteluille paljoa ole. 10-vuotiaani harrastaa samaa kuin minä pienenä. Hän kuuntelee ja imee aikuisten juttuja itseensä. Tärkeää sekin, mutta yhtälailla tärkeää, että äiti saa joskus keskustella rauhassa ystävän kanssa -puhumattakaan miehensä kanssa. Niinpä keskusteluhetket täytyy ajoittaa ja suunnitella. Hyvän keskustelun idea on kuitenkin spontaanius ja ajoitus. Onkin ihanaa, kun joskus ystävä tulee kylään lasten nukkumaanmenon jälkeen ja laitamme kynttilät palamaan ja avaamme viinipullon ... usein raskaan viikon jälkeen väsymys yllättää yllättävän nopeasti eikä ajatus enää jaksakaan juosta.
Keskusteluissa, jos joissain, näkyy kulttuuriero. Karkeana yleistyksenä sanottakoon että me satakuntalaiset olemme yleensä niin jäyhiä, että meillä on vaikeuksia ilmaista itseämme sanallisesti. Silti voi olla tuhat hienoa ajatusta eri asioista ja hieno perusteltu näkökulma, mutta sitä ei vaan saa ulos. Se on opittu tapa, ja ehkäpä geeneissäkin. Että sikäli ymmärrän miestäsi sanomalehden äärellä = )
VastaaPoistaAurinko ja kuu: lapset taitaa tosiaan tuoda lisänsä asiaan kuin asiaan. Empä tullut ajatelleeksi, että keskusteluunkin tarvitsee sunnitella aikaa siten.
VastaaPoistaVaikka juuri puhuttiin viikonloppuna siitä, mien lapsilla esimerkiksi ilmenee sata tarvetta ja asiaa sillä sekunnilla, kun vanhempi avaa puhelinlinjan!
Kotivalo: no hiivatti, tätä juuri pelkäsin, että jäädään niitä ajatuksiane vaille, me joilla tulee sanoja niinkin sukkelaan, että ajatus kulkee vähän jälkijunassa.