Hiljaa, hiljaa...

Saimme joululta mitä halusimmekin. Rauhaa ja rakkautta. Aaton kohokohta taisi olla lasten riehakas tanssi, joka sai alkunsa isompien tyttöjen tonttutanssista. Se jatkui jatkumistaan, kunnes lapsekas päähiki haisi. Mummonkin "selkä suoreni" niinkuin laulussa sanotaan, kun hän laitoi koreasti lattialla lasten kanssa. 

Lahjat olivat vähäiset, mutta sitäkin paremmat. Tytöltäkin jemmasimme vielä yhden kesken aaton. Kolme oli tarpeeksi, riemua riitti muutenkin. Joulupäivän yönä valvoin ja mietin miten onnekkaita olemme.

Ihana joulu senkun tuntuu jatkuvan kun vasta vaihdamme toisen suvun puoleen. Vielä mahtuu kierros jouluruokaa.

Ajoitus ennenkaikkea

Itse tehdyt muistot on ripustettu yläoksille.Lasinalusesta tehdyssä koristeessa Mies pienenä.

Nyt vain nautiskellaan. Pyjamassa mennään (niinkuin meillä melkein aina) ja vähäiset valmistelut on tehty, osa ulkoistettu. Kuusi, jo viikko sitten sisään tuotu on jo moneen kertaan koristeltu. Sen alaoksien koristeet vaihtavat tiuhaan paikkaa. Pistelylle Lapsi virmistää ja lisää omatkin koristeensa joukkoon oksille laskien. 

* * *  

-Ei jaksa mennä perjantaina kauppaan
-Mut onko siellä kauhee ruuhka lauantaina?
-On. Mut mennään silloin kun kaikki lapsiperheet on syömässä.
-Moneltaks se sit on?
-Kahdeltatoista.
-Vai neljältä?
-Niin en tiedä, silloin kun mä olin lapsi kaikki kaverit lähti viikonloppuisin syömään kahdeltatoista, just silloin kun me oltiin vasta just syöty aamiainen ja ehditty ulos leikkimään.

Tänä vuonna meillä on myös pieni pihakuusi. Kummit toivat lapselle kauniin hentoisen kuusen omasta metsästä...vai naapurinmetsästäkö perinne sen pakotti varastamaan...?

Tervetuloa joulu

Tontut on tanassa portilla. Tänään toivoisin jo joulurauhan meille saapuvan, vaikka vielä kaupassa käydään ja siivousurakkakin on edessä. Tehdään mitä jaksetaan, höyryillä mennään.

Naapurin kelottuneen puunrungot ryhtyivät kotitontuiksi meille. Silmät tein keramiikasta, eipä siihen juuri muuta tarvittukaan.

Haikeus

Viimepäivinä on ollut vähän haikea olo. Tulee ensimmäinen joulu ilman pitkäaikaista perheenjäsentä. Eläinkaupan ohi kävellessä käy mielessä, että poikkeampa joululuita ostamaan, kaupan eläinhyllynkin kohdalla pysähdyn empimään.

Koiralle oli tärkeää saada omat paketit. Silmä kovana se seurasi, kunkin jaettavan paketin kulkua kuusenalta lahjansaajalle. Pikkupentuna se kulki jokaisen paketin perässä edes takaisin, myöhemmin liikuivat vain silmät.

Jouluisin minusta on ihana laittaa lahjat jo hyvissä ajoin nätisti kuusen alle odottelemaan. Yhtenä tällaisena joulunaluspäivänä oli Koira yksinjäädessään käynyt availemassa paketteja ja minua odotti uusi paketointipuuha. Taisi siinä muutama salaisuuskin vilkkua.

PS. Nytkään ei arvaa laskea lahjoja kuusen alle.

Viimeisen kerran

Mies antoi tämän minulle vuosia sitten. Taisi olla toinen yhteinen joulu. Sieltä löytyi suloisia viestejä -sekä myös ainakin joulukuun kadoksissa olleita esineitä. 

Vauvavuotta lukuunottamatta olen saanut jännittää hänen viestejään aina koko joulukuun. Jos yöllä herään hiivin jo avaamaan. Nyt jännitän viimeistä kertaa. 

Ensi vuodesta alkaen täytän kalenterin tytölle. 

Tänään

"Yesterday is history,tomorrow is a mystery, 

but today is a gift, that´s why it is called present."

KungFu Panda 
(ja ehkä joku muukin lähde löytyy)

Karseeta

Mies tuli Kiinasta ja kertoi karseita tarinoita. Vieläkin ihan puistattaa tuo kiinalainen yrityskulttuuri.  

Kaupanteossa/neuvottelussa isäntäväki pakkojuottaa kirkkaita vieraalle ja siinä ei auta kieltäytyä, muuten asiakas/isäntä, (en oikein otanut selvää kumpi pääsee kulloinkin juottajan saappaisiin ja kumpi joutuu juomaan) loukkaantuu eikä asiat etene. Ja on kuitenkin tultu maailman ääristä, jotta ne etenis. Kovin olivat paikalliset herrat turpeita ja viinasta pöhöttyneitä.  Ei ollut pitkä elinennuste pukumiehillä. Jo kolmikymppisinä maksa reistasi, pumppuun otti, yhtä sun toista muuta vaivaa kuului olevan. Ihmekkös tuo. Näin se meni:

Kiinalaisväki siis skoolasi vuorotellen ja suomalaisporukka joutui hörppäämään ´bottoms up´ joka kerta, eikä kyseessä ole mikään pikku snapsilasi. Onneksi Miehellä on tuota massaa ja kokoa vähän enemmän kuin sikäläisillä, mutta flunssa ja aikaero oli kyllä melkoinen yhdistelmä kahden peräkkäisen illan pakkojuomingeissa. Minä ihan suutuin hänen puolestaan, kun hän sieltä kotiin raahusti silminnähden helpottuneena.  Eihän noin voi ihmistä kohdella! Melkoisen sekaisin siinä joku toinen raukka saatiin ja sitten oli isäntäväki kuulemma hyvillään.

Eikä kamaluus päättynyt siihen. Siinä kauheassa krapulassa sitten ensinmäiseksi aamulla lätkäistiin eteen hyllyvä merimakkara liemessään ja rapsakkaa joutsenen kaulaa seurasi päivänmittaan ja herra ties mitä, ei edes selkoa saanut.

Ja minä pahaa-avistamaton olin lämmitellyt glögiä täälä "tervetuloa kotiin" -juomaksi, tarjoillakseni sitä pienen terästyksen kanssa. Yllättäen ei nyt sitten vodkatujaus Miehelle maistunut.

Tähän ei nyt ole kuvaa, mutta pääset varmaan fiiliksiin,  jos maalaat mieleesi sen hyllyvän merimakkaran ja turpeet kiinalaismiehet "aamunraikkaina" siihen pöydän vastakkaiselle puolelle. By the way, me ei nyt vähään aikaan haeta kiinalaista noutoruokaakaan.

Rauhanomainen kannanotto

Olin ilmeisesti vähän hidas lähdössä, kun
lapsi haki keinustuolin sillä välin kun puin itseäni.

Kauhian terapeuttista!

Tein pöllöille kökötysoksat. Ilmeisesti en ole kauas vielä edennyt lapsuuden "pistelypahvikuvista" tai sitten tää oli just sopiva lapsuustakauma näihin joulua edeltäviin rauhallisiin pyjamapäiviin. (No ovat kai rauhallisia, kun kaikki jouluhommat on tekemättä!)

Nyt mietin, ompelisinko pöllöt kiinni koneella vai käsin. Koneen etu on nopeus. Haittapuoli on, että se pitää kaivaa esiin ja sit laittaa pois ja lapsi on vähän turhan vikkelä ompelukaveri. (painoi jo kerran poljinta kun sormeni olivat neulan tuntumassa.) Käsin tekemisen etu on, että voi pistellä tikin silloin toisen tällöin, kun saa hetken aikaa. Huonopuoli on, että ei välttämättä kestä kulutusta niin hyvin.

Mut tää oksien tikkaaminen oli ihanaa! Pistelin menemään suoraan huovalle, piirtämättä tai suunnittelematta. Kokeile säkin!

Joku toinen on terapoinut näin.

Tulipalojen sammuttelua

Kolmas flunssa-aalto pyyhkäisi meidät pyllyllemme. Mies joutui flunssaisena Kiinan lennolle ja me lapsen kanssa ollaan taas vietetty pyjamapäiviä. Ei olis pitänyt retostella, miten terveitä ollaan oltu!

Tänään nukuimme kuitenkin ihanasti ja p i i t k ä ä n, eikä lapsikaan ollut kuuma kekäle herätessään. Hän rupesi touhuamaan siihen malliin heti silmät auki saatuaan, että  luulen pakkaavani toipilaan rattaisiin ja lähdemme keskustaan kahville ja vähän asioille. Ihan vain, koska minusta tuntuu, että pääsemme niin helpommalla. Koko eilinen meni tulipaloja sammutellessa.

Sairastaminen Vähänsairaan lapsen kanssa on tosi sotkuista puuhaa. Kun ei voi mennä pulkkamäkeen, lapsen energia purkautuu mitä kummallisimpiin puuhiin. Paljonsairas lapsihan vain nukkuu, istuu sylissä tai peiton mutkassa, mutta vähänsairas lapsi vääntää hellan nappulat päälle kun silmä välttää, kaataa mehua kenkään, keksii vessannupin funktion ja sen jälkeen et edes tiedä, mitä hän on tiputtanut pönttöön. Vähänsairas lapsi käy kymmenen kertaa päivässä onkimassa roskiksesta jotain, jonka laittaa joko suuhunsa tai esim uunin alalaatikkoon. Hänen ruokansa ei maistu, vaan se lentää kaaressa patterin väliin. Kun lähdet kauppaan etsimään, sitä jotain minkä lapsi suostuisi syömään (katkarapuja ja vadelmia) et löydä avaimia, sillä yksivuotiaan mielestä isän saapas, on niille sopivampi paikka kuin eteisen pöytä.

Kaiken tämän hän tekee liikuttavan hellyyttävä keskittynyt ilme kasvoillaan. Et voi olla vihainen, ainoastaan kulkea ärtymyksen ja huvittuneisuuden sekaisena rätti kädessä perässään.

Nyt pitää mennä, sillä parhaillaan hän valuttaa mehua tuttipullosta ja maalaa sillä kirjahyllyä.

* * *


PS: Mitä nyt pienestä flunssasta, kun Mayat ennusti tälle päivälle maailmanlopun...mennään nyt kuitenkin nöyränä iltaan asti!

PPS. Ai pahus, numerot kiepsahti, nyt onkin jännitettävä 21.12.2012 asti.

Kolme isoa ässää

Jouluvalot uppoavat kivasti mustaan mattoon.

Viikonloppuna oli muutakin hauskaa. Miehellä on
ollut yhtä ja toista, ja nyt on ollut minun aikani ottaa takaisin.

Olemme kutsuneet opiskeluaikaiset ystäväni meille saunomaan nyt kahtena peräkkäisenä vuonna. Konsepti on mahtava ja kaikkia osapuolia tyydyttävä, mutta meitä naisia erityisesti: Aluksi juomme glögit yhdessä, lopuksi syödään. Siinä välissä miehet jäävät lasten (4kpl 2-4 vuotiasta poikaa + tyttö 1-v) kanssa ylös ja me naiset menemme kellarin saunatiloihin. (Ja kuulemme miten katto ryskyy päämme päällä, mutta emme välitä)

          Syödään
     Saunotaan
            Supistaan

Aah sitä autuutta, kun saa kerrankin saunoa ajan kanssa ihan yksin. Tai siis aikuisseurassa. Fiilistelimme jo kauan etukäteen ja vitsailimme antamalla ääninäytteitä perhesaunasta.

- Istu kulta alas alas! Älä seiso ammeessa. Nyt alas.
-Ovi kiinni!
-Nyt rauhallisesti, ei saa juosta! Ja ovi kiinni perässä!
- Ole hetki paikallasi, tai saippuaa menee silmiin.
-Nyt ootte kiltisti siellä ammeessa, tai toinen tulee pois...jne

Meidän saunahetket yksveen kanssa on toistaiseksi melko seesteisiä verratuina näihin leikki-ikäisten pesuhetkiin. Mutta onhan sesellaista jatkuvaa skarppina olemista.


PS. Pienistä kahvipusseita saa juuri sopivat vedenpitävät pussit hyasinteille!

Heräsi kysymys

Meillä oli mahtava ilta, kun kymmenisen naista, joilla pakkautunuttta bile-energiaa, pääsi viihteelle keskenään. Oli vain yksi suuri epäkohta. Musiikki. (Onpas muuten hassu sana kun sitä pyörittelee suussaan. Mutta asiaan:)

Mistä lähtien tiskijukat on oleet niin suuria artisteja ja universumin herroja, että asiakkaiden toiveille voi vaan naureskella, että "no ompas eksoottista" ja jatkaa biisi toisensa jälkeen saman potaskan soittamista, vaikka tanssilattia on tyhjä?  Onko multa mennyt jotain ohi, niin kuin esimerkiksi, että ihmisten EI HALUTA tanssivan...ja viihtyvän? Missä vaiheessa tiskijukasta, jonka tehtävä oli vastata asiakkaan viihtyvyydestä musiikkirintamalla tuli dj, suuri thaitheilija, joka norsunluutornissaan toteuttaa vaan itseään?

* * *

Mahtavan illan päätteeksi pieni suomalainen ihme: Takseja oli jonossa kello kahden jälkeen rautatieasemalla ja suorastaan kävelimme jonon läpi lämpimään autoon. Ja vielä pikkujouluaika!  Kotona mies oli pedannut tyynyni huomaavaisesti jalkopäähän...

Kierrätyspajaa ja kohtaamisia

Meidän kylätilassa on ollut monenlaista toimintaa sen jälkeen kun sellaisen saimme. Tiistaisin luomupiiriläiset saavat hakea ruokapakettinsa, maanantaiaamuisin on perhekerho ja pari kertaa kuussa on ollut kiva käydä kylän naisten kanssa virkkaamassa ja kutomassa.  Siinä sivussa on moni uusi naama tullut tutuksi.

Nyt viimeisimmässä teemaillassa kierrätyskeskuksesta oli valmiina askarteet. Tunnissa taittelin tälläisen. Terapeuttista puuhaa. Sen verran vähän aivotoimintaa vaativaa hommaa, että tälläisen taittelee vaikka linnanjuhlia seuratessa. Tähän voi iskeä joulukortit pystyyn sitä mukaan kun niitä satelee. Joulun jälkeen ajattelin kyllä jatkojalostaa tästä jotain ihan muuta.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Vähemmän luonnonihmeitä, kiitos!

Laitoin mukulan eilen ulkokuistille nukkumaan kuin vauvan vaunukoppaan, kun ei muuten sammunut päikkäreille. Ihan sain änkeä tuota 80 centtistä sinne pulleine joutsenpusseineen. Herättyään menin kantamaan sisään ja löysin lampaantaljalta tuoreet hiirenpapanat! Mokoma pikku taudinkantaja. Olin sattumoisin oikein kuvannut, kun oli jotenkin niin idyllisen näköistä kun hän siellä uinui. Se siitä idyllistä.

Vasta sisällä tuli mieleen, että onkohan se hiiri(/rotta?!) siellä vällyjen välissä lämmittelemässä. Mitään ei kuitenkaan pompannut silmille, kun kuorin lapsen vaatteistaan. Iltalenkillä kun näin pikku hiirulaisen vipeltävän pakkasessa hankia pitkin olin jo ihan leppynyt ja myötätuntuni oli hiiren puolella.

*  *  *

Huomattavasti sympaattisempi luontokokemus oli viime keväänä.  Olin samanlailla laskenut lapsen vaunukopassa taljalle ulkosalle, vielä talvenkylmästä maasta eristääkseni ja siellä oli kohta pikkulinnut nyhtämässä ympäriltään villaa pesänsä rakennustarpeeksi! 

Nukennuttuja

Tämä myyjäisten aika on ihanaa ja tunnelmallista. Viime viikonloppuna ihanaa kotitekoista taatelikakkua. Tämän viikonlopun löytö juuri se, mitä olin kissojen ja koirien kanssa etsinyt: Kauniita nukenvaatteita jonkin muun kokoiselle nukelle, kuin sille penteleen Baby Bornille. Niitä on joka leluosastolla, mutta mitään muuta ei sitten olekaan. -Luulisi muuten, että jos maksaa nukenvaatteista enemmän kuin vauvanvaatteista, saisi vastaavasti myös vähän enemmän iloa silmälle. Saahan sitä luulla. (Kyllä se lapsi varmaan niistä tykkäisi, äiti se tässä vaan niskojaan nakkelee, itse nukkehan on ihan jees ja hyvähän on että "lisäosia" löytyy, mut onko kaikki muut nuket vaatteineen kadonneet kartalta?)

Oho, eksyin melkein asiasta. Niin, että kaksi ihanaa lämpöistä käsiparia oli siellä ommellut ja neulonut mitä ihastuttavimpia nukenvaatteita. Oli vaatetta tälle meidän kirpparilta löydetylle 29 centtiselle vauvanukellekin. Ostin heti kahdet housut (sillä housujen ompeleminen on minulle jostain syystä tuskallista ) ja mitä ihanimman kääntötakin. Koristeompeleet ja kaikki taskuja myöden molemmin puolin. Huh! Takki ja toiset housut menevät pukinkonttiin, toiset housut tähän asti paljaspyllyinen nukke sai heti ja ne otettiin riemulla vastaan. Se on joutunut keikistelemään pelkässä fleecehupparissa, joka sekin on minulta kesken.

Mahtava viikonloppu oli muutenkin ja tulossa lyhyt viikko! Nautiskellaan siitä.

Kiireettömiä päiviä kaikille!

Kotikolossa kelpaa

Jopas on värit näissä kuvissa! Keskenäänkin eri sävyiset.

Pyryttää, pyryttää, mutta sisällä on suloista katsella lumentuloa. Onpa tuuri, ettei tarvitse lähteä mihinkään (eikä tänäänkään siis manata lumentuloa).

Mitäkö siellä kellarissa eilen tein? Viimeistelin uusimman virkkuueläimeni, ja ompelin taas vähän pöllöjä. Virkkuueläin on nyt vähän vielä salaisuus, kyllä se tuossa vilahtaa, mutta pöllöjä voin zoomata kunnolla.

Pöllöt ovat kierrätyshenkisiä niin kuin aikaisemmatkin. Nämä ovat saaneet sulkansa ja siipensä vanhoista miesten villakangastakeista.

* * *

Sain muuten osuvasti kivan viestin  eilen: Marjo Paapurin blogista oli tehnyt pöllöpeittomallillani  Nuppupeiton HYKSiin tehohoitoa tarvitsevan vastasyntyneen lämmikkeeksi. Marjon postaus löytyy täältä ja alkuperäinen mallini ja ohje täältä  toukokuulta 2009.

 Marjon peitto

Karmee salaisuus

On ollut pitkä matka valoon. Sattui kaikenlaista pientä kurjaa päivä toisensa jälkeen, sairastettiin vuorotellen ja nuhjuutettiin vaan päivä kerrallaan etiäpäin viikko toisensa jälkeen. Känkkäränkkää ja viulunkieliä.

Aamulla oli jotenkin selvää, että valkeus oli tullut päänkin sisään. Manatkoon vaikka koko muu suomi jumiutuneena lumihankeen, meille kyllä kelpaa talvi ja joulukin alkoi yhtäkkiä tuntua todelliselta. 

Mies pääsi tänään pikkujouluihin. Lapsi pulkkaan. Minä otin lapsenvahdin ja menin itse kellariin kolmentunnin minilomalle. Ihan hyvin voi tehdä niin! Pakkasin käsityöt koriin, otin kirjan ja mehutonkan kainaloon. Näpertelin vähän lankojeni kanssa, rupattelin puhelimessa ja lämmitin saunan.  Nyt on ihana istua tässä, valvoa, kun pikku yökyöpelikin nukkuu. Sillä sekin, uudet unitavat, tahkottiin kotikutoisella unikoululla tähän samaan raastavaan kuukauteen. Kyllä kannatti.

*  *  * 

Ja sitten se karmee salaisuus. Olen hihitellyt tälle meidän edellisen yövieraan kertomalle jutulle ties kuinka kauan:

Lapsi oli jo seitsemännellä vuodella, kun häntä koitettiin hienovaraisesti vierottaa joulupukkiuskosta.
Kerrottiin, että vanhempi veli on ollut se joulupukki. Homma kääntyi vähän päälaelleen lapsen päässä ja tyttöparka meni ihan tolaltaan suuresta paljastuneesta salaisuudesta. Nimittäin siitä, että hänen oma veljensä onkin itse Joulupukki. Olishan sekin rooli: ikäänkuin supermiehen tapaan paidan alta pulpahtais puneinen nuttu.