Koiralle oli tärkeää saada omat paketit. Silmä kovana se seurasi, kunkin jaettavan paketin kulkua kuusenalta lahjansaajalle. Pikkupentuna se kulki jokaisen paketin perässä edes takaisin, myöhemmin liikuivat vain silmät.
Jouluisin minusta on ihana laittaa lahjat jo hyvissä ajoin nätisti kuusen alle odottelemaan. Yhtenä tällaisena joulunaluspäivänä oli Koira yksinjäädessään käynyt availemassa paketteja ja minua odotti uusi paketointipuuha. Taisi siinä muutama salaisuuskin vilkkua.
PS. Nytkään ei arvaa laskea lahjoja kuusen alle.
Olen tosi pahoillani, ymmärrän hyvin haikeuden. Mutta toivottavasti jouluun mahtuu kuitenkin paljon iloa erään pienen tonttutytön tuomana!
VastaaPoistaIhan pullollaan on iloa silti! Ja haikeus sellaista kiitollista lajia, että olipas meillä ihana koiraystävä.
PoistaMeillä otetaan vastaan joulua samoissa haikeissa tunnelmissa. Pitkäaikainen ja -ikäinen koiramme Bella jouduttiin kesällä lopettamaan. Bella sai myös aina paketin jouluna.
VastaaPoistaNiihin vuosiin mahtuu varmasti kauniita muistoja!
PoistaVoihan suloisuutta tuossa yläkuvassa, nyyh, eksoottinen eläin <3
VastaaPoistaMeilläkin laitetaan paketit kuusen alle etukäteen, mutta joskus kissat niitä ropeltaa...
Sinun tekemät ihanat enkelit ja tähdet oksilla ja keltainen puujuna, sekin on siellä jo monta vuotta tsu-tsuttanut puun alla.
PoistaVoi. Se ensimmäinen on aina pahin vuosi, mutta sen jälkeen ne muistot tuntuvat jo toisenlaisilta, jotenkin lohdullisemmilta..
VastaaPoistaKaipauksessa on paljon kauneutta. Ei olisi kaipausta ilman rakkautta ja hyviä vuosia.
PoistaMeilläkin puuttuu yksi lempeäkatseinen luppakorva, joka sai joka joulu oman hyvältä tuoksuvan paketin.Onneksi on hyviä muistoja muistissa ja kuvina.Ihana nenukuva.Liisa ja yksi fieldi
VastaaPoistaUtelias nenu oli koiralla loppuun asti, vaikka pentuna nenu seikkaili kyllä ihan mahdottomasti ja luvattomastikin.
Poista