Untenmailla omissa pesissä

Taannoin, kun meillä suunniteltiin lastenhuonetta, etsin kissojen ja koirien kanssa inspiraatiota, ja taisin täällä blogissakin kyselle vinkkejä. Niitä ei kauheasti löytynyttynyt ja niinpä vain listasimme miehen kanssa, mitä lastenhuoneelta odotimme ja käärimme hihat.

Kuopus nukkui pitkään vieressämme, niin pitkään, että esikoista kävi jo sääli: Hän siellä yksin pieni ihminen omassa huoneessaan ja me kaikki muut laumasta yhdessä! Lastenhuone senkun odotteli valmiina ja poikanen päätyi aina viikon parin yrityksien jälkeen takaisin mamman kainaloon.

Siinä oli melkoinen trafiikki joskus yöllä, kun esikoinen tallusti vieremme. Kohta Mies koki siellä olonsa ahtaaksi ja siirtyi esikoisen sänkyyn nukkumaan ja taisin minäkin paeta sieltä kahden piehtaroitsijan välistä joinain öinä. Aamulla lapset heräsivät parivuoteesta ja me kömmimme ylös lastenkammarista omista lokeroistamme.

Tämä oli mahdollista, sillä olimme rakentaneet lapsille rintamamiestalon viiston lappeen alle omat  täysmittaiset ja  90 cm leveät pesät. Tämä oli päätöksenä ihan mahtava; Sinne on mahtunut lapsen viereenkin pötköttelemään, jos painajaisten vuoksi tai sairastaessa on yksin nukahtaminen ollut joskus pelottavaa. (Ja ainakin toinen unisopeista saa jäädä sellaisekseen teini-ikään asti, jolloin huone saa palvella yhden lapsen huoneena.)

Monen yrityksen jälkeen saimme kuopuksen vieroitetuksi ja siirtymään omaan sänkyynsä. Korvatulehduksetkin vähenivät ja talon öinen trafiikki väheni. Pääsimme vihdoin siihen pisteeseen, että yksi vanhempi sai mennä lukemaan iltasadut yhtäaikaa molemmille ja toinen sai ansaitus hengähdystauon.


Tässä kuvakertomus lastenhuoneestamme. Seuraaavassa postauksessa käytännön vinkkejä suunnitteluun. Ehkä näistä on iloa jollekulle, joka juuri nyt miettii, lastenhuoneen remonttia ja huonejakoa.

Kuopuksen täysimittaiseen sänkyyn asnnettiin ikean portti. Näin sänky toimi ikäänkuin kiinteänä pinnasänkynä.

Nukkumasoppien rakentamisen aikaan tyttö eli varsin vilkasta painajaiskautta. Yhdessä mietittiin, mikä tekisi olon turvallisemmaksi ja päätettiin maalata seinään lempeitä pupuja. Näiden pupujen suojeluksessa tyttö kävi nukkumaan.

Sängynlaitaan kiinnitetyissä lokeroissa on käden ulottuvilla  kaikki tarpeellinen nenäliinoista iltasatuihin. Lokerot ovat Ikean keittiömallistosta lainattuja.

Nukkumasoppien väliin olen kehystänyt suunnittelemiani lastenkortteja. Jujun puuhia voi seurailla instassa

Samettihousuista tehty säilytyspussi oveen kiinnitetyssä koukussa

ja rakkaudella, ajan kanssa virkatut pehmolelut. Molempien malli oma ja uniikki.

Mummo on antanut lahjaksi tyttärelle aitoja 50-luvun nukenvaatteita,

jotka hänen isoäitinsä oli hänelle lapsena ommellut.

Seuraavissa postauksissa lisää leikeistä ja lastenhuoneen toiminnoista!

(Kuvat lastenhuoneestamme on julkaistu japanilaisessa The Parkhouse -lehdessä)

Jouluisia puuhia

Kahden edellisen kortin kääntöpuoli:

Pakettitarra 5.5cm x 8.5cm

Vanhempainvapaani aikana leimahtanut kipinä korttien suunnitteluun ja  painattamiseen sinnittelee arjen touhujen ristipaineessa. Tunnit otetaan pikkulapsiajan vähäisestä vapaa-ajasta ja yöunesta. On siinä tainnut parisuhdekin vähän jalkoihin jäädä nyt lokamarraskuussa. Mutta sain kuin sainkin sarjan joulukortteja (ja lisäkirjaimia aakkos-ompelukuviin!!) ajoissa joulumyyntia varten painoon ja nyt suurin osa on myytykin.

Tein suosituimmasta kortista lisätilauksen, että kortteja riittää muutaman söpöisen kivijalkakaupan lisäksi vielä kaksiin joulumyyjäisiinkin, En ole ollut myyjäisissä viime joulun jälkeen Jujun korttien kanssa ja odotan, että pääsen nautiskelemaan tunnnelmasta ja virittäytymään joulufiilikseen.

Tulkaa moikkaamaa Parolan Aseman  ja Helsingin Hermannin Agroksenmäen myyjäisiin!

On ollut mukava löytää teitä vanhoja blogituttujakin Instasta. Aktivoiduin sen kanssa vasta nyt kesällä. Minut löytää nimellä juju.collection.

Keväästä syksyyn

Tähän on tultu: teen puolivuotispäivityksen! Ensin vähän stooria ja lopussa kuvakertomusta.

Keväällä isä vietti isyyslomaa. Harmillista kyllä, hän ei päässyt töistään irti ja oli jatkuvan stressaaantunut koittaessaan pyörittää arkea ja saada toitä tehdyksi kotosalla. Omien sanojensa mukaan hän ei koskaan ole ollut niin stressaantunnut. Tämä tuntui vähän epäreilulta, olisin toivonut, että hän olisi saanut viettää aikaa todellakin lasten ja perheen ehdoilla ja viimeistellä remontin, joka Jujun korttien ohella oli oman äityslomani joka päiväinen seuralainen. (Alakerran huone, putkiremontti ja keittiö. Ja uuden tulokkaan myötä lastenhuonettakin piti vähän muokata.)

Niin väsyneitä olimme ainaiseen remonttiin, että päätimme että tämä lähes taukoamaton 9 vuoden remonttiputki katkaistaan ja lomalla ei tehdä mitään mitä ei tahdota.

Sen sijaan suunnittelimme lomaan vähän liiankin kanssa mökkireissuja ja menoa:

Kylpylämatka Tallinnassa oli napakymppi. Aamupalan jälkeen suuntasimme joko vain kaupungille, katselimme, söimme ja herkuttelimme. Tai vaihtoehtoisesti vuokrasimme pyörät. Tänä vuonna koitimme laatikkopyörää, jollaisen hankkimista olimme miettineet. Illansuussa suuntasimme hotellille ja menimme ajan kanssa kylpylään pulikoimaan. Eikä päivää sitten juuri muuta iltapalan jälkeen mahtunutkaan. Teimme näitä muutaman päivän kylpylälomia samalla kaavalla esikoisen ollessa pieni, mutta kuopuksen korvakierteen vuoksi ne jäivät.

Mökkireissuja oli useita. Vietimme aikaa sekä mummin mökillä Viitasaarella, että ystävien luona pariinkin kertaan Kirkkonummella sekä Raumalla. Kaikki mökit olivat veden äärellä, joten touhukkaassa kaksivuotiaassa riitti vahdittavaa.

Pikkulapsivaiheen  Muumimaailma ja eläintarhat visiitit ripoteltiin matkanvarrelle.

Pisteenä Iin päälle pääsimme ensi kertaa pikku purjehdukselle koko perheen voimin. Se meni yli odotusten, joten voi olla että näitä seikkailuja ensi kesänä enemmän!

Arjen juuri alettua meillä oli vielä joka vuotiset elokuun puutarhajuhlat. Jäin vähän kaipaamaan rauhallisia kesäpäiviä kotosalla. Välillä tuntui, että kotona käytiin vain pesemässä pyykit ja pakattiin taas. Nyt kun molemmat aikuiset käyvät säännöllisesti töissä on käsillä tosiaan ruuhkavuodet.

Poika on oikein pusukone. Hän juoksee vielä aina antamaaan viimeisen halin ennen lähtöä. Aamulla töihin mennessä oikein tankataan hellyyttä. Ja tärkeintä on tietenkin, että hän saa sen vikan halin. Jos siskoa erehtyy halaamaan hänen jälkeensä, hän aloittaa uuden halikierroksen.

Yksi niistä harvoista kerroista kun kesällä istuskelimme pihassa joutilaana. Ihan piti kamera hakea.

Lempi kahvilani pihamaalla Tallinnassa. Sisko ja sen veli. Reissupäivän päätteeksi väsyi esikoisenkin jalat. Näin päin se meillä muuten usein meneekin. 2,5-vuotias on väsymätön kävelijä. Usein roolit heittää kuperkeikkaa ja päädytään kärräämään tätä tytsyä.

Laivalla on iän kaiken ollut pikkuväestä kivaa. Muistan  omasta lapsuudesta. Illan showssa lapset pääsivät saippuakupllien sisään. 

Lapsilla pysyy molemmilla kynä kädessä. Poika on tarttunut kynään alunalkaenkin kuin vanha tekijä. Hän on jo vuoden vanhasta asti piirtänyt pikkutarkkoja koukeroita lapsille tyypillisten laajojen linjojen sijaan. "Pääarkkitehti" me nimitämme häntä kun hän piirtää. 

Tyttö osallistui laivalla lasten piirustuskilpailuun. "mä varmaan voitan, kun tästä tuli niin hyvä", hän vaatimattomasti totesi. Ja niinhän siinä kävi!

Sukupuoliroolit on täällä kohillaan. Ei einaan ole tarvinnut kannustaa. Tyttö on hallinnut keikistykset kaksi vuotiaasta asti, (tässäkin pousauksessa meinaaa ristiselkä mennä sijoiltaan) mekko vaihtuu ahkeraan ja Frozen myy aina vaan.

Poika ei voisi enempää äijä olla: Kalanperkuu se vasta mielenkintoista ja miehekästä hommaa on. Auto aina kainalossa ja eka kunnon lausekin oli "Isi laittaa autoon renkaat"

Seuraavat kuvat on Mummin mökiltä, Viitasaarelta, jonne on tehty joka kesä vähän pidempi kesäloma reissu. Siitä ei lähiruoka enään läheisemmäksi muutu, kun Mummi ja vaari kiskoo järvestä kalaa ja kantaa kanttarellia ja puolukkahilloa metsästä suoraan lautaselle.

Kesän muita merkkitapauksia
-Hankimme grillin, Meillä aikuiset ei ole ollenkaan rooliuskollisia ja perinteisestä roolijaosta poiketen täällä nainen grillaa.
-Tyttö täytti juuri viisi. Hän oppi kirjaimet, pyöräilemään sekä uimaan välttävästi. Hänen läheisin leikkikaverinsa puolitoista vuotta vanhempi tyttö asuu naapurissa ja matkaa ollaan alettu tehdä ovelta ovelle nyt jo omin päin.
-Poika oppi potkupyöräilemään, mutta puhe antaa odottaa. Kolmisanaisista lauseista arvailemme puolet, ja näistä kommikaatiovaikiuksistakos välillä pikkuherra kimpaatuun, tahtoa ja toimintaa kun riittää. 

Kissa ja noita

Itsetunto kohillaan

Lapsi tuo joka päivä päiväkodista tullessaan nivaskan taidettaan tullessaan.  Koitan sitten pelastaa siitä kasasta helmet ja hävittää vaivihkaa loput, sillä jos kellä, niin hällä on itsetunto kohdallaan, eikä tuota kuuluisaa oman taiteen hinnoitteluongelmaa:

Piirustuksia ja askarteita oli taas kertynyt pahvilaatikkollinen ja ajattelin, että pyydämpä hänet itsensä rankkaamaan työt kahteen pinoon. Tässä nyt vieressä naurua pidättelen, kun hän arvioi tuotoksiaan. "Arvokas!" hän kajauttaa lähes jokaisen kohdalla ja säilytettävien pino senkun kasvaa.

Joskus olen livauttanut piirustuksia lehtikoriin ja unohtanut peitellä ne sanomalehdillä. Tyttö on nähnyt ne siellä ja kysynyt järkytystä äänessään: "Äiti!! Miksi nää oli lehtikorissa?" Mitäs siihen muuta vastaamaan, kuin että "Ohhoh, varmaan tipahtanut...älä jätä siihen eteiseen lojumaan! " No totta puhuen, on tässä kyllä koitettu myös puhua siitä, että kaikkea ei voi säilyttää.

Kiitos Rakel

Hei äippäset, onko kotona pieniä naisenalkuja? Rakel puhuu asiaa:

http://kioski.yle.fi/rakelin-kuplassa

Vaikka mua miellyttääkin toi alkuasetelma enemmän kuin lopputulema, niin moni naisen alku, vielä lapsi, on jo omaksunut median kauneusihanteen ja vertailee kasvojaan studiomeikattuihin kasvoihin. Tässä pureskeltavaa yhdessä lapsien kanssa. Kaunista päivää kaikille, naurakaa ja siristelkää auringossa, että tulee ryppyjä, ne antaa luonnetta kasvoille!

Muutenkin, mä diggaan Rakelista. Mitä hän tekeekin, hän riisuu naamioita ja esirippuja asioiden ympäriltä. Rakel on myös sujuvasti hyppinyt roolista toiseen, minkä ei ehkä voisi kuvitella olevan ihan helppoa sen jälkeen kun niinkin havainnollisesti opastanut aikuisia Lassin kanssa. Siitä on kyllä pieni ikuisuus.

Lisää iloa ja Jujua

Iloittu on myös Jujun saamasta positiivisesta vastaanotosta. Viime viikonloppuna teimme aamusella luonnonvalossa pienen perhekuvauksen, saadakseni muutaman fiiliskuvan. Jujun aakkoskortit on myynnissä nyt Super Mukavassa, Ipanaisessa, Olkkarissa, TaitoShopissa ja Vadelmatarhassa. Kunhan sääolosuhteet ovat kohdillaan, kerään rohkeutta ajella Kirkkonummelle Artemikiin. 

Aika mahtava loppukiri, ihan kohta leipätyö imaisee minut! Käykääpä tykkäämässä. 

Tahatonta ja tahallista

Vaikka viimeiset kaksi vuotta on tosiaan olleet rankat, niin totuuden nimissä täälä on kyllä myös naurettu ja paljon. Siitä on pitäneet huolta meidän halikiilat. Esikoinen on mainiossa iässä, hän suoltaa tahatonta ja tahallista standuppia. Kuopus sen sijaan on varsinainen ääniefektikone, siinä missä esikoinen alkoi sanailla jo kymmenkuisena, hän on vasta innostunut sanoista ja mieluiten ilmaisee itseään elein ja äänin. Hänessäkin koomikon vikaa, putoaa akselille mimiikka - Mr. Bean. Molemmat lapset ovat kaikenkaikkiaan niin hymyileväisiä ja eläväisiä, että vaikka välillä arki pahasti uuvuttaa, eikä ole jaksettu kulttuurin parissa tuulettumassa käydä, niin kotisircusta on kyllä riittänyt.

Tänään aamulla, kun valoa riitti, tehtiin aamulla hätäinen kotikuvaus Jujun juttuihin. Niitä löydät täältä.

Flow

Kaikki soljuu yhtäkkiä ympärillläni, itsestäänselvän helppona. Kaikkeus tuntuu asettuneen oikeille radoilleen. Minulle se ei ole lainkaan itsestäänselvää. Vastapainona viimeiselle vuodelle, kahdelle, paistattelen tässä valossa ja siunaan jokaista pientä arjen asiaa, joka nyt yhtäkkiä soljuu kuin itsestään, kovan takomisen jälkeen. Keväisen kaarnalaivan tavoin puikkelehdin vielä henkeäni pidätellen kivien välissä.  

Voi sua pieni rakas

Tyttäreni siivoaa maanisesti huonettaaan, sillä Mummi ja Vaari ovat tulossa.
Menen kurkkaamaan.

Minä: Mites täällä on tälläinen tyhjä pastillirasia?
Tytär: Öö...Me jaettiin se.
Minä: Söitteks te nää kaikki?
Tytär: Jätin yhden Vaarille.

Ravistan rasiaa uudelleen. Hiljaisuus se siellä kolisee. Avaan sen ja toden totta sinne reunaan liimautuneenaa nököttää yksi pieni pastilli. Jätän huoneen ja kun palaan tytär on syömässä sitä viimeistä. Katson häneen kysyvästi.

Tytär: Se oli kato kuolainen. En ensin muistanut.

Vahvat ihmiset

Olen huomannut, että niiltä, jotka yrittävät paljon, vaaditaan aina vaan enemmän. Se on aika surullista, sillä varsinkin ne ihmiset tarvitsisivat kannustusta hellittää, levätä ja pyhittää joutilasta aikaa itselleen. Varsinkin heidän voi olla vaikea sanoa "ei" tai pyytää apua. 

Vaikka he vaikuttavat vahvoilta, niin juuri riittämättömyydentunne, heikko itsetunto tai pelko saattaa ajaa heidät tilaanteeseen, jossa he kuvittelevat, että heidän pitää pitää kaikki ohjat omissa käsissään. Tiedän mistä puhun.


Tarina:

"Years ago, a wise woman told me this, and I've never forgotten it.

Don't get too proud, she said, of your capabilities at handling anything — or soon people will expect you to handle everything. 

The world is always eager to find someone who can handle everything (because the world is lazy, and doesn't want to do the work) and soon you will be responsible for more than you can manage. You will be doing more than what is fair, or even sensible — and you will be doing thousands of things that you were never designed to do.

Don't get seduced by the idea that you are some kind of Superwoman — as much as the world wants to put that honorific upon you. (Telling women that they are superheroes is a trick the world has always played, for making women do all the work.) Trying to be Superwoman is not worth the toll that it will take on your life, or on your energies, or on your relationships. You will end up doing everything, yes — but you will do none of it well, and you will do much of it with resentment, and you will end up feeling burned-out and used, and living a life that has lost its direction and its passion.

Learn what really matters to you, this woman taught me and do only THAT."

Learn to say no. And let the rest of it go.

Pitkä pimeäkausi

(toim. huom. sisältää kiroilua)

Kävin täällä muutama viikko sitten kuikuilemassa todeten, että mitään muuta ei oltu saatu aikaan, kun vesivahinko sitten viime remonttipostaukseni.

Vahinkotarkastaja sanoi vahingon satuttua, että keittiö täytyy purkaa, ja jos olet lukenut edellisen postaukseni, niin tiedät miksi sain paskahalvauksen, ajattelin että ei perkele, ja tein kellarin kattoon reiän ja kaivoin sietä käsin 3 jätesäkillistä kosteeta purua. Mies teki pari lisäreikää ja posotettiin sinne kellarin kattoon, eli keittiön lattiaan vajaan viikon verran päivät lämmintä ja paloturvallisuuden vuoksi yöt viileää ilmaa. Kutsuttiin sitten tarkastajat mittailemaan ja kas: sama vahinkotarkastaja totes, että hyvin tehty, kuiva on!

Hommaa siinä kuitenkin oli ja se taisi olla viimeinen niitti jaksamiselleni sillä tervettä päivää en ole sen koommin nähnyt kun siellä flunssan lämpöisenä kaivoin puruja. Marraskuulta lähtien olen kerännyt kolme flunssaa, kaksi poskiontelotulehdusta, keuhkokuume, virtsatietulehdus ja kaksi silmätulehdusta. Lieneekö koko vuoden väsymys kaatunnut niskaan siinä vaiheessa kun luulin, että remontti loppusuoralla ja tuli tuo vesivahinko. Ja kipeänä kun on kipeitä lapsia hoitanut ja arkea pyörittänyt. 

Valona putken keskellä joulu Levillä, jolloin 10 päivän antibiootin turvin onnistuin saamaan itseni hetkeksi kuntoon. 

Nyt taas toiveikkaana ja myös toivonmukaan iloisemmin postauksin vuotta jatkamaan!