Omituiset otukset -ja tuliaiset

Rakastan pikkueläimiä.


Minusta ne ovat mielenkiintoisia omine touhuineen.



Sametilla oli ranta rei´itetty. Viiden sentin välein oli pikkuinen kolo. Koloja joihin sentinmittaisia rapusia kiirehti kun askeleet lähestyivät. Hiirenhiljaa kun odotti, ne uskaltautuivat takaisin keräämään pientä hiekkapalloa päänsä päälle. Palloa, jonka ne sitten huolettomasti pyyhkäisivät niskan taakse ja tehdäkseen seuraavan. Kai ne söivat siitä hiekan seasta jotain hyvin pientä murkinaa.

Ja tämäkin vekkuli kaveri oli nyrkin kokoinen.




Tämä näytti kaukaa koristeelliselta kepiltä, mutta läheltä se olikin inhan näköisten pikkuniljakkaiden peitossa.




Koira näyttää jakavan kanssani kiinnostuksen rannan eläimiin. Jotain se sillä näki, niin kiinnostuneena se haravoi katseellaan rantavettä.




"Susikin" oli eksynyt etelään. Mahtoi olla huskylla kuuma.


Entäpä nämä rantaan ajautuneet ihmisvalaat?


Rakastan siis pikkueläimiä...tai sanotaanko, että enimmäkseen nautin näistä pikkukavereistä. Kunhan ne pysyttelevät vaaksan päässä iholta.

Vaan taisinpa saada pitkäaikaisemmankin kaverin. Viikko matkan jäkeen alkoi syyhyttää varpaaväliä. Pisti. Kuumotti. Päkiä muuttui sietämättömksi astua.Koitin etsiskellä piikkiä tai tikkua, puremaa. Kun sitten jalkaan ilmestyi jo silminnähtävä parisenttinen polku painelin lääkäriin.

Vaan lääkäri ei ottanut minua tosissaan. Toinen lääkäri sentään näki polun ja määräsi salvaa ja antibiootin, mutta ei tiennyt mikä lie. Ei ohjannut mihinkään. Hiivatin hiivatti -tämä on nyt liian läheinen kontakti. Ystävä sitten neuvoi menemään heti infektiotautien lääkärin vastaanotolle. Illan niitä googlailin. Ja näitä trooppisia matoja, mutta uskokaa pois -ette halua tietää niistä tämän enenpää.