Vitkuttelua

Tiedätte varmaan ne vilistävät päivät, kun mieli palaa johonkin, mutta päivät senkun täyttyvät muusta ja illalla ajattelee, että äh, ei tänäänkään. No, tässä on nyt ollut sellaista kuukauden verran: Olin ajatellut, että kirjoittelen jo Thaimaasta käsin matkapäiväkirjaa, mutta käytännössä sitten, en raaskinnutkaan istua nettiyhteyden päässä ja koneen vieminen aurinkopaikalle hiekanpöllytykseen ei sekään ollut järkevää.

Kotona alkoi tuo tohina, josta jo kirjoitinkin ja juuri kun taas olin ajatellut, että kirjoitan, niin tiistai-iltana iski sitten vihdoin tauti minuunkin. Hyvin oltiinkin säästytty. Ja taas ylistän homeopatiaa -aconitumilla ja gelsemiumilla olen tänävuonna nujertanut kaikki flunssan poikaset heti alkumetreillä. Tämän diagnosoin tavalliseksi flunssaksi, vaikka hetken jo epäilin muuta, kun räväkkä pöpö iski suoraan kehkoputkiin. Olen siirtynyt koiran seuraksi olohuoneen lattialle. Tänään taidamme vielä saada kaihileikatun anopinkin kenttäsairaalaamme. Kaksi päivää olen lähinnä torkkunut ja kerrannut täydellisiä kotirouvia DVD:ltä.

En muistanut, että sen olevan niin viihdyttävä. Olen nauranut ääneen (ja itkenytkin, mutta laitettakoon se sen piikkiin, että pirauttelen aina kipeänä ja väsyneenä). Tuossa liioitellussa hömppämaailmassa, jossa jokainen piilottelee salaisuuksiaan ja joka kolmas on onnistunut päästämään päiviltä jonkun, on kuitenkin ne samat ihmisyyden ainekset, joista syntyy oman arkemme komiikka ja draama. Samat tarpeet, samat pienuuden tunteet ja sama sattuman sekoittuminen tapahtumiin.