torstai 3. joulukuuta 2009

Vitkuttelua



Tiedätte varmaan ne vilistävät päivät, kun mieli palaa johonkin, mutta päivät senkun täyttyvät muusta ja illalla ajattelee, että äh, ei tänäänkään. No, tässä on nyt ollut sellaista kuukauden verran: Olin ajatellut, että kirjoittelen jo Thaimaasta käsin matkapäiväkirjaa, mutta käytännössä sitten, en raaskinnutkaan istua nettiyhteyden päässä ja koneen vieminen aurinkopaikalle hiekanpöllytykseen ei sekään ollut järkevää.

Kotona alkoi tuo tohina, josta jo kirjoitinkin ja juuri kun taas olin ajatellut, että kirjoitan, niin tiistai-iltana iski sitten vihdoin tauti minuunkin. Hyvin oltiinkin säästytty. Ja taas ylistän homeopatiaa -aconitumilla ja gelsemiumilla olen tänävuonna nujertanut kaikki flunssan poikaset heti alkumetreillä. Tämän diagnosoin tavalliseksi flunssaksi, vaikka hetken jo epäilin muuta, kun räväkkä pöpö iski suoraan kehkoputkiin. Olen siirtynyt koiran seuraksi olohuoneen lattialle. Tänään taidamme vielä saada kaihileikatun anopinkin kenttäsairaalaamme. Kaksi päivää olen lähinnä torkkunut ja kerrannut täydellisiä kotirouvia DVD:ltä.

En muistanut, että sen olevan niin viihdyttävä. Olen nauranut ääneen (ja itkenytkin, mutta laitettakoon se sen piikkiin, että pirauttelen aina kipeänä ja väsyneenä). Tuossa liioitellussa hömppämaailmassa, jossa jokainen piilottelee salaisuuksiaan ja joka kolmas on onnistunut päästämään päiviltä jonkun, on kuitenkin ne samat ihmisyyden ainekset, joista syntyy oman arkemme komiikka ja draama. Samat tarpeet, samat pienuuden tunteet ja sama sattuman sekoittuminen tapahtumiin.

6 kommenttia:

  1. Paranemisia! Mäkin olin 8 pvää sairaalassa sisällä, kun influenssa äityi keuhkokuumeeksi... Täykkärit on mulle must. Se on ainoa, mikä mun on joka viikko pakko nähdä. (No uutisten lisäksi) Käsittämättömän hyvä juoni ja hahmot = )

    VastaaPoista
  2. Parempia vointeja täältä minultakin.

    Hauva on hyvä toipilaskaveri - toivottavasti sekin voi jo paremmin..

    Thaimaan kuvat ennätät laittaa - me odottelemme. Parantele nyt rauhassa.

    VastaaPoista
  3. Kurjasta tilaneesta ihana kuva! Paranemisia. Ota rauhallisesti. Leppoista itsenàisyyspàivàà.

    VastaaPoista
  4. Hui! Kotivalolla taisi olla se pahamaineinen sikaflunssa. Kiitos kaikille toivotuksista! Myönnettäköön, että Koira oli aika hellyyttävä petikaveri, oltiin molemmat vähän kainalon tarpeessa ja nukuttiin sellaiset koiramaiset 14 tuntia vuorokaudessa.

    VastaaPoista
  5. Ui...piiiitkät unet oli sitten! Paranemista!

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.