Hyvin alkanut

En osannut odottaa yllätystä vuosipäivän aamuun, niinpä en ensin edes tajunnut, että paketti keittiön pöydällä on lahja! Rupesin hihittämään päällä olevalle sarjakuvastipille, joka väritti sisällön sitten vielä erityisemmäksi. Voiko päivä paremmin alkaa...ja vuosi päättyä, uusi alkaa. Viidennelle yhteiselle lähdemme Miehen kanssa. Meidät on kutsuttu sinne missä tapasimme.

Yläkuvan kukkaset ovat minulta -Mies toi nämä paremmat katolla käydessään.



Hyvää uutta vuotta Teille kaikille! Tuokoon se
tullessaan rakkautta ja elämäniloa.

Enemmän

Enemmän lunta ja nopeammin kuin koskaan. Enemmän lumeen juuttuneita autoja. Ennemmän auttavia käsiä, työntäviä, lapioivia. Enemmän kiitosta kuin koskaan.

Aivan uskomatonta se korviin kajahteleva kiitoksen määrä.

Ylikierroksilla - Musta hevonen

Kaikki ihanat lukijat ja tarkat kommentoijat. Kiitos viimeviikkojen kommenteistanne! Luen ne tietenkin kaikki, nytkin moneen kertaan. En ole saanut rauhotuttua istuakseni koneella. Pääni on ollut viime aikoina niin monen touhun ja menon kuormittama. Sain juuri äsken itseni kiinni ryntäilemästä kolmen kerroksen väliä hommasta toiseen, tehokkuus nolla. Joten istuin alas kerätäkseni ajatukseni.

Huolimatta hyvistä aikeista sama meno jatkui: Koitin ottaa kuvan tähän kirjoitukseen, mutta kameran akku olikin loppu, akun latautuessa kuorin loppuun uunijuurekset, kannoin välissä miehen rautakaupasta hakemaa kipsilevyä ja lautaa peräkärrystä sisään. Tökkäsin hälle lajittelemani keräyspaperit matkaan jne. Nyt tulin viimeistelemään kirjoitukseni, lataamaan kuvat ja kohta vihdoin koitan lajitella kolmen viikon pyykin, vai pitäisikö ensin pestä koira...vai peräti käydä kaupassa...

On kai hyväksyttävä, että aina välillä joku päivä on tällainen...ja että ne viisi kipsilevyä, jotka eivät mahtuneetkaan kuistille makaavat nyt olohuoneen lattialla.
Kunhan vieraat tulevat kuudelta ja rasitamme miespuolisia ensin kipsilevyn kannolla, saamme istua pöytään jossa on runsaasti hyvää ruokaa ja viiniä!

* * *

Mieli olisi palanut myös ulos luonnon valoon, kuvaamaan töitäni. Olen saanut jotain aikaiseksikin tässä kurssien, juhlien, työkiireiden ja remontin aikana. Ehkä joku huomasikin Postia Sinulle -lehden tuunaukset. Tässä lahjavinkiksi suunnittelemani naulakko, joka olen tehnyt vanhoista shakkinappuloista ja pätkästä ylijäämälautaa. Mies keksi sille mainion nimenkin.

Odotukset

Piipahdin Pop up -puodilla toteamassa, että jopas oli ylimainostettu tapahtuma. Kuudelta kansaa oli niin ettei sisään mahtunut ja kun seitsemän jälkeen tein toisen yrityksen olivat muutamat tupaan nostetut pöydät harvoine tuotteineen melkoinen pettymys. Harmitti kaverin ja muiden puolesta, jotka olivat vaivautuneet paikalle kaukaa. Ajatus hyvä, erinomainen, tuollainen kiertävä luomupuoti, mutta olisi sitä sitten toivonut vähän panostusta kun mainostettiin oikein Helsinginsanomia myöden.

Ostin hampunsiemenrouhetta ja intiaanisokeria. Sokeripullatkin ostettiin ja keitettiin kotona teet.

Novitan Balilanka on löytö. Olin koittanut virkata koreja t-paidasta leikkaamastani kuteesta, mutta jälki ei ollut siisti ja sitten osui silmiin tämä putkilolanka 1.95 kerä. Tästä tulee hyvää ja jämäkkää!

* * *

PS. joko olette kokeilleet tunisialaista virkkuukoukkuja. Koitin kysellä kaupoista mutta helsingin lankakaupat eivät edes tienneet mistä puhun! Lankabaari sentään jo oikein opasta videolla.
Laittakaa linkkinne tulemaan jos olette jo tehneet jotain tunisialaisittain!

Valmis!

Tälläisiä näistä edellisten postauksien hämmentävistä häkkyröistä tulee. Kollega kehitteli mallin Tori -lehden lukijoille ja porukalla näpertelimme niitä sitten joulupaketteihin. Se selittää nämä valtavat röykkiöt ruokoa ja piipputrassista väänneltyjä liitoskappaleita.

Himmelihommeli

Nämä kootaan palloksi...Joko alkaa hahmottua?

* * *

Puuskutin juuri pakkasessa kotiin hetkeksi tankkaamaan. Silmissä vilisee vielä siksak ja trikoo. Nyt koira lenkille ja suihkun kautta juhlimaan! Saas nähdä miten vihreä on naamani aamulla ompeluluokassa.

Jaksaa, jaksaa!

Jatkona edelliseen postaukseen: Järviruoko liotetaan
(ettei murru), leikataan ja niputetaan.





* * *

Kermakaikkisen tiivistä on ollut. Tunsin itseni onnekkaaksi kun saan tulla kahtena peräkkäisenä iltana työstä suoraa kotiin. Odotan hiljaista perjantai-iltaa. Sitä että saan olla kotona yksin.

-Olen ahmaissut liikaa kursseja. Lasikurssi loppui. En tiedä koska ehdin poimimaan viimeisen kahden "uunituksen" tuotokset, sillä sovittuun hakuaikaan on trikoo-ompelukurssi. Varsin innoittava sekin ja ideoita pulppuaa. Trikoon kanssa venytään vielä tämä lauantai, sunnuntai ja yksi arki-ilta. Sitten saa kurssit osaltani riittää tältä vuodelta.

-Koira on kunnossa ja pääsee hyvään hoitoon matkammekin ajaksi. Minä jo valitsen lukemista ja pienikokoisia käsitöitä reissuun.

-Illanviettoja, pikkujouluja, kaupunkireissuja ja kotibileitä on kasapäin. Kiitos ystävät!

-Mies on puskenut töitä pari kuukautta sellaiseen tahtiin, että arki-iltaisin hän ei aina jaksa keskustella. Kun monologiini tulee tauko, hän kysyy mitä syödään. Primääritarve, niinpä niin, ja eikun uunijuureksia leikkaamaan! Sesongin ihanuus ovat ne isot kahden kilon juuressäkit joita saa nyt lähikaupoistakin.

-Tässä kaiken keskellä on vessa revitty auki ja kellariin vievien rappujenkin remontti roikkuu mukana.


Kiitos vielä lumestakin, kyllä jaksetaan!

Kimpassa

Jos kaikki poimii 60 paksua ehjää ruokoa, niin ei siinä kauan nokka tuhise!

Isä

En keksi varhaisinta muistoa isästä. Tai tuleehan niitä mieleen tosi monta, mutta en tiedä ovatko ne omia muistoja, vai ovatko ne isän ja äidin muistoja. Kerrottuja asioita, joista olen muodostanut muiston. Tai valokuvia joiden ympärille on kerrottu tarinaa. Viimeistään viisivuotiaana muodostin jo ihkaoikeita omia muistoja. Mutta alkuun:

Kun olin ihan pieni oli isä reissutöissä. Isästä tuntui pahalta, kun hän palasi reissuiltaan ja olisi halunnut suoraan ottaa pienen tyttönsä syliin, mutta minä juoksinkin sohvan taakse ja sanoin, että halusin ensin vähän katsella.

Koska isä oli reissutöissä, ei ihan voinut tietää minkälaisissa seikkailuissa hän oli ollut. Niinpä vähän epäileväisesti kuuntelimme niitä juttuja, jotka alkoivat "Kun isä oli Afrikassa neekerinä..." Silloin sai vielä sanoa niin.

Ollessani ekalla isä oli vuorotyössä. Silloin isä otti usein iltapäivällä päiväunet. Pötkötin isän vieressä ja ensin isä luki ääneen Tarzania. Sitten minä tavata tankkasin, kunnes isä yllättäen aina nukahti ja hiivin pois. Sitten isä siirtyi päivätöihin ja se oli äidille suuri helpotus.

Minä olin isän lempityttö. Muita tyttäriä ei ollut. Minäkin vähän poikamainen, pelasin kentällä lätkää. Kun kaunoluistimen kärjet tökki, sahasi isä ensin yhden kerrallaan pois, mutta ymmärsi sitten ostaa hokkarit. Kerran kentällä isä rupesi luistimilla kaatumaan ja se oli kauheaa katsottavaa. Kuin puu olisi kaatunut.

Nykyään anna isälle erityisesti arvoa, koska hän oli paljon kotona kun olin nuori. Touhusi meidän kanssa. Hän tuli joka päivä töistä kotiin ja laittoi lämpimän ruuan perheelle. Hitto, kun meidän piti aina pestä niitä pikkuruisia monihaaraisia multaisia oman maan porkkanoita, joita ne äidin kanssa vaalivat takapihalla. Silloin toivoin, että haettaisiin kaupasta isoja valmiiksi pestyjä porkkanoita. Luomuahan ne oli, nyt sen tajuaa.

Kun muutin kotoa isä ei juuri soitellut, jos ei ollut asiaa. Mutta ne asiat olikin joskus niin omituisia. Että tikusta asiaa. Nyttemmin isä voi soittaa ihan muutenkin vaan.

Kun erottuani myin itse ensimmäistä asuntoani sydän rikki, murehdin, että kukaan ei osta sitä. Isä sanoi, että "yksi (ostaja) riittää". No tulihan se ostaja. Kun sitten muutin yksin asumaan ja murehdin, että hyvää miestä ei löydy isä sanoi, että "yksi riittää". Tätä "yksi riittää" lausahdusta on viljelty kavereiden kanssa monessa asiassa. Että maailma on niin avara, että kyllä aina yksi löytyy.

Tahtoisin asua lähempänä ja useimmin omia isän itselleni. Vaikka onhan se mahtavaa, että on monta, jonka kanssa hänet jakaa. Isän kanssa taitaa olla mukavinta nykyään hänen elämänkumppaninsa mökillä. Isä poimii metsästä ja vetää järvestä kuningasten ruokaa pöytään. Siellä puuhaillessa isä on parhaimmillaan. Sitä on mukava katsoa.

PS. Isän halkopinot ei taida laota näin.

Syksyn viimeinen päivä

Eilen, kesken päivän, syksy antoi periksi, otti keltaisen mukaansa ja lähti. Antoi valkoiselle tilaa.

Minä menetin itsehillintäni ja hain kellarista valkoisen valosarjan kuistille. Pakkasin sen pehmeänkeltaisen liinan pois ja silitin valkoisen pellavakaitaliinan sen tilalle. Sen, jonka mies toi yksi kesäpäivä kotiin, enkä tiennyt, että onko se laudeliina vai mikä. Varovasti kysäisin, mutta ei tiennyt hänkään, lahjaksi oli saanut. Koska silloin oli kesä, ei tullut mieleenkään, että ensilumen sataessa olohuoneen pöytä ei vierastaisi sitä enää yhtään.

Onninkainen suosi

Onninkainen nosti nyt kahden lapun sijasta kolme,
ja tiedättekö miksi?
Koska kaksi ensimmäisenä noussutta lappua vaikuttivat siltä kuin tulos olisi ollut sormeiltu, ennalta päätetty, manipuloitu nyt vähintään... kuin olisin valinnut tutuimmat! Sieltä meinaan nousi...

Valkoinen Persilja (hän saa valita palkinnon ensin)
ja Pirkko (jos hän ei pahastu, teen hälle tyylilleen
uskollisena mustan!)
joten puna naamalla nostin kolmannen: Maria
ja sitten tuumasin,

että kun nyt kerran rupesin höveliksi, niin aiompa vielä lähettää yhden Lissullekin Saapasmaahan. Sillä kuten hän sanoi, tottahan italialaisten pitää päästä ihmettelemään moista (suomalaista!!) keksintöä. Olenkin aina ihmetellyt miten suomalaiset eivät ole onnistuneet viemään maailmalle tuota oivaa keksintöä. Etelässähän tulee pimeä vuoden ympäri kello yhdeksän!

Joten kannan korteni ja lähetän heijastimen maailmalle.

Murheiden määrä on vakio

Koira juoda lotkuttaa kupin heti tyhjäksi, kun vettä kaataa. Kupissa pitäisi tietenkin olla koko ajan raikasta vettä tarjolla, mutta nyt minua jo hirvittää täyttää kuppia. Koiran keskivartalo näyttää paisuneelta. Ja lenkkeily on jatkuvaa pisuttelua. Levotonkin se on.

Kerran aikaisemmin oli tälläistä. Oli alettu seurustella miehen kanssa ja nukuttiin vuoroin hällä, vuoroin kotona. Kuljettiin repun kanssa. (Koira lisäksi exänkin luona joka toinen viikko) Kun testeissä ja sokerin rasituskokeissakaan ei mitään löytynyt pääteltiin, että kaverilla on stressi. Ei ihme. Minustakin se koiran ja omien tavaroiden eestaas kuljettelu oli hankalaa. Meni sitten ohi aikanaan.

Ryhdyin desimitalla mittaamaan paljonko otus juo. Varasin ajan lääkäriin. Toivon, että olisi jotain stressiä nytkin, vaan pakko on tutkituttaa, että saan nukutuksi, ja etten jokaisesta vinkaisusta ryntää aukaisemaan ulko-ovea hälle. Tuollainen käytös kun viittaa diabeteksen lisäksi myös moniin munuais- ja lisämunuaissairauksiin.

Ai niin, illalla arvon.

Hymyssä suin

Kuisti jähmettyy talvisijoilleen...


...muuttuu kuin katseluikkunaksi olohuoneesta käsin.


Kukaan ei hetkeen sido kasveja...


...ei ripusta pyykkiä koivun alle narulle.




Heräsin tänään tuntien itseni syvästi onnekkaaksi. Valuttaen kiitollisuutta kaikkeen ympärilläni näkemääni. Ja hassua kyllä ei siinä näkemässäni ole mitään erikoista juuri tänään: Lukuunottamatta kuistia, jonka siivosin eilen, meillä on kauhea sotku ja me molemmat olemme jotenkin eilisistä juhlista tärviöllä. Mies on nukahtanut uudelleen piikkimatolle ja minä, joka olen saanut vain kupin kahvia aikaiseksi, katselen, miten toissa päivänä aloitettu WC-remontti vyöryy pitkin yläkertaa.

Yltäkylläisyyden ramaisemalla tyyneydellä katson kaikkea keskeneräisyyttä ja ihmettelen sitä kosmetiikan, suoristusrautojen, hiusruusukkeiden, kaulanauhojen, hampaiden hoitotarvikkeiden ja ensiaputarvikkeiden määrää, joka kannettiin remontin tieltä viereiseen huoneeseen.

Tämä on minun elämäni, tämä on minun sotkuni, minun itseaiheutettu dagen efter -voipumukseni. Eilisten juhlien muistot. Tuossa kerällä takkuinen rakas koirani. Piikkimaton piikit porautuneena mieheni epätodellisen silkkiselle iholle.

Siunaan mielessäni kaikkea, koko suurta perhettä missä kukakin.

* * *

Hymy leviää myös niin arvonnan kuin muiden tekstienkin kommenteista! Kiitos.

Arvonta

22 x 14 cm heijastinpussi (rahapussille + puhelimelle)




Puhelinpussukka (puhelimelle + vaikka luottokortille) ja heijastin





Kävijämittari raksutti siis viime sunnuntaina yli 100 000 kävijän. Viime aikoina se on tarkoittanut yli neljää sataa kävijää päivässä, toisinaan yli 600. Siitä olen hyvilläni ja hämilläni.

Ajattelin, että arvontaan voisikin tällä kertaa osallistua kertomalla tämän postauksen kommenttilaatikossa vierailujen fiiliksiä. Olisi hauska kuulla ketkä täällä käyvät ja mikä on piipahdusten anti teille. Muitakin terveisiä saa jättää.

Olette tärkeitä ja tahdon lähettää teille näkyvyyttä kaamokseen! Lenkille lähtiessä heijastelevassa kaulapussissa kulkee kännykkä ja pussukkaan saa jo mahtumaan rahapussinkin. Pussukoihin olen kierrättänyt pesukoneessa huovuttamani villapaidat.

Voittaja saa luonnollisesti valita ottaako keltaisen pussin vai kännypussukan ja heijastimen.Muista mainita jos olet ystäväkirjassa niin saat kaksi arpaa.


Heijastinpussukat

Niin se nyt on

Sunnuntaiaamuna blogin kävijämittari kiihdytti yli sadantuhannen. Samana iltana päätimme aloittaa WC-rempan suunnittelun ja kirjoitimme vaiheittaisen aikataulun remppavihkoon.

Miten nämä nyt liittyvät toisiinsa? No, kuvittelin, että tänään tiistaina, minulla olisi jo arvonta pystyssä ja WC:n kaapit purettuina!

Eilen tajusin, että eletään sitä aikaa, jolloin on ihan ennustamattomissa saako iltaisin työpäivän päätteeksi yhtään mitään aikaiseksi. Kun saa koiran ulkoilutettua ja ruuan pöytään on aika lailla päivätyönsä tehnyt.

On ihan hiivatin pimeää ja minä käyn aurinkopanelilla.

Odotukset -Lasia osa 5

Studioni on tänään hapekas ovenrako. Ulkona
sataa sumua ja sisällä on taas kovin pimeää.










Ilmakuplan pullistuma








Minulla oli nuorempana aina niin vahvat visiot ja odotukset töistäni, että usein en osannut katsoa sitä lopputulosta avoimin silmin. Näin epäonnistumisina, jos ei tullut ihan sitä mitä visioin. Äiti niitä sitten poimi takasta. Matkanvarrella olen oppinut että idea, ja sitä myötä työ, elää tehdessä. Ryhdyn hommiin sen kummempia miettimättä. Hyvin hauraankin mielikuvan varassa.

Kun ei vertaa lopputulosta siihen mielikuvaan joka on kun työhön ryhtyy, voi keksiä vahinkojenkin kautta jotain uutta. Joku muu näkee sitten sen mikä on syntynyt, kun ei tiedä mitä olen kuvitellut siitä tulevan. Usein nopeasti hutastyt vaivatta syntyneet työt ovat itsestäni parhaista. Ehken ole ehtinyt ladata niihin odotuksia.

Lasin ennakoimattomuus on hienoa. Vaikka hyvin tiedän, että (varsinkin kokemattomalle) kaikki on hyvin ennakoimatonta ehdin kuitenkin kuvitella mitä uunista löytyy. Ja sitten pitää katsoa uudelleen.

Kuten kommenttilaatikoon jo kirjoitinkin, koin sen rautalankapalan epäonnistuneeksi kun se tuli uunista (ajattelin, että se ei kelpaa kokonaisuuteen, kun on niin kummallisen värinen), mutta jo tunti sen jälkeen tykkäsin siitä. Nyt tykkään koko ajan enemmän.