Studioni on tänään hapekas ovenrako. Ulkona
sataa sumua ja sisällä on taas kovin pimeää.
Ilmakuplan pullistuma
Minulla oli nuorempana aina niin vahvat visiot ja odotukset töistäni, että usein en osannut katsoa sitä lopputulosta avoimin silmin. Näin epäonnistumisina, jos ei tullut ihan sitä mitä visioin. Äiti niitä sitten poimi takasta. Matkanvarrella olen oppinut että idea, ja sitä myötä työ, elää tehdessä. Ryhdyn hommiin sen kummempia miettimättä. Hyvin hauraankin mielikuvan varassa.
Kun ei vertaa lopputulosta siihen mielikuvaan joka on kun työhön ryhtyy, voi keksiä vahinkojenkin kautta jotain uutta. Joku muu näkee sitten sen mikä on syntynyt, kun ei tiedä mitä olen kuvitellut siitä tulevan. Usein nopeasti hutastyt vaivatta syntyneet työt ovat itsestäni parhaista. Ehken ole ehtinyt ladata niihin odotuksia.
Lasin ennakoimattomuus on hienoa. Vaikka hyvin tiedän, että (varsinkin kokemattomalle) kaikki on hyvin ennakoimatonta ehdin kuitenkin kuvitella mitä uunista löytyy. Ja sitten pitää katsoa uudelleen.
Kuten kommenttilaatikoon jo kirjoitinkin, koin sen rautalankapalan epäonnistuneeksi kun se tuli uunista (ajattelin, että se ei kelpaa kokonaisuuteen, kun on niin kummallisen värinen), mutta jo tunti sen jälkeen tykkäsin siitä. Nyt tykkään koko ajan enemmän.
En ole koskaan osannut luonnostella. Päätä pahkaa ryhdyn toimeen. Ehkä siinä saa ohitettua ne ennakko-odotukset.
VastaaPoistaKirsi
Tuon sinulle terveisiä fieldikokouksesta. Olette aina tervetulleita yhdistykseen ja tapahtumiin. Lasityöt toimivat kauniisti ryhmänä. terv. Liisa
VastaaPoistaMun lemppari on just toi rautalanka. Tosi kaunis! t. Päkä
VastaaPoistaTosi hienoja. Itse en ole koskaan lasin kanssa touhunnut, joten jännittävää nähdä, mitä syntyi.
VastaaPoistaEn ole hetkeen täällä ehtinyt käymään ja mitä oletkaan saanut aikaan!!
VastaaPoistaIhanat tuo rautalanka ja kasvi ! Onnea lahjakkaalle!
Kylläpä kirjoititkin viisaasti. Ihan samaa mietin tänään kävellessäni pellolla ja metsätiellä. Että ei minun tarvitse heti onnistua, että ei tarvitse tietää mihin ja miten on menossa. Että se syntyy mikä syntyy, uutta kun tekee.
VastaaPoistaHienoja ovat työsi. Niin erilaisia kuin ennen uuniin laittoa. Kauniita kuin mitkä. Ja sinä teit ne, ihan itse. Varmasti hyvä fiilis.
Anteeksi,jos kommnentoin vielä. Nyt ymmärrän, että ilmeisesti halusit tehdä ryhmän. Näkemästäni "solusta" on tullutkin tuossa ryhmässä yksityiskohta maksaruohosta; pieni, kaunis maksaruohon kukka. Tai se toimii myös voimakkaampana heinä/lehtiryhmän kukkana.Laitatko ryhmän ikkunaan?Liisa
VastaaPoistaIntianminttu: Samaa mieltä, että pitäisi rauhassa saada kokeilla ja sulattaa sulattamistaan, että syntyy tuntuma. Meillä on kurssilla tosi hyvä rauha ollut. Ja kun kurssiviikonloppujen välillä on aina pariviikkoa, olen ehtinyt tehdä valmistelut etukäteen ja sitten vaan toteuttanut siellä.
VastaaPoistaOma uuni kyllä polttelee ajatuksissa. Ostaisin autotalliin, jos halvalla saisin.
Kirsi: Muistan tuon pakollisen piinaavan luonnostelemisen kouluajoilta. monesti niitä luonnoksia tehtiin salaa jopa jälkikäteen!!
Liisa: kiitos terkuista! Missä te kokoonnutte? Onko siellä aina koirat mukana?
Päkä: Tämä on kuin urheilukilpailussa: Rautalanka nousee ylitse ennakkosuosikkien! Ens kerralla koitan hopealankaa, sen pitäisi kuulemma jäädä vaaleaksi.
Kiitos Morso!
Aurinko ja kuu: Juu, päivä tolkulla pelkkiä lasisia kirjoituksia, nyt taitaa alkaa riittää ;)
Pellon pientareella: Niin sitä juuri mietin kanssa, sitä isompaa kuviota. Että sama pätee aikalailla kaikkeen. Kun n kovat ennakko-odotukset ja oman elämänsä käsikirjoitus kovin tiukka ja valmis, niin voi käydä niin, että elää ihan hyvän elämän, muttei osaa olla tyytyväinen, jos vertailee sitä vaan odotuksiinsa. On kai paljon niitä joiden elämä menee alitajuisen käsikirjoituksen myötä, mutta sitten on niitä joilla on monta mutkaa tiellä.
Niin ja onnistumisesta vielä. Kirjoitit, etä ei tarvitse heti onnistua. Ei niin. Ja/mutta voi myös jälkikäteen huomata, että se ennakko-odotus ei ole ainoa oikea lopputulos.
Sattumalle pitää jattää tilaa.
Liisa: Ryhmä juu. Noista nurkkien pienistä rei´istä, joista kaikki ei ole vielä valmiita, tulee ripustuskoukuille paikat. Eli teen näitä ruutuja niin monta kun vaan ehdin sulattamaan ja valitsen sitten parhaat kokonaisuuteen.
VastaaPoista(suotta pyytelet anteeksi, siksihän tämä kommenttilaatikko tässä on!)
Hei minäpä sitten kommentoin vielä tuohon fieldiasiaan. Meillä on tapahtumia muutaman kerran vuodessa, niistä saa mm. tietoa liittymällä yhdistykseen.Tapahtumia on aika harvoin, mutta sitten eivät rasita muuta elämää.Yhdistys on virallinen (olikos se nyt rotuyhdistys). Helsingin seudulla tiedän olevan yhdistyksen jäseniä, jotka esim järjestävät tapaamisia.Liisa
VastaaPoistaLiisa: No pitääpä googlailla. noin kertaluontoisesti voisi joskus mennä "lajitovereita tapaamaan"
VastaaPoista:)
Analysoit hienosti tuota taiteen syntyprosessia. Noin se taitaa juuri olla, pitäisi antaa vaan mennä, eikä tehdä ihan vankkumatonta kuvitelmaa siitä, miltä lopputuloksen pitäisi näyttää.
VastaaPoistaOpiskelijaikoina jaoin muutamana kesänä työhuoneen lasitaiteilijan kanssa ja niiltä ajoilta jäin minullekin mielikuva lasitaiteen yllätyksellisyydestä. Positiivisessa mielessä. Nuokin ovat kerrassaan loistavia! Lempparini ovat nuo "ruohot".
VastaaPoistaKirjailijatar: joskus se syntyy tanssien joskus ei kovalla työlläkään. olisi mukava tietää miten tekijät jakautuvat "pakertajiin ja putkauttajiin"
VastaaPoistaVilijonkka: Kuulostaa hohdokkaalta saada jakaa työhuone. Taisit tehdä silloin niitä kirjansidontajuttuja?
Muistatko nimeään. Olisi kiva nähdä töitään.
Kiitos mielenkiintoista tietoa
VastaaPoista