sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Etelä-afrikka




Nämä kesyt majavan kokoiset häijyn näkyiset pullerot asuttivat pöytävuorta.


Mies katsoo Kapkaupunkiin Pöytävuorelta.









Ensimmäinen kertani Afrikan mantereella ja seitsemisen sataa kuvaa. Tässä luonto-otanta 20 kilometrin säteeltä. Vuoret hallitsevat maisemaa lähes kaikkialla, mutta niiden juurella voikin sitten olla melkein mitä vaan. Ahmimme vähän liikaa ensinmäisinä päivinä. Kolme kohdetta kymmenessä päivässä; Kapkaupungin keskusta, Kalk Bay ja Stellenboshin viinialue sai meidät vähän hengästyneeksi.







21 kommenttia:

  1. Meinasin lentää pyllylleni, kun tulin tänne. Oli niin upeat värit ja yhtäkkiä oltiinkin maailman toisella laidalla. Ihanat kukkakedot ja pingviinit. Sinä tosiaan olit siellä, vai oletko edelleen. Ihanan näköistä.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanalta näyttää. Siskoni on tuolla parasta aikaa ja ovat jo toista kertaa. Kyllähän tuolla pitäisi itsekkin joskus mennä käymään.

    VastaaPoista
  3. Kirjailijatar: Eikö teekin hyvää silmille kaiken tämän valkean ja talven sinertävän jälkeen! Tulimme joulupäivänä, arkeenlaskeutuminen (ja joulunpaikkailu) kesti ja vasta tänään pääsin kuvien kimppuun.

    Satu.p: Tahtoisin takaisin minäkin, mutta ei ihan lähiaikojen toive, sen verran tyyris ja vaivalloinenkin oli matka.

    VastaaPoista
  4. Huikeaa! Vaikka kuvat ei varmaan teekkään oikeutta maisemile omin silmin katsellen on nekin niin loistavia että niitä katsellessa voi melkein elää ja hengittää afrikan antimia.
    Vaikka jokainen kuva on samaan aikaan kuin kun vääntäisi veistä tässä kateuden haavassa jään odottamaan Afrikka part II osiota tältä lomalta. Seitsemästä sadasta kuvasta on varmasti jotain mistä ammentaa.

    VastaaPoista
  5. Wau. Pingviinit ja kaikki! Tuntui varmaan vähän epätodelliselta välillä. Miten tuo vesi onkin noin turkoosia.. (ps. mulla arpajaiset)

    VastaaPoista
  6. Janne: Maisemat oli niin lumoavia, että ei paljon tarvinnut kameralla tähdätä. Olin niistä kuullut, mutta ensimmäisinä päivinä Kapin keskustassa, en tajunnut monimuotoisuuden laajuutta. Jo pelkästään se on vaikuttavaa, kun suuren kaupungin keskustassa möllöttää tautalla kaiken aikaa vuori.

    Elina: Afrikanpingviini, yksi maailman neljästä lajista, oli varsin vekkuli kaveri. Tulen kylään!

    Petriina: Kaunista ja jylhää.

    VastaaPoista
  7. Voi vitsi, vau! Tosiaan tekee nämä maisemat eroa tuohon ikkunasta näkyvään. Hyvä lepuuttaa silmiä afrikassa hetki.

    VastaaPoista
  8. Kiinnostavaa saada raporttia Etelä-Afrikasta, harvinaisempaa herkkua.
    Pinqviinit on kyllä hupsun symppiksiä. Ja tuollaisia keltaisia kukkia olisi kiva poimia iso kimppu.

    VastaaPoista
  9. Mahtavaa! Olettekin olleet kunnon reissussa! Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  10. Kiva aina katsoa toisten reissu kuvia kun itse ei pääse mihkään nyt.Teillä ollut varmasti mahtava matka!

    VastaaPoista
  11. Upeaa ,ihanai kuvia !Ja kiitos tästä odottamattomasta kuvamatkasta !oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle ♥

    VastaaPoista
  12. Tervetuloa takaisin kertomaan meillekin jostain semmoisesta, josta vain haaveilen. Ainaskin toistaiseksi.

    VastaaPoista
  13. Maijja, Liivia, Nonna, Sannu, Maria, Lissu:
    Matka oli varsin erilainen kuin aikaisemmat. Jostain syystä upposin tarkkailijan ja ihmettelijän rooliin, pikemmin kuin lomalaisen.

    VastaaPoista
  14. Minusta olisi hienoa päästä käymään paikassa mistä ei tiedä oikein mitään, jossakin ihan uudessa, uudella mantereella.
    Luulen että mustakin tulisi tarkkailija ja ihmettelijä.

    Euroopassakin toki riittää mulle paljon vielä näkemätöntä nähtävää muttei täällä ehkä voi samalla tapaa "lentää henkisesti perseelleen" ihmetyksestä kun kaikki on jotenkin niin...samanlaista kaikkialla.

    VastaaPoista
  15. Oh, sydämeni on jäänyt Afrikkaan. Klisee, joka kylläkin totta. (Kotini oli siellä nuorempana, Itä-Afrikassa.) Laitat varmaan lisää kuvia?

    VastaaPoista
  16. Ihania kuvia kerrassaan! Ja varsin tervetulleita tämän kaamoksen keskelle :)

    VastaaPoista
  17. Oi, miten ihanaisia kuvia ja tunnelmia! Matkakuume piinannut täällä pitkin talvea. Arvaa vain, miten kuume pelmahti näiden näkemisestä...
    Kiitos jakamisesta! Ja oikein onnellista tätä vuotta eespäinkin♥

    VastaaPoista
  18. Piilomaja: Vuosiin en ollutkaan päässyt tuollaiseen kuvaamaasi tunnelmaan, että kaikki ei ole ihan itsestään selvää. Onneksi noita paikkoja vielä riittää loppu elämäksi: Uusi Seelanti, Austraalia, Etelä-Amerikka nyt ainakin. Aina silloin tällöin jos saa matkabudjetin ja lomapäiviä kokoon johonkin kaukomaille asti.

    Omenaminttu: jännää! missä siellä? kero lisää, oliko perheellä työkomennus? Kuvia tulossa juu.

    Teija: hauska jakaa ja ruokkia teidänkin silmää!

    Hannah: matkakuume on ainainen kaveri, sitä ei juuri tarvitse yllyttää ;)

    VastaaPoista
  19. Keniassa 3 vuotta ja Tansaniassa ½ vuotta. Vanhempani olivat siellä töissä ja minä olin osan tuosta ajasta sisäoppilaitoksessa. Tänne blogeihin putkahtelee näitä ihania Afrikka-juttuja aina silloin tällöin ja joka kerta tulee ajatus tehdä itsekin Afrikkapostaus, mutta siitä on jo niin kauan... No, ne ovat olleet elämäni hienoimpia vuosia ja ansaitsisivat tulla kyllä kerrotuiksi. Juttuja olisi liiaksikin, mutta ehkä ruokapostaus joskus ;)
    Nyt tutkailen kuvasi uudelleen vähän tarkemmin.

    VastaaPoista
  20. Omeneminttu: kiva kun palasit vastaamaan kysymykseni! Ja jos vain inspiroidut kirjoittaman niin toivottavasti minulta ei mene, ohi, olisi mukava kuulla afrikan kokemuksia tuostanäkökulmasta. Ja vaikkapa ajan kultaaminakin. On varmasti ollut melkoista olla vieraassa maassa ja vieraassa kulttuurissa sisäoppilaitoksessa "omillaan"!

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.