Ensimmäisten viikkojen harras ja kiireetön tunnelma haihtui hetkessä, kun isyysloma loppui viime maanantaina. Sen maanantain sain treenata, miten yhden käsiparin voimin selvitään, mutta heti tiistaina jäin Miehen kolmepäiväisen työmatkan ajaksi Pikkiriikkisen ja Koiran kanssa yksin kotiin.
Kaksi ekaa viikkoa Tyttö oli viihtynyt itsekseen pitkiäkin aikoja omissa maailmoissaan, mutta jo kolmannen viikon aikana hän paljastui varsin seuranhaluiseksi. Toisin sanoen viihtyi lähinnä sylissä. Se kun yhdistetään lyhyisiin unijaksoihin ja ahkeraan ruokailuun, niin tarkkaan on yksin ollessaan mietittävä, miten sen hetken käyttää, kun hän nukkuu! Ilman kantoliinaa olisin ollut pulassa.
Nyt sain kahdesti päivässä hänet reiluksi tunniksi kerrallaan kahtoliinaan ja sinä aikana tein kotona pieniä ihmeitä!
Kaksi ekaa päivää meni varsin mallikkaasti ja paisuin itsekseni ylpeydestä. Kolmantena päivänä tuntui tapahtuvan kaikki mahdollinen harmi perä jälkeen. Kaupan päälle kokoajan satoi, enkä päässyt kuivana minnekkään. Sen päivän päätteeksi kaivauduimme peiton alle yhtä pieninä molemmat odottamaan, että Mies jo tulisi kotiin ja veisi vaikka Koira-reppanan sateeseen kävelylle.
Toiminnan ajoittaminen unien ja kantoliinajaksojen ajalle, (imetysten aikana) tarkkaan ennalta harkittujen järjestelyjen ja vaikka puhelinsoittojen toimittelu, suupalojen valmistaminen ja muutaman tiettyyn aikaan sovitun tapaamisen ajoittaminen vei tottumattomalta muutamassa päivässä mehut. Tuntui, että koti ajautui kaaokseen muutamassa hassussa tunnissa sen jälkeen kun olin juuri saanut sotkun siivotuksi ja löysin taas missä mikin on!
Miehen kotiutuminen tuntui siltä kuin loma olisi alkanut! Mennen tullen olemme nostelleet hattua täälä yksinhuoltajille.
Mutta mikä siinä onkin, että energiat on uskomattomat. En ole kuukauteen nukkunut kuin yhden neljän tunnin pätkän. Vaikka Pikkuriikkinen herättäisi tunnin välein, niin joka kerta pieni peiton alta pilkistävä nassu saa sydämen läikähtämään ilosta. Tätä minä odotin niin kauan!
Maailma mullistuu vauvan myötä tasoittuen sitten taas arkisiksi rutiineiksi :-).
VastaaPoistaSuloinen ja mikä syötävyys viimeisessä kuvassa. I-ha-na.
Voi mikä pieni nassukka,tuo viimeinenkin kuva,pieni pehmoinen mytty.Ei se kuvaaminen vähene,kohta neljän vuoden kokemuksella,onneksi on blogi johon loputtomat lapsikuvat voi työntää mummojen ja muidenkin katsottaviksi.
VastaaPoistaMuistan esikoisen kohdalla (tosin 8vrk sairaalassa ja ehdin jo laitostua ja tottua ruokatarjoiluun..) kun ensimmäistä kertaa kävin yksin kaupassa pojan ollessa kolmeviikkoinen.Kauppaan käveli 5min ja hirveässä kiireessä hosuin hyllyväliköissä.Omituinen tunne,huomasi että muu maailma näköjään on olemassa edelleen eikä kukaan näytä tietävän että koko maailma on juuri muuttunut.Ulkomaailma tuntui kauhean kiireiseltä,vaativalta ja kovalta verrattuna siihen kodinseinien sisäiseen hyssytilaan jossa vaippoja,riepuja ja puoliksi syötyjä leipiä,jäähtyneitä kahvikuppeja löytyi pitkin kaikkia tasoja.Toisen kohdalla oli ihan erilaista,omat haasteensa siinäkin mutta enää ei yllättänyt valvomisen määrä,unen katkonaisuus eikä se miten sekopäiseksi unenpuute olon saa.Mutta siitä se tasoittuu ja tuo vauvantuoksuinen aika menee oikeasti ihan kamalan nopeesti ohi.Kuopus,miun vauva on jo 1v3kk enkä millään haluais myöntää ettei tuo enää ihan vauva ole..
Ihanat tunnelmat olet osannut tänne tuoda kuvin ja sanoin. Paisu vain edelleen ylpeydestä,selvisit koko työmatkan ajan!! Muistan hyvin esikoisen ajoilta tuon energisyyden. Minä valvoin pirteänä aamut kun mies veti vauvan kanssa lonkkaa.
VastaaPoistaIhan täälläkin pakahtuu. Vauvanne muistuttaa kovasti meidän lapsiamme vastasyntyneinä. Ei se kuvaamis- ja tallennusinto välttämättä katoa mihinkään moneen, moneen vuoteen. Kiitos ihanista kuvista!
VastaaPoistaJohanna
Oivoi, tuntuu niin tutulta, kuin itse olisi tän kirjoittanut! Mutta kohtapa tuo teilläkin tasoittuu, ja osaat jo paremmin ennakoida :) Täällä meillä lisäksi tuo 5-v, joka vaatii osansa, mutta silti tässä on jo 2k pyristelty päivä kerrallaan. Ja ehkäpä tuo tuttikin alkaa maistua, meidän vauvalla taisi kuukausi siihen mennä, ja helpottaa kyllä joissakin tilanteissa ehdottomasti!
VastaaPoistaJaksuja arkeen!
Apua, liian vaarallista kuva-aineistoa..
VastaaPoistaNeljän mussukan äidillä alkaa jotain liikahdella mielenpohjalla.
Meillekin tuollainen mini :) :)
Eräs ystäväni (suurperheen äiti) sanoi päätelleensä, että jos tuttien muodot poikkeavat äidin anatomiasta, niin eivät tutit kelpaa..
Meillä kukaan neljästä ei ole tuttia kelpuuttanut, kaksi peukalonlussuttajaa on kyllä ollut (toinen heistä söi peukkua jo ultrakuvissa ja syntyikin käsi poskella..nauroimme, että yritti kai silloinkin hamuta peukun suuhun). Että kai minun anatomiani on sitten lähempänä peukaloa, kuin tuttien muotoja ;)
Sylitelkää vaan hyvällä omallatunnolla ja kaivautukaa aina peiton alle, kun siltä tuntuu.
Kyllä sitä kaaosta ehtii myöhemminkin setviä.
Kaiken uuden opettelu ottaa aikansa ja tilansa.
Toisen, kolmannen jne. kohdalla kaikki on jo jollain tapaa sisäisessä tiedossa, helpommin käytäntöön valjastettavissa.
Vaikka kyllähän lapsilla voi olla temperamentissa suuriakin eroja, se vaikuttaa moneen asiaan esim. imetykseen.
Minusta vauvoilla temperamentin erot novat näkyneet heti. Toinen karjuu kuin leijona synnytyssalissa, toinen vaan ihmettelee kärsivällisesti ympäröivää tohinaa ja sama meno jatkuu tapana reagoida, vaikka ikää tulisi.
Mitenkähän meidän käy, eilen mies haaveili vauvasta ja minäkin huomaan jotain pehmiävän. Apua ;)
-Maaria
Jos yhtään lohduttaa, niin et ole yksin: vertaistukea saat varmasti missä tahansa, jos vain pääset suusi aukaisemaan.:) Minullakin kaksi tutin hylkijää ja tissitakiaista. Varmaan jo arvaat, miksi täällä virkataan ja neulotaan kovasti? Se jäi päälle tyttöjen vauva-aikoina, kun sai istua myötäänsä lapsi sylissä. Sitä pystyi tekemään silloinkin, kun kaikki muu tuntui mahdottomalle. Ja tuli tunne tiski- ja pyykkivuorien keskellä, että edes JOTAIN saa aikaiseksi.:D Koiruudelle erityisiä rapsutuksia: silläkin on varmaan pakka aika sekaisin.
VastaaPoistaIhana vauva! Lopputeksti kuulostaa niiiiin tutulta. Öisin tosin unta ainakin toistaiseksi riittää, mutta päivät ollaan tissillä ja sylissä. Tutti aiheutti sen verran järkyttyneen reaktion, että ei sitten. Ollaan ihmistutteja.
VastaaPoistaMutta on se vauva niin ihana! Silloinkin, kun kumpikin kiljuu yhteen ääneen, vauva kakkaa kolmannen kerran juuri kun olen vaihtanut vaipan ja esikoinen heittää vahingossa lattialle sekä maidot että murot.
Koko vauva-arki on niin paljon mahtavampaa kuin muistin, noiden pienten ei-niin-kivojen puolienkin kanssa :)
Ja se vauvan taltiointivimma - voi kyllä.
Satu:
VastaaPoistaNiin se varmaan on. ...mutta sitä entistä spontaaniutta ja "nyt teen tämän ja teen sen loppuun asti" -arkea on varmaan turha odottaa vuosiin.
Rimpsukaisa:
"eikä kukaan näytä tietävän että koko maailma on juuri muuttunut." :)ihanasti sanottu!
Minä en uskalla ajatelle että joku päivä minulla voisi olla vielä vilkas esikoinen tuossa pyörimässä ja silti pitäisi tehdä kaikki se mitä nyt!
Jasmin:
Joku toinenkin pirteä siis siellä. No on niitä väsyhetkiäkin muutama ollut, mutta sen kummempaa univelkkaa tai unen puutetta ei ole vielä ollut. Ollaan saatu nytkin viikonloppuna tasatuksi :) Onneksi! tähän jos lisättäisiin väsymys, niin tuntuisi pienet koittelemukset varmaan paljon enenmän!
Johanna: Ai teilläkin on ollut maailman kauneimmat lapset! ;)
Teija: katso yllä mitä jo muille kirjoittelin. Hyvä että lupaatte tuota tasoittumista ja olette ilmielävät todisteet siitä että tämä ylipäätään voi onnistua useammankin kanssa. Koitan olla ajattelematta sitä, kun yhdessä on aloittelijalla kova tekeminene ;)
Hei, noista ajoista on kohdallani jo 27 ja 30 vuotta, mutta niin vaan tuli sellainen höpönöpö olo kuvia katsellessani.
VastaaPoistaEka kerta on aina ekakerta, ihan kaikki on uutta ja outoa, kokemus tuo sitten sitä varmuutta ja jossain vaiheessa rutiineeja arjessa toimimiseen. Nykyään tosin melkein kaikki kodinhoitoon liittyvä on niin paljon iisimpää kuin tuolloin. Silloin pesukoneet oli paljon kehittymättömämpiä, esim. lingon tehot oli 340 r/min, kuivausrumpuja ei ollut, ei myöskään mikrouuneja, ompelukoneissa ei juurikaan vapaavarsia, ei ollut myöskään saumureita jne. jne. Kukaan tuskin näki edes unta tietokoneen arkipäiväistymisestä ja tällaisen virtuaalimaailman mahdollistamasta kanssakäymisestä neljän seinän sisällä vietetyn ajan keventäjänä.
No pääasia, eli vauvat on varmaankin ihan samanlaisia elämän mullistajia kuin on aina perheilleen olleet.Suloisia kuvia.
Vasta nyt on kypsynyt ajatukseen mahdollisista lasenlapsista, silloin saisi uusintakierroksen.
terveisin Äiti 57 v.
Maaria: olipas hauska tuo kirjeesi, tuon ajatusmaailman minä jaan!
VastaaPoistaJos temperamenttia vertailee, niin hyvä esimerkki on tämä meidän ja versus veljeni perheen lapsi. Tämä viuhtoi jo kohdussa menemään ja sai koko kohdun supoistelemaan hulluna ja se toinen oli melko rauhallinen. Ja mitä minä olen nähnyt, se toinen viihtyy itsekseen vaikka tutin nauhaa tutkiskellen pitkiä aikoja (minusta ihan loputtomiin ;) ) ja tämä vaatii äksöniä kaikenaikaa.
Ihana kuulla, että siellä neljän jälkeen yhä molemmilla vauvakuume nostaa päätään. Ihanaa arkea teille neljän kanssa ja katsotaan miten käy!
Outi: Todentotta, olen jo miettinyt että kaivan virkkuukoukun naftaliinista. Pieneiä korjaustöitä olenkin jo tehnyt vauva rinnalla. Ajattelin että olen ihan pöpi, mutta, ehken sitten kuitenkaan! On niin vaikea istua vaan ja meillä ei ole telkkaria. Kirjakin on usein käsillä! harmittaa kun usein istuu, ja sitten hetkenpäästä huomaa ettei ulotu mihinkään viihdykkeeseen...
Krisse:
sulla on melkoiset hermot jos eivät nuokaan tilanteet saa pinnaa kireälle. Mua kyllä hermostuttaa katsella miten kaaos leviää ympärille, kaos jonka voi si niin helposti pysäyttää jos saisi 15 minuttia vähän useammin aikaa keräillä kamat kasaan!
Neuvolassa sanottiin että sitä tuttia joutuu pitämään suussa joskus puolikin tuntia, sitäkin koitettiin, pienen kielen työnnellessä sen kerta toisensa jälkeen ulos, mutta ei!
Voi justus, sain vastatuksi teille kaikille, kiitos miehen, joka laittoi juuri ruokitun vaihdetun vauvan pussiin!
Äiti 57:
VastaaPoistaNiin ne on tainnut mullistaa kaikkina aikoina. Olen miettinyt, että myös vanhempien vaatimuksen arkea, lapsia, kasvatustyötä ja itseään kohtaan on tainneet kasvaa siinä tekniikan edistyessä.
Mutta kiitos netin, kuten sanoit, pääsee kotokauttakin ihmistenilmoille, vaikka sitten edes vauva toisessa kainalossa!
Voi että se on söpö! :)
VastaaPoistaJa kyllä se kuvien napsiminen ja niiden lisäys facebookin vaan hiipuu kun lähestyy yhtä ikävuotta. Ei vaan jaksa enää kun univelka painaa ja kaikki uusi ei ole niin ihmeellistä :D
Oi miten ihana lukea postaustasi. Meillä esikoinen syntyi reilut 11 vuotta sitten ja siitä tuntuu olevan iäisyys.
VastaaPoistaJotenkin sitä kai oppii ja sopeutuu tilanteeseen. Sitten kun on useampi lapsi pyörimässä hoidettavana, osaa jo vauvarutiinit eri tavalla ja sekin tilanne sitten vaan hoituu.
Nautihan elämästä ja muista ottaa omia hetkiäsi!
Kiitokset ihanista kuvista ja kuulumisista! Mukava päästä seuraamaan vauva-arkea :) Kummasti kuvat saa vauvakuumeen pahenemaan ;)
VastaaPoistaIhania kuvia! Voi kulje vain kameran kanssa ja anna räpsyä! Tylleröinen kiittää sitten joskus ja itsekin muistelet haikeudella tuota aikaa...
VastaaPoistaKyllä ne rutiinit tasoittuvat ja napsahtelevat kohdilleen ajan kanssa.
Oikein ihania syyspäiviä teille kaikille:)
Tuohon ongelmaan, ettet yllä, keksit pian ratkaisun. Huomaat kyllä, että olet kohta perustanut komentokeskuksen, jossa on kaikki tarvittava käden ulottuvilla. On se sitten sohva tai nojatuoli, mutta semmoinen paikka on ihan kuningas. Voi vaan olla ja kaikki on siinä, jos ei kerta pois pääse.:D
VastaaPoistaSiitä vaan laitat kuvaa tulemaan Facebookkiin, kyllä niitä odotetaankin ;)
VastaaPoistaMun poikani kun oli pieni, laskin jossain kohtaa että kuinka monta albumillista (aikaan ennen digikuvia) hän keräisi ennen aikuisuutta ja se vähän hillitsi.
Söpö pikkiriikkinen <3
Suloinen hän on !Voi että miten ihana.Kaikkea ihanaa syyspäiviisi.Voi hyvin♥
VastaaPoistaVoi miten suloinen tummatukka.
VastaaPoistaMeillä kuopus (nyt 11v) käytti tuttinaan Ikean pitkäkorvaista pupua :0) Korvat olivat aivan märät... Mukavaa pehmeää kangasta, eikä karvoja ollenkaan. Ja se kävi ihan vahigossa, laitoimme aina pupun kaveriksi nukkumaan, ja kun oppi itse tarttumaan, niin jo alkoi pupun korvat maistua. Nyt meillä pihalla on ihan oikea kani lemmikkinä.
Onnea syksyynne! Topukka
Ihania kuvia, etenkin tuo viimeinen! Täytyy tulla joku päivä kun teille sopii paikan päälle ihmettelemään pikkuista.
VastaaPoistaHeli
Intiaaniprinsessa Onnen Aamu alkaa jotenkin muistuttaa isäänsä intiaanipäällikkö Valkeaa Kauraa.
VastaaPoistaMiten on silmien värin laita ?
Intiaanipäällikkö Valkean Kauran äiti, joka 1960-luvulla luki Hellerin Catch-22:n.
Janica: Toivottavasti ihanat hetket eivät jää univelkasi ale. Itse ajattelin raakasti vaan ottaa kotiin apuja vaikka Mummopalvelusta, jos alkaa näyttää siltä, ettei ehdi nukkua tarpeeksi. Vaikka väliaikaista apuahan se vaan on, jos joka yö kertyy niin ei siinä mummot auta! Aurinkoa syksyysi!
VastaaPoistaKiitos Nonna: toivotaan että se menee juuri noin jos tilanne tulee eteen!
Marjaana: Kiitos, tämä on ihana kuumetila!
Mustakissa: luulenpa että mu täytyy kätkee näistä puolet, ettei hälle nouse myöhemmin hattuun ;)
Outi: komentokeskus on jo muodostumassa sohvannurkkaan!
Pirkko: hyvä huomio, toi sata albumia, mut digiaika pelastaa, tosin helmet hukkuu sit sinne massaan...
VastaaPoistaKiitos Maria!
Topukka, no ihan mitä vain kunhan jotain muuta välillä äyttää tuttinaan kun meitä äitejä!
Heli: tänne vaan niinkuin jo puhuttiinkin!
Valkean Kauran äiti: Onnen Aamu vaihtaa vielä silmän väriä sen mukaan minne sattuu katsomaan, mutta tummat niistä tulee.
Pitäisi vissiin lukea kirja että aukenisi tuo Catch-22 -vertaus, mutta loppuviin kasiin ja enttententten vaikeisiin valintoihin ehkä viittaat.
Mä niiiin tykkään tästä sun blogista. Sulla on aina ollut ihmeellinen taito nähdä asiat kauniina. Se tästä blogistakin huokuu ja kiehtoo.
VastaaPoistaPikkuisen kuvat ovat ihania ja viimeinen lause sai täysin ratkeamaan kyyneliin. Voi teidän onnea!!
Minä olen ollut jo hetken puhumatta vauvakuumeesta, mutta eihän sitä voi kuin huokailla kuumeen perään, kun teidän tummakutria katselee.
Rutistukset! Kaunottaria olette!
Hei Maria, olipa ihana lukea terveisesi täältä! vaikka tunnen monta Maria, niin arvaan kyllä KUKA niistä SINÄ olet!!
VastaaPoistaMiten monta vuotta on mennyt, että ollaan nähty? liian monta, korjaantuisikohan se tällä äitiyslomalla, kun saatan viettää Tampereella aikaa Miehen olessa työmatkoilla?
Voi hyvin sinä suloinen ystävä! Kiitos, sait mieleni niin hyväksi taas!
Voi miten tuo viimeinen kuva toi hymyn huulille! niin suloinen ilmestys :)
VastaaPoistaJasmin: Olipa hauska kun kommentoit tänne kuukausien taakse ja sait minutkin selaamaan kuvat uudelleen. Nyt jo ikävä noita alkuaikoja!
VastaaPoista