maanantai 12. joulukuuta 2011

Tänään tykkäsin tästä.

Pätkäavioliitto voisi saada kumppanin tsemppaamaan aamenenkin jälkeen.
Lähettänyt
Tunnisteet:

8 kommenttia:

  1. Jannemaanantaina, joulukuuta 12, 2011 11:16:00 ip.

    http://www.youtube.com/watch?v=3S8xRhy909U

    Tätä voi nyt taas miettiä toiseltakin kannalta.
    Eiks "kunnes kuolema teidät erottaa" ole määräaikainen?
    ja silti se ei saa kaikkia tsemppaamaan.

    Onko tietoa saako sitä eroa jos toteekin 2 avioliittovuoden jälkeen tehneensä elämänsä virheen vai onko oltava se määräaika aviossa?

    VastaaPoista
  2. Jujutiistaina, joulukuuta 13, 2011 10:28:00 ip.

    Janne: Naulankantaan! Kylä se tosian on määräaikainen sekin. Minä ja monet muut vaan ei ole ehkä hoksanneet sitä...ja siitä puuttuu se yhteisen uuden sopimuksen solmimisen mahdollisuus.

    Ei kyllä mä olen sitä mieltä, että se määräaikainen pitäis sitten lusia loppuun ja koittaa ottaa opiksi joka hetkestä. No, väkivallan uhan alla sais ilman muuta poikkeusluvan vaikka hypätä kilpailijan matkaan ilman karenssia.

    VastaaPoista
  3. Jannetiistaina, joulukuuta 13, 2011 11:00:00 ip.

    Olisko määräaikainen ero mitään? esim Nykäselle ja Merville olis voinut langettaa sanotaan vaikka 1-3v ehdottoman eron...
    1v sais ensikertalainen josta vois selvitä hyvällä käytöksellä ja sit paatuneille eroajille 6v eli ns. "elinkautinen"

    VastaaPoista
  4. Jujutiistaina, joulukuuta 13, 2011 11:11:00 ip.

    Janne: joo, voisikko tehdä tästä jonkin kansalaisaloitteen?

    VastaaPoista
  5. Anonyymikeskiviikkona, joulukuuta 14, 2011 5:59:00 ip.

    Minusta tämä ”määräaikaisavioliitto” tuntuu hyvin vieraalta. Mielestäni avioliiton ajatus on juuri se, että haluaa elää ja sitoutua elämään toisen kanssa elämänsä loppuun asti. Kihlaus ja avoliitto ovat mielestäni riittävä ”koeaika”. Ajatus siitä, että rakkaus jotenkin paranisi tai vahvistuisi lähellä eräpäivää kammottaa minua – voisiko alkutaipaleella sitten rakastaa ”huonommin”. Itselleni määräaika tuli täyteen kun mieheni yllättäen kuoli ollessani 44 vuotias. Avioliitto takaa leskelle ja lapsille paljon. Onneksi rakastin joka päivä yhtä paljon.
    t.kellokauppias

    VastaaPoista
  6. Jujutorstaina, joulukuuta 15, 2011 11:22:00 ap.

    kellokauppias:
    No näin juurihan sen toivoisi olevan kirkkaana jokaisen päässä, mutta ihmisluonto on mitä on ja monesti me alamme ottaa asiat itsestäänselvinä, kun aika kuluu ja toisen kasvot käyvät tutuiksi. Sitä kai tämä määräaikaisavioliitosta puhuva teksti parodisoi. Että suhtautuisimme avioliitossakin jokaiseen hetkeen olla toisen kanssa kuin viimeiseen, noin niinkuin kärjistäen.

    Avoliitto taitaa olla oikeuksineen (tunnustettujen) lapsien kannalta sama kuin avioliitto tätä nykyä, mutta leskelle käy kyllä huonosti ilman testamenttia ja leskeneläkettä ilman jää.

    Yhdyn tuohon mitä kirjoitit, että onneksi rakastin joka päivä yhtä paljon!

    VastaaPoista
  7. Anonyymitorstaina, joulukuuta 15, 2011 1:01:00 ip.

    Pitkässä liitossa rakkauden osoittamisen muodot muuttuvat (tajusin sen vasta kun jäin yksin). Huomionosoitukseksi ei tarvita mitään erityistä vaan ”sellaiset” pienet huomaamattomasti tehdyt asiat riittävät ja tuntuvat hyvältä. Voit uskoa, että en jäänyt kaipaamaan kukkakimppuja tai kylpyläviikonloppuja, vaan esim. että aamulla kahvi on keitetty valmiiksi tai kengät on ”plankattu”. Saan myös lohtua siitä, että hänkin varmaan on huomannut minuun ”huomionosoitukseni”.
    Avoliitossa tunnustettujen lasten asema on hyvä. Lain edessä avopuoliso on vain lasten vanhempi ja monessa asiassa avopuolison vanhemmat/suku on etusialla. Myös verottaja on avoliitossa ankara.
    Mutta tämä kaikki on vain juridiikka ja jollain paperilla asian kai voi hoitaa. Vaikka olimme naimisissa ja meillä oli testamentti, olen joutunut vaikka minkälaisiin tilanteisiin viranomaisten kanssa. Esim. alaikäisten lasten omaisuus menee maistraatin valvontaan ja minä olen velvollinen pitämään siitä kirjanpitoa.
    Seuraan ahkerasti blogiasi… se antaa minulle voimaa ja iloa.
    Hyvää Joulua sinulle ja perheellesi!
    t.Kellokauppias

    VastaaPoista
  8. Jujutorstaina, joulukuuta 15, 2011 4:12:00 ip.

    Kellokauppias:
    Niin juuri!
    Yhteenvetona ajattelen että oli avoliitto tai avioliitto, niin se arki on tärkeintä. Mikään muu ei tee arjesta onnistunutta kuin molemminpuolinen kortensa kekoon kantaminen ja vahvuudessa ja heikkoudessa vuorottelu.

    Kuitenkin nostan hattua niille pareille, jotka ikäänkuin ottavat toisen jalan ovenvälistä pois ja uskaltavat sitoutua toisiinsa avioliitolla. Ilmassa on ollut nota vuosikymmentä kapinaa perinteitä kohtaan, ja hyvä, että asioita on kyseenalaistettu. Nyt taitaa olla niin, että ne jotka naimisiin menevät, menevät sydämestään, eivät siksi, että on sosiaalisesti suotavaa.

    Raha-asiat on sitten erikseen.

    Suloista joulunodotusta ja kiitos lämpimistä sanoistasi!!

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)