Pääsiäisenäkin oltiin perheen kanssa Vaarilla ja Mummilla. Siitä jäi niin kiva fiilis, että lähdettiin heti jo uudelleen, kun Isukki reissaa koko viikon. Ajateltiin, että nopeammin se viikko vierähtää kun mekin reissataan. Nopeammin juu, mutta helpommasta ei voi kyllä puhua. Sen mikä hermoja ja vaivaa perillä ehkä säästetään, niin lähtövalmisteluissa ja vastaavasti menetetään. Ystäväni sanoin, "loma lasten kanssa ei ole lomaa, mutta on hauska olla pois kotoa." Sama päti tähän, plus että on kiva nähdä sukua.
Reissuun pääseminen on melkoinen suoritus kahdestaan lapsen kanssa. Se tavaran keräily ja keskittyminen siitä mitä tarvitaan samalla kun lapsi vaatii sitä sun tätä. Autoon voisi vain heittää kaiken mitä mieleen tulee, mutta junaillessa ei turhaa tavaraa mahdu. Meillä on kovin pienet vaunut ja siinä saa tehdä melkoisesti töitä, että saa kolmen päivän tavarat sullotuksi niihin.
Olin laskenut sen varaan, että pakkaan yöllä kun lapsi nukkuu, mutta lapsipa ei nukkunut. Mikä siinäkin oli! Puoli yhdeltä yöllä ei pakkaaminen ollut enää päällimmäisenä mielessä. Hiki hatussa sitten tein eväitä seuraavana aamuna, purin ja pakkasin vaunuja, juoksentelin tyhjentämässä bioastioita, ja vaipparoskiksia, ettei tule kotiin palatessa eteisessä vastaan örkkimörkki. Siunailin taas yksinhuoltajia. Viime tipassa juoksin vaunujen kanssa sateessa asemalle. Kun vihdoin pääsimme junaan, olin sössinyt niin, että meillä oli invapaikka kärryille, muttei istumapaikkoja lainkaan.
Selvittiin siitäkin. Ja junassa olikin sitten lungia. Ja asemalla oli Néni vastassa. Jotenkin silti on kivempi mennä junalla kuin autolla.
