perjantai 26. lokakuuta 2012

Tätä rakastan!


Tämä vaihtopääruuvimeisseli on lahja isältä jota kuinkin niiltä ajoilta kun muutin pois kotoa.

Sen päät kiinnittyvät magneetilla joten se nappaa ruuvitkin otteeseensa. Teriä oli alunperin neljä , mutta sitten kahvan "pesät" alkoivat löystyä.  Yksi terä hukkui ja toinen murtui. Minä sureksin sitä ja kesti kauan kun huomasin, että niitä teriähän myydään sekä yksittäin että sarjoina.

Jotakuinkin samaan aikaan Mies investoi vaihtoteräsarjaan ja tällainen kokonainen onnen avaimisto ilmestyi meille. Rakastuin siihen tulenpalavasti heti.

* * *

Naisella on hyvä olla oma työkalupakki, jossa omaan käteen sopivat perustamineet ja sen lisäksi vielä oma porakone. Jos porakone on miehen, suhde siihen jää etäiseksi. Onhan se nyt sanomattakin selvää, että jos miehen ranne on tuplaten niin paksu kuin sinun ja minun, voi hän hyvin heilutella painavia vasaroitaan ja kannatella yläilmoissaan sitä porakoneen järkälettä.

11 kommenttia:

  1. Kun muutettiin mieheni kanssa saman katon alle, mie olin meistä se jolla edes oli työkaluja (just tollanen ruuvarijuttu kun sulla, pieni vasara ja pistoolinitoja + jotain muita iskän lahjoittamia kapineita). Työkalut olivat kauniissa laatikossa, mutta ajanoloon meillekin on tullut poria ja muita ja nyt ne asuvat työkalupakeissa tylsästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Työkalut kauniissa rasiassa" kuulostaa ihanan runotytöltä. Mulla alusta alkaen ruma muovipakki :(

      Ihan näen silmissäni sellaisen nostalgisen rasian, jossa työkalut voisivat olla.

      Poista
  2. Todellakin jokaisella naisella tulee olla oma työkalupakki! Omani on aika pieni, mutta sitäkin arvokkaampi. Alkuun appiukko naureskeli sille, mutta on jo todennut sen mainioksi. Itse olen aina onneni kukkoloilla kun saan kaivaa työkalupakin esille. Voikun tarttuisin yhtä innokkaasti tiskiharjaan kun vasaraan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole mitään romanttista suhdetta niihin, ja usein olen vähän että plääh, tuokin taas pitää laittaa kuntoon.
      Enkä jaksaisi juosta autotalliin

      meillä on muuten nykyään yksi vasara ja tuo ruvari aina eteisen patterinväliin sujautettuna, ettei jokaisen pikkunaulan ja ruuvin takia tarvitse juosta autotalliin asti.

      Poista
  3. Minulla on ihan omat työkalut myös. Kaveripiirissä monilla on myös. Yksi ystäväni rakensi hiljattain leikkimökin ja terassin. Ja toisen mies ei antanut käyttää moottorisahaa, niin tämä tyttö meni ja osti itelleen oman. Ja tietty turvasaappaat ja muut samalla! Kyllä me naisetkin osataan, jos halutaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen monta kertaa ajatellut, että kiitos kotiväen, sitä ei tarvitse todistella <3

      Hyvä, että sisua riittää niilläkin, joiden taitoja joku vielä tähän maailmanaikaan epäilee. Mutta vähän käy sääliksi sitä miestä, ehkä se halusi pitää edes moottorisahan omana bravurinaan. Tai sitten se vaan rakasti vaimoa niin kovin, ja tiesi, että vahinkoja sattuu niiden pelien kanssa.

      Poista
  4. Heh. Me saatiin molemmat tollaset. Näin ton ruuvarin teillä viime käynnilläni ja hymähdin mielssäni että sulla oli siinä vielä alkuperäiset bitsitkin tallella. Voin muuten vilpittömästi suositella sellasia hieman pitempiä vaihtopäitä. http://biltema.fi/fi/Tyokalut/Kasityokalut/Ruuvimeisseli-ja-Hylsysarjat/Ruuvitera--hyslysarja/Erikoiskarkisarja-36-osaa-12406/
    Nämä eivät tipu porakoneen istukasta jonka jälkeen tuskin ruuvaat käsipelillä enää mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lahja, kermakaikkiaan!

      jNyssäsen sanot! Ehkä sitten, kun nämä on juosseet omille teilleen, ostetaan sellainen poarannettu versio.

      Poista
  5. Ihan vaan selvyyden vuoksi: porakone ja ruuviväännin on eriasia. Porakone aika vaikea hallita,ellei sitä käytä jatkuvastai > terä/ruuvi ja käsi kipee.
    Vaari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko Jannella yksi ja samavehje, Meillä on erikseen ruuvinväännin, tosin vähän kehno.

      Poista
  6. No siis porakone ja akkuporakone ainakin on eri.
    Akkuporakoneen ja ruuvinvääntimen raja alkaakin olla jo vähän hämärä. Mulla on varmaan joku pieni mieltymys työkaluihin kun laskin just mielessä että pelkkiä porakoneita ja ruuvinvääntimiä mulla on 7... Näistä 3 voisin kyllä hukata johonkin...

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.