tiistai 6. marraskuuta 2012

Haavehuoneet



Hankkeet edistyy hitaasti, jos ollenkaan.

Siihen puuseppään, jonka piti meille heti seuraavana viikonloppuna suunnitella ne eteisen kaapistot, olen jo melkein menettänyt uskoni. Hän lupaa ja lupaa. Sanoin jo hälle, että jos hän on ottanut liikaa töitä tähän joulun alle, niin kertoisi, niin hankimme jostain muualta tekijän. Saas nähdä saiko se häneen vipinää. No lauantaina pitäisi (taas kerran) tulla luonnokset ja tarjous. En jaksa uskoa, mutta ehkä neljäs kerta toden sanoo.

Omat luonnokset edistyy melkein yhtä tahmeasti. Olen tehnyt havainnekuvia laajennuksesta, jotta itsekin näkisimme mitä haluamme. Lähteekö katto askelta alempaa vai jatketaanko nykyistä kattoa? Perspektiivini heittää pahasti. Vielä tarvitaan mittakaavassa pohja ja yksinkertoiset rakennekuvat. Sitte taas rakennusvirastoon hattu kourassa.

Eilen ihailin tätä rakennusnäytettä. Rakkaudella tehtyä.

2 kommenttia:

  1. Musta toi luonnos, jossa katto lähtee askeleen alempaa, on hieno! Istuu paremmin (mun silmään) eikä talosta tule laatikkomainen. En tosin ole asiantuntija, mutta lähes 15 vuotta rintamamiestalossa asuneena, remontoineena ja laajentaneena, kokemusta ja näkemystä löytyy ;-)

    VastaaPoista
  2. Joo, niin munkin silmää, ja voi olla että se olisi lämpötaloudellisestikin parempi. Teemme pari erilaista ehdotelmaa, kun ei oikein tiedetä mikä näin suojelualueella menee läpi...josko mikään.

    Sitä kokemustasi olisi kiva päästä hyödyntämään!

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.