sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Elämänmakuinen




























"Valkoiseen rimpsumekkoon puettu lapsi kantaa hymyillen valkovuokot sänkyyn. Tunnelma on harras ja keskittynyt. Otan ojennetut kukat ja täytekakun raikkaana vastaan..."

No ei vaiskaan!

Olin kieppunut sängyssä pitkään pohtien huomaako Mies, että olen hereillä. Kun sitten hiippailen alakertaan näen, että Mies on ulkona Tytär ja valkovuokot kainalossa nousemassa rappuja taloon takaisin. Ampaisen kaksi-kolme rappua kerrallaan takaisin sänkyyn.

Tytär näkee matkalla isän kännykän ja alkaa inttämään Kaapoa. Isä kantaa Kaapoa kitisevän tytön sänkyymme. Tyttö malttaa saa juuri ja juuri ojentaa kimpun minulle ja jatkaa Kaapon vaatimista silmät pikkumyymäisinä kolmioina. Huokaus. No sitä sitten. Sivuutettu äitiparka pääsee onneksi Miehen kainaloon.

Aamukahvin aikana pomppaamme ylös toistakymmentä kertaa.
Lautanen lentää kumoon lattialle ja vastoin painovoiman lakeja puolet rinnuksille ja sitä rataa. Tytär juoksee ja touhuaa onnellisena vaippa paksuna polvissa roikkuen.
Sisään ja ulos lämpimälle terassille. Yhä pyjamassa.
Ruukkumullasta rakentuu rallirata, kun hetkeksi syvennymme Miehen kanssa lehteen.
Kun havahdumme seuraavan kerran on lusikkalaatikon sisällöstä ja kuivakukista asetelmia kuistin pöydällä. Hän on sanoinkuvaamattoman tyytyväinen aamun askareisiinsa. Katselemme Miehen kanssa toisiamme ja ihastelemme tätä Tasmanian täystuholaista.


Kiitos terveestä ja touhukkaasta tyttärestä.
Tämä päivä menee juuri niinkuin pitääkin.

14 kommenttia:

  1. Olipa hieno kirjoitus! Hyvää äitienpäivää.

    VastaaPoista
  2. Kaunista, sai hymyn huulille. Ihanaa äitienpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Näin se menee. Ehkä ensi vuonna jo hieman siivompi meno,mutta sitä ennen, hienoa että osaatte nauttia tästä hetkestä :D Hyvää äitienpäivää myöhässä!

    VastaaPoista
  4. Hahaa mainiota.
    Minunkin pikku mieheni (1v4kk)pitää energiatasot tässä kodissa kohdillaan. Voi noita lapsia.
    Miten he ehtivätkin niin paljon ja joka paikkaan. Ajatteles jos itsellä olisi noin roimasti energiaa.. uh huhu.

    VastaaPoista
  5. Suloinen postaus!!♥
    Meidän kissan nimi on Kaapo...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaapo on sympaattinen nimi. Kaapo-ohjelman tunnari sen sijaan jää korvamadoksi...

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Ehkä mieluummin niin, vaikka aina on naarmuja ja mustelmia. Lapsi jota pitäisi koko ajan rohkaista voisi olla minulle vaikeampi ihan vain henkilökohtaisena luonnekysymyksenä.

      Poista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.