Elämänmakuinen

"Valkoiseen rimpsumekkoon puettu lapsi kantaa hymyillen valkovuokot sänkyyn. Tunnelma on harras ja keskittynyt. Otan ojennetut kukat ja täytekakun raikkaana vastaan..."

No ei vaiskaan!

Olin kieppunut sängyssä pitkään pohtien huomaako Mies, että olen hereillä. Kun sitten hiippailen alakertaan näen, että Mies on ulkona Tytär ja valkovuokot kainalossa nousemassa rappuja taloon takaisin. Ampaisen kaksi-kolme rappua kerrallaan takaisin sänkyyn.

Tytär näkee matkalla isän kännykän ja alkaa inttämään Kaapoa. Isä kantaa Kaapoa kitisevän tytön sänkyymme. Tyttö malttaa saa juuri ja juuri ojentaa kimpun minulle ja jatkaa Kaapon vaatimista silmät pikkumyymäisinä kolmioina. Huokaus. No sitä sitten. Sivuutettu äitiparka pääsee onneksi Miehen kainaloon.

Aamukahvin aikana pomppaamme ylös toistakymmentä kertaa.
Lautanen lentää kumoon lattialle ja vastoin painovoiman lakeja puolet rinnuksille ja sitä rataa. Tytär juoksee ja touhuaa onnellisena vaippa paksuna polvissa roikkuen.
Sisään ja ulos lämpimälle terassille. Yhä pyjamassa.
Ruukkumullasta rakentuu rallirata, kun hetkeksi syvennymme Miehen kanssa lehteen.
Kun havahdumme seuraavan kerran on lusikkalaatikon sisällöstä ja kuivakukista asetelmia kuistin pöydällä. Hän on sanoinkuvaamattoman tyytyväinen aamun askareisiinsa. Katselemme Miehen kanssa toisiamme ja ihastelemme tätä Tasmanian täystuholaista.


Kiitos terveestä ja touhukkaasta tyttärestä.
Tämä päivä menee juuri niinkuin pitääkin.