Sipulitaika

Jumiudun usein portille puhumaan remontista naapurin kanssa, joka muutti kylälle samoihin aikoihin kuin me. Itseasiassa hän osti sen talon, joka meni kaupaksi ennenkuin ehdimme kissa sanoa. Talo joka herätti minut huomaamaan tämän alueen ja tarkkailemaan alueen myynti-ilmoituksia.

Naapuri kertoi niksin maalinkäryn haihduttamiseksi: Perheenemännän käsikirja vuosikymmenten takaa neuvoo asettelemaan halkaistuja sipuleita maalattuun huoneeseen. Ilmeisesti sipulista haihtuva rikki tekee taian. Olin vähän epäuskoinen, pureeko nykyajan myrkkyihin, mutta toimi!

***

Pikkuveljeni voi lennäyttää maailmalle äänestämällä poikien mahtavaa videota "matkajarrut"

Ohuen ohut

Siitä tuli suosikki heti.
Menin takaisin liian myöhään.
Vain mustia jäljellä.

Arki on parasta

Kasvaa että kohisee. Ihan hengästyttää. Tulee tunne, että kun on etupihalla kuvaamassa kasvia, jonka kuvittelee näkevänsä ensikertaa vasta nyt, tänä kolmantena vuonna, jakaa orava ilmaislippuja nuoralla tanssiin pyykkinarulla.

Sillä välillä kun maalasimme lattian (valmis!!)ottivat rikkaruohot valtaansa kasvimaan. Eilen sieltä löytyi kuitenkin ihanainen puska nokkosta ja saimme taas suolaiset letut, täytteenä raejuustoa, tomaattia, basilikaa ja rucolaa. Nokkossilppua riitti pakkaseen asti. Raparperiä viipaleina perään. Pullottaa. Pakko syödä edelliset pois sadon tieltä.

Vadelmista raksin kuivat oksat. Sopivasti ovat tehneet jälkikasvua, taimia. Loput liiskaantuneet skillat ajelin ruohonleikkurilla päältä.

Kalenterikin pullottaa. Hoidatan ensin vähän itseäni, sitten parisuhdetta, kahvittelen päälle ystävien kanssa. Ja viikonloppuna kun Mies käy vuotuisessa kalareissussaan, ehdin haravoida läpi sekä Kumpulan Kyläjuhlan että Maailma Kylässä festarin Kaisaniemessä. Toivotaan poutaa!

pe-su hujahdus

Mummu ja Täti.



Perjantaivapaa. Ikimuistoinen kesäpäivä Mummun ja P:n kanssa. Järjestimme 80-vuotialle äitienpäiväyllätyksenä retkipäivän Helsinkiin. Tampereen Mummu oli hyvillään ja ihasteli taloa ja puutarhaa moneen kertaan. Miten emme aikaisemmin hoksanneet? Papan tultua huonompaan kuntoon ei mummukaan ole päässyt juuri maitokauppaa pidemmälle.




Kriikunapuu oli kuin morsian.Omenapuu availi kunniavieraalle nuppujaan.



Lauantaina Tampereelle. Lämmin ilta ulkosalla kukkivien puiden keskellä. Ruohonleikkurin pörinää. Isän viinimarjan alta löytyvät mahtavat nokkospöheiköt. Nokkoslettuja vihdoin! Oikea puusauna. Lähes koko suurperhe koolla.

Sunnuntaina Saludiin syömään isänpäiväillallista (luit oikein). Hevosen pippuripihvi jymymenestys. Minä tilaan ihanat ravun pystöt ja simpukat valkosipulissa. Mies syö niin, ettei kykene rattiin. Minä ajan. Ja kerrankin rentoudun ratin takana. Ehkä täysi vatsa turruttaa minunkin hermoni.


Pikkuveli tanssii ruohonleikkurin kanssa.


Koira antoi pöydälle purkutuomion.



Ettekä varmaan suuresti ylläty, kun kerron, että tänään meillä maalattiin taas!

Meidät tunnetaan jo hyvin maalikaupassa. Kolmas purkki lattiamaalia oli kyllä linjassa värikartan kanssa, mutta sävy jäi liian vaaleaksi. Koitin totuttaa silmää siihen muutaman päivän ajan, mutta aina kun astelin huoneeseen oli päällimmäisenä mielikuvana Ville Vallaton -jäätelö. Haimme aamulla tummemman ja harmaamman sävyn. -Ja siltä varalta, että sekin on liian minttu/päärynä saimme harmaata pastaa, jota voimme sekoittaa maaliin. Todella mukava ja leppoisa kaveri se maalikaupan mies. Molemmat heistä. Onneksi olemme hakeneet maalimme sieltä nämä kaikki kolme vuotta ja aina ennen on mennyt kerrasta oikein.



***

Jos pönttöä mielit niin käypä Parolan aseman arvonnassa!

Ei vaiskaa!

Jos en eilen olisi kirjoittanut, että maalin valinta meni kerrasta nappiin, niin olisiko se toinen kolmen litran erä ollut silloin samaa sävyä kuin ensimmäinen litran pänikkä? Jos ja jos, no höpsis. Arvatenkaan sepäs ei ollutkaan.

Ennen aamukahdeksaa maalikauppaan selvittämään mysteeriä. Saimme uuden tönikän, mutta meillä jäi yhä epäselväksi, miksi kyljessä oli eri sävy, mutta koodi sama. Liekö ekaan purkkiin tullut merkityksi väärä koodi, ei se ainakaan ollut se mikä minun osoittamassani sävyviuhkassa.

Ja nyt illalla maalataan taas. Nyt jo jännittää, että mikähän niistä sävyistä oli oikea. Jospa se pieni purkki kaunista väriä olikin onnellinen sattuma.

***

Kuten kuvasta näkyy, olen tutkinut uteliaisuuttani lukijoita. Joskus tahtoisin vielä tehdä sellaisen ihan oikean tutkimuksen, jossa näkyy mm. sekin mistä maasta sivullani vieraillaan. Minustahan on kuoriutumassa insinööri. Tai jotain. Olikohan se Vilijonkka joka sellaisen kerran teki.

Sen jälkeen kun huomasin laittaa ystäväkirjani sivun alareunaan, on ilmoittautunut paljon lukijoita. Muutama viikko sitten käytinkin yhden illan kurkkiakseni uusien "ystävieni" blogeja. Virkistävää tehdä uusia löytöjä. Tervetuloa!

Ällötys

Minulle tuli eilen ällötys. Luin erästä tavattomaan teräväsanaista blogia ja sitten tupsahdin takaisin tänne kukkakimppujeni naiviin maailmaan. Ja häpeäkseni tunnustan, että olisin viikonloppuna halunnut postata vielä tusinan muutakin kukkakuvaa. Tajusin onneksi, että enhän minä itsekkään jaksa katsoa, kun tulppaani kukkii naapurin blogissa.

Olen ollut niin hyvällä päällä, että postailen imeliä.
On vain niin kertakaikkisen mukavaa. Muutamia mainitakseni:

• lyhennän viikkoja perjantaivapain
• Divaani lupasi kantaa kotiin koko vuoden lehdet kiitokseksi lehtijutusta
• lattian väri taisi osua kerralla oikeaan
• ilmassa on huumoria ja Miehen kainalo paras tv-tuoli
• ensimmäinen tehoisku Hietalahden kirppikselle
  ruokatunnilla tuotti tuolin ja apteekkipulloja
• kaksi vuotta kyynerpäätä koristanut ihottuma parani,
  kun muistin rasvata joka päivä
• Mies tuli puolimaratonilta otsasuonet pullottaen
  (se oli kyllä myös vähän pelottavaa)
• voikukka kukki ruokatunnilla (mut makaronilaatikkokökkö
  oli keskeltä kylmä)
• ja joko mainitsin, että nautin suunnattomasti pihaelämästä (tirsk)
  ja iloitsen siitä että kaikki kasviystäväni ovat selvinneet talvesta
• olen terveempi kuin pitkään aikaan
• on työtä, on juhlaa
  
  Kaiken kukkuraksi ystäväni ja ympärillä olevat ihmiset ovat olleet niin suurenmoisen ihania minua kohtaan, että olen herkistynyt viimeaikoina usein tirauttamaan pienen kiitollisuusitkun. Kuuluuko tuo kiitollisuus jotenkin vanhenemiseen? Olen ollut pakahduttavan kiitollinenkin joka päivä.
  
  Nyt siis näin, eiköhän synkeämpiä, kriittisempiä, kantaaottavampia aikoja ole luvassa enemmin tai myöhemmin -taidan pystyä takaamaan sen.