Äidille

Huomenna, tahtoisin tuoda kimppuni. Kantaa kahvit huoneeseen missä tuoksuisi vielä uni. Sanoa vielä kerran, kuinka hyvä äiti minulle olit. Sinä annoit sellaiset eväät, että ihan pikkujutut ei tieltä suista. Mitäpä siitä, vaikka joidenkin mielestä ehkä hankalakin olit. Minä tiesin sinut ja sinä minut. Tunsin sinun kipusi niin, että lämpö pakeni vartalostani, vaikken silloin tiennyt, että samaan aikaan elämän kipinä sinussa siirtyi muualle.

Tuntisitko minut vielä nyt, vuosien, vuosien jälkeen, kun olen aikuinen?

Hyötypuutarha

Kuten Kotivalo viime kommenteissa totesikin on helppo muuttaa vanhaan taloon jossa lajirunsaus on valmiina, eikä tarvitse odotella vuosikausia, että taimet kasvavat. Senkus siirtelee, leikkaa, jakaa ja karsii.

Kun muutimme tänne, hyötypuutarhapuoli rajoittui raparperiin, omenaan ja kriikunaan. Tuntui itsestään selvältä, että koristepuutarhan lisäksi joukkoon on saatava naposteltavaa.

Olen istuttanut viinimarjamarjapensaita (5), karviaista (2), kaneli- ja päärynäomenapuun (sen jonka jänikset pahoin söivät). Suu makeaksi isältä tuodulla hyvällä puutarhavadelmalla ja nyt jo pahoin tursuavalla mansikkamaalla. Ruokiin saa koko kesän heittää omia yrttejä, joista osa monivuotisia. Viimeisimpänä tulokkaana on maa-artisokka, jonka ensisadon nautimme keittona alkuviikosta.

Odotan ensimmäistä kunnon marjasatoa tänä vuonna.
Saas nähdä, ostammeko mehumaijan, vai jaksammeko tehdä mehupuristimella tuoremehuja!





Kuvat: Sari Tammikari

Lupaus tulevasta

Olin unohtanut miten vehreä ja vihreä kesä on! Puutarhassamme kaikki elämä versoo tällä hetkellä vasta nilkan korkeudella ja tuntuu uskomattomalta katsoa näitä viime kesän kuvia. Sari Tammikari kävi keskikesällä kuvaamassa puutarhaamme ja juttu on nyt huhtikuun Divaanissa. Kiitän Maijaa ja Saria joka antoi luvan jakaa loput kauniit kuvat kanssanne.









Kaivetaan mekot esiin, kesä on kohta täälä!
Loppuviikosta lisää kesäkuvia.

Ameriikkaan osa 2

En malta olla kertomatta kun kuulin tarinalle jatkoa ja tarkennusta.

Isä kirjoitti näin: "Kyllä vaari ja mummu mielestäni kihloissa olivat jo silloin kun vaari Lännelle lähti, ja molemmilla kerroilla mummu käytti matkarahat ”viisaasti”.

Laman alkaessa Amerikassa vaari lähti paluumatkalle. Yöllä oli lähdettävä ja salaa muilta. Ensin käytävä rahakätköllä, joka oli jossain kannonjuuressa, ilmeisesti metsässä. (Meno oli aika villiä eikä rahoja voinut mukana kantaa, ryöstetyksi tulemisen pelossa). Vaarilla oli joku kaveri sentään ja alkumatkan Kanadasta tulivat junilla jäniksenä, vaarilla rahat ommeltuina takin vuoriin. Ennen New Yorkia hän kuitenkin oli varmuuden vuoksi eksyttänyt kaverinsa ja saapui sitten yksin Suomeen.

Isomummu ja Isovaari menivät naimisiin ja rakensivat (vaarin veljien avustamana) talon. Ei se ollut rintamamiestalo, vaikka samaa mallia kyllä, koska se tehtiin vapailta markkinoilta ostetulle tontille ja jo 30-lovun alussa.

Takinhelma oli ratkottu tietysti ensin, koska sieltä ne rahat suurimmaksi osaksi olivat peräisin."

***

Annoin sokerilakolle periksi, ja nyt tekee koko ajan mieli jotain mutusteltavaa. Eninmäkseen leivoksia. Kotona ei ole mitään. Kauppaan en jaksa lähteä. Syntyiskö edes lettutaikina...

Hankala paikka

Viimeviikolla piti mennä vain pihakukkia ostaman rautakauppareissulla, mutta mies käänsikin ratin Plantageniin. Halutessaan hän tietää kyllä mistä narusta vetää. Saaliiksi orvokit etupihan ruukkuun ja takapihalle heräteostona näitä kivikkokasveja, joihin molemmat ihastuimme.

Kylpyhuoneen ikkuna on maanrajassa. Tähän asti siinä on ollut sellainen kivinen hankala hoitamaton kohta, jossa mikään ei menesty. Sitä olen "silmä kipeänä" tuijotellut suihkutellessani. Viimekesänä siirsin siihen kallion päälle vuorenkilpiä. Selvisivät talvesta. Nyt kannoimme ikkunan alle sammaloituneet luonnon kivet ja tein kivenkoloihin hiekkamultasekoituksen kivikkokasveja varten. Odotan että pakkasyöt ovat varmasti takana ennenkuin istutan ne.


Puolivalmis näkymä.Toivon, että saisin kivikkokasvit menestymään tuossa missä nyt on vain multaa. Kovin on varjoisa nurkka.


Sama nurkka olohuoneen ikkunasta käsin.

Ameriikkaan, Ameriikkaan

Piilomajan Violet kirjoitti tamperelaisesta Rosvo-Rudolfista, joka oli aikanaan lähtenyt Amerikkaan. Kyselin oikein isältänikin, paljasjalkaiselta Tamperelaiselta, josko tietäisi jotain tästä painijamiehestä. Uteliaisuus heräsi ja taas harmitti, miten vähän tiedän omista iso-isovanhemmistakaan. Mummulassa olen sentään koittanut jotain kysellä silloin, kun siellä yksin käyn ja on aikaa rauhassa kysellä.

Isältäni olen kuullut tälläisen tarinan omasta isomummusta:
Isovaari, joka silloin ei tainnut merkitä vielä isomummullenikaan suurempia oli lähtenyt katsomaan Amerikan kultamaata. Kahdesti mies lähetti koto-Suomeen matkarahat ja kosiskeli neitoa uuteen maailmaan, kanafarmia perustamaan. Sahanperustajan tytär, Viipurissa ja Ruotsissakin (perheensä mukana isänsä töiden perässä) asunut kielinainen ei moiseen hulluuteen lähtenyt. Ensimmäisellä kertaa hän lähetti rahat takaisin ja kirjoitti vaarille, että kyllä hän voi kanoja kotonakin piiskata. Toisilla vaarin lähettämillä matkarahoilla hän osti ompelukoneen. No mies tuli sitten takaisin aikanaan ja niin siitä sitten sukeutui minun Iso-vaarini. Isomummu taisi elää 84 vuotta ja asui lähes viimeiseen vuoteen asti rintamamiestalossa, jonka oli vaarin kanssa rakentanut.

"...Amerikkaan, Amerikkaan, moni jäänyt ei taaloja tienaamaan, saapui vaarikin takaisin aikanaan, vain muistoja taskuissaan..." lauleskelin pienenä. Ja jotenkin yhdistin laulun vaariin, mieheen jota en koskaan ollut nähnyt.